Esimerkki elävästä elämästä: Tilapäinen hoitovapaa voi olla tärkeä lähiomaiselle
Sosiaali- ja terveysalan organisaatiossa työskentelevä sairaanhoitaja oli hoivavastuussa myös iäkkäästä äidistään. Omaishoitajana hän oli huolestunut omasta kuormittavast tilanteestaan: äiti oli palaamassa ensimmäistä kertaa kotiin pitkältä sairaalajaksolta. Äidin asioiden järjestelemiseksi oli tarve saada ylimääräistä vapaata työstä.
Työntekijä itse ei tiennyt mahdollisuudestaan palkattomaan vapaaseen. Onneksi hänen esihenkilönsä otti selvää eri vaihtoehdoista. Hän suhtautui alun perinkin myönteisesti siihen, että työntekijä saa lähiomaisensa asioita sujuvasti edistettyä.
Esihenkilö tarjosi työntekijälle mahdollisuutta käyttää tilapäistä hoitovapaata työsopimuslaki 4 luku 7a § mukaisesti. Tilapäisen vapaan ajaksi hänen tehtäviään hoitamaan palkattiin sijainen. Työntekijälle ratkaisu oli erittäin hyvä. Hän oli palkattomalla vapaalla kaksi viikkoa ja palasi sen jälkeen takaisin töihin. Hän sai vapaansa aikana lähiomaisen asiat sillä erää järjestykseen, eivätkä keskeneräiset järjestelyt kuormittaneet sen jälkeen henkisesti työssä.