Siirry sisältöön

Artikkelit

Artikkelit ovat kirjoitettuja tekstisisältöjä, jotka järjestöjen asiantuntijat ovat tuottaneet. Artikkeleita voi seuloa kohderyhmän tai aihealueen mukaan.

Nuoret istuvat auringonlaskussa katolla.
Seurusteluväkivalta on yleistä, mutta moni nuori ei välttämättä tunnista olevansa väkivaltaisessa suhteessa, koska vallankäyttö on usein hienovaraista ja hämmentävää. Seurusteluväkivalta voi olla fyysistä, mutta myös esimerkiksi digitaalista, henkistä...
Tuottanut Väestöliitto
Väestöliitto järjestää kuusi sukupolviaiheista webinaaria. Vastaavanlainen webinaarisarja toteutettiin keväällä 2024 ja sen uusimista on toivottu runsaasti asiakaspalautteissa. Keväällä 2025 webinaarissa painottuu vanhemmuuden näkökulma.
Tuottanut Väestöliitto
Triangeli-työ tarjoaa Helsingissä asuville pienten lasten vanhemmille mahdollisuuden saada maksutonta ja intensiivistä tukea parisuhteen haasteisiin. Palvelu on luottamuksellista, eikä käynneistä tehdä kirjauksia. Tavoitteenamme on tukea vanhempia sekä...
Tuottanut Väestöliitto
Kuvassa joulukuusessa koristeita
Harvoin tulee kysyttyä, kenelle joulua itse asiassa valmistaa. Keiden kaikkien tarpeita haluaa huomioida? Jouluna meillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Samat tarpeet meillä on arjessakin, mutta juhlan hetkissä niiden täyttymisen...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Kuvassa rahalaatikko ja rahaa
Raha-asiat ovat merkittävä eriarvoisuuden tuoja ja useiden riitojen aihe suhteissa. Raha-asioista ja siihen liittyvistä tunteista voi ja kannattaa puhua.
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Kuvassa vanhemmat ja pieni vauva
Vauvan syntymä muuttaa myös vanhempien välistä suhdetta. Parisuhteen ja perheen kannalta tärkeää, että kaikki kahdenväliset suhteet ovat sallittuja. Lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan ja hyötyy heidän erilaisuudestaan.
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Kuvassa nainen ja mies pitää toisiaan kädestä
Muutostoiveet parisuhteessa kohdistuvat usein toiseen. Ei ole tavatonta, että pariterapiaan tullaan sillä ajatuksella, että terapia voisi muuttaa tai korjata kumppanin. Oman osuuden tutkiminen voi tuntua turhalta tai tarpeettomalta. Peiliin katsomalla voi kuitenkin...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Kuvassa eri ikäisten ihmisten käsiä yhdessä
Kahden aikuisen – vanhemman ja lapsenkin – välisessä suhteessa on lupa säädellä sitä, miten pidetään yhteyttä, tavataan ja vietetään aikaa yhdessä. Omien toiveiden ilmaisemisen ja molemminpuolisen kuuntelemisen kautta voidaan löytää sellaisia...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Ruskeat hartioille ylettyvät hiukset. Vaalea iho ja kädet nostettuna rintakehälle päällekkäin. Kuvassa näkyy ainoastaan rintakehä. Punaiseksi lakatut kynnet, kaksi sormusta ja valkoinen paita.

Mitä häpeälle voi tehdä?

Häpeä on tavallinen ja tarpeellinen tunne, jonka kokeminen voi auttaa ihmistä sopeutumaan paremmin yhteisön jäseneksi ja toimimaan viisaasti ihmissuhteissa ja yhteisöissä. Häpeä voi kuitenkin tuntua myös sietämättömältä ja kohtuuttomalta. Tehokas apu...
Tuottanut Väestöliitto
Tämä tunnesäätelyharjoitus voi auttaa rauhoittamaan lasta tunnekuohun aikana. Kun lapsi hermostuu ja on tunnekuohun vallassa, lapsen vireystila nousee. Tällöin esimerkiksi hengitys muuttuu usein pinnallisemmaksi ja sydän lyö nopeammin. Puhetta ja kehotuksia on...
Tuottanut Väestöliitto
Lataa lisää