Esikoispoika vihaa vanhempiaan

Koulunsa hän on aina hoitanut moitteettomasti, joskin laiskanpuoleisesti. Hänellä on ollut kavereita ja on edelleen. Nyt, aikuisuuden kynnyksellä, esikoiseni on etääntynyt meistä vanhemmista. Hän on joko tyttöystävänsä tai ystäviensä kanssa tai nukkuu. Hän ei suostu mihinkään, jos häneen kohdistuu pienikin vaatimus. Positiivista keskusteluyhteyttä ei ole. Viha vuosien takaisista asioista on läsnä kovana kuorena hänessä ja ilmenee kotona.

Perheessä on kolme lasta, joista kaksi on jo täysi-ikäisiä, nuorin yläkouluikäinen. Lapset ovat luonteeltaan ja temperamentiltaan hyvin erilaisia. Meillä on syöty aina yhdessä ja tehty paljon lasten kanssa.

Poika tuo esille, että hän on tämän parikymmentä vuotta kärsinyt ja hänen mittansa on täysi. Kysyttyäni, miksi hän vihaa minua, hän sanoi, että minä haluan olla aina oikeassa ja minua ei saa vastustaa.  Hän syyttää meitä vanhempia huumorintajuttomuudesta. On totta, että olen huutanut hänelle.  Olen kuitenkin antanut lapsilleni sen mihin olen kyennyt, ehkä jopa liikaa, lapset ovat elämässäni menneet kyllä kaiken edelle. Nyt kannan pahaa mieltä siitä, että olen korottanut ääntäni. Olen temperamentiltani nopeasti reagoiva ja meillä on aina tunteet näytetty. Nyt poika sanoo, että hän vihaa sitä huutamista ja turvattomuutta.

Olen surullinen tästä kylmyydestä, koska se on kovin kaukana siitä arvomaailmasta mitä minä haluan edustaa. Toisaalta hän kuitenkin on muiden ihmisten kanssa hyvin toimeentuleva ja kohtelias. On äärettömän surullista katsoa sitä jääkylmää kuorta, jonka hän meille näyttää.

Voivatko aivot kehittyä joltain osin vielä parinkympin jälkeen?  Tuntuu, että kaiken tämän jälkeen ei ole ansainnut tätä, vaan voisi jo aikuisten tavoin keskustella asioista.

Vastaus:

Kysymyksesi koskee jo täysi-ikäisen nuoren ja vanhemman vuorovaikutusta. Perheessänne eletään uutta vaihetta vanhimman lapsenne irrottautuessa kotoa. Tämä vaatii uudelleen asennoitumista ja uudenlaisten roolien omaksumista kaikilta perheen jäseniltä. Muutokset ovat välttämättömiä, mutta ne eivät yleensä suju ilman kasvukipuja. Kysymyksestäsi päätellen käyt vanhempana läpi myös omaa haikeaa luopumistyötäsi ja laadit jonkinlaista vanhemmuuden tilinpäätöstä suhteessa esikoispoikaasi.

Poikasi elää ”Lennän pesästä” -vaihetta ja tarvitsee myös vihan tunteita ottaakseen viimeiset askeleet itsenäiseen asumiseen. Tällä portaalla vanhempiin ärsyyntyminen on melko tavallista, koska nuori tuntee kotona vanhempien vaikutuspiirissä asuessaan kutistuvansa pienemmäksi kuin on. Vanhempien hyvää tarkoittaviinkin neuvoihin saatetaan vastata kylmästi ja tyrmäävästi, aivan kuten kuvaat. Vaikka hän tässä vaiheessa kokee kaiken kotona olevan kielteisenä, kyse on todennäköisesti välivaiheesta ja tilanne helpottuu, kun niin pojalla kuin teillä vanhemmillakin on enemmän omaa tilaa.

Kuitenkin niin kauan kuin asutaan samassa taloudessa, voi ja tulee jokaiselta perheenjäseneltä vaatia toisten huomioon ottamista ja kodin töihin osallistumista. Jos tästä tulee riitaa, tarvitaan aikuisilta nuoren sitkeää ja johdonmukaista patistamista velvollisuuksiensa hoitamiseen. Tämän voi kuitenkin tehdä monella tavalla: Vuorovaikutus yleensä jatkuu siinä sävyssä kuin se on aloitettu. Perheessä asetelmat saattavat usein kärjistyä niin, ettei kumpikaan osapuoli tule kuulluksi.

On siis tärkeää ottaa pojan kokemus jatkuvasta huutamisesta vakavasti ja pyrkiä omalta osaltaan kääntämään vuorovaikutusta myönteiselle uralle. Voit esimerkiksi sanoa pojallesi: On totta, että sinulle on huudettu ja että olen siitä pahoillani. Kerro sitten, että toivoisit teidän löytävän yhdessä uudenlaisen rinnakkaiselon tavan, niin että ette kiertäisi samaa kehää hänen jo aikuistuessaan. Voit kuitenkin myös sanoa, että aikuisena ihmisenä myös häneltä edellytetään toisten ihmisten kohtelemista asiallisesti ja vastuunottoa niistä asioista, jotka on hänen vastuulleen sovittu.

Saattaa kestää 25. ikävuoteen asti, ennen kuin nuori on täysin aikuinen – elämä opettaa vielä poikaannekin monessa suhteessa. Hänen aiemmin ilmaisemansa turvallisuuden tunne ja vanhempien arvostaminen löytyy varmasti vielä osaksi hänen aikuista minäänsä, kunhan hänen oma roolinsa itsenäisenä nuorena aikuisena ja teidän roolinne omillaan asuvan nuoren vanhempina asettuvat uomiinsa. Kertomasi perusteella olette tehneet hyvää työtä: nyt on tärkeää huolehtia omasta jaksamisesta sekä nuorempien lasten tukemisesta ja paneutua myös omaa elämää rikastuttavien ja itselle iloa tuottavien asioiden tekemiseen.

Toivon teille vanhemmille voimia esikoisenne irtautumisvaiheessa ja koko perheellenne mukavia yhteisiä hetkiä tulevaisuudessa!