Esimerkki elävästä elämästä: Yrittäjävanhemman ratkaisu
Yrittäjänä työskentelevä vanhempi pystyy sovittamaan yhteen työtä ja perhe-elämää, mutta moni joutuu miettimään erilaisia arkisia ratkaisuja. Tässä esimerkki yhden vanhemman ratkaisusta.
Yrittäjänä työskentelevällä vanhemmalla oli kaksi pientä lasta. Yrittäjyyden vuoksi hän ei ollut juurikaan pitänyt perhevapaita. Sen sijaan hän oli järjestellyt oman työaikansa niin, että pystyi osallistumaan mahdollisimman paljon perheen arkeen ja lastenhoitoon. Lisäksi hän oli palkannut avuksi työntekijän, jolle siirsi osan omista tehtävistään ja vastuistaan.
Vaikka yrityksen kannattavuus hieman heikkeni lisääntyneiden henkilöstökulujen myötä, yrittäjä oli erittäin tyytyväinen tilanteeseen, jossa pystyi jatkamaan työtään josta piti, ja samalla olemaan aktiivisesti mukana perheensä arjessa ja lastenhoidossa.
Oliko tästä sinulle apua?
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21
Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...
Perhevapaiden jakaminen ja raha
Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...
Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)
Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...