Siirry sisältöön

Esimerkki elävästä elämästä: Työpaikalla varaudutaan poissaoloihin lasten sairastuessa

12.08.2020 klo 10:32 - Kirjoittanut Työ ja perhe , Väestöliitto
Monilta työpaikoilta on hyviä esimerkkejä sitä, miten selkeät pelisäännöt ja avoin keskustelu auttavat ratkaisemaan ongelmia, ennakoimaan poissaoloista aiheutuvia järjestelyjä ja ehkäisemään työpaikkakiusaamista. Alla lasten sairastumisiin liittyvä elävän elämän esimerkki työpaikalta:

Erään suuryrityksen kirjanpitäjä A oli kolmen 2–12-vuotiaan lapsen vanhempi. Puoli vuotta aiemmin hänen puolisonsa oli muuttanut pois perheen yhteisestä kodista, kuitenkin samalle paikkakunnalle.

A:n lapset sairastelivat melko usein, joten A joutui olemaan poissa töistä kuukausittain, välillä myös viikoittain. Kirjanpitäjä B joutui toistuvasti jäämään ylitöihin, jotta kaikkien työntekijöiden palkat olisivat olleet henkilökunnan tileillä määräpäivinä.

Ylityöt sekä A:n toistuvat poissaolot aiheuttivat työpaikalla nurinaa ja heikensivät työilmapiiriä. Osa työntekijöistä ihmetteli, miksi A:n samalla paikkakunnalla asuva entinen puoliso ei useammin kantanut vastuutaan sairastuneiden lastensa hoitamisesta.

Käytäväpuheet kantautuivat A:n korviin, ja hän koki työn ja perheen yhteensovittamisen hankalaksi.

Esihenkilö puuttui tilanteeseen keskustelemalla molempien kirjanpitäjien kanssa. Hän ehdotti, että A tekisi vuoden ajan osa-aikatyötä ja yritys palkkaisi määräajaksi kolmannen kirjanpitäjän. Ehdotus sopi myös B:lle.

Keskustelussa esihenkilö otti esille myös A:n elämäntilanteen, koska A halusi selvästi purkaa hänelle mieltään.

Esihenkilö ja henkilöstöpäällikkö sopivat, että henkilökunnan kokouksessa ja yhteistyöryhmässä käsitellään työpaikkakiusaamista ja lasten sairastumisista aiheutuvien poissaolojen aikaisia järjestelyjä. He esittivät myös, että yrityksen työaikajoustoihin liittyviä pelisääntöjä selkiytetään.

Lopputulos: Selkeät pelisäännöt, mahdollisuus vaikuttaa omaan työaikaan ja puuttuminen työpaikkakiusaamiseen paransivat työpaikan ilmapiiriä selvästi.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Viisi askelta tasapainoisempaan työelämään™ -verkkokurssin tukimateriaalipankki

Tervetuloa Viisi askelta -verkkokurssin tukimateriaalipankkiin! Tältä sivulta löydät ohjeita, työkaluja ja materiaaleja, joiden avulla voit...

Miten hallitsen astmaa? Astman omahoidon ABC

Miten hallitsen astmaa? Astman omahoidon ABC -hankkeen luentotallenne 7.3.2024

Miten löytää motivaatio liikkumiseen? Astman omahoidon ABC

Tallenne Astman omahoidon ABC -hankkeen tietoiskusta. Aiheena Kun liikunta ahdistaa ja hävettää, miten löytää motivaatio...