Siirry sisältöön

Etäsuhde – miten luja tunneyhteys syntyy?

27.01.2020 klo 10:36 - Kirjoittanut Jaana Ojanen , Psykologi, Väestöliiton terapiapalvelu , Väestöliitto
Etäsuhteet yleistyvät. Digitalisaatio on vahvistanut mahdollisuuksia solmia seurustelusuhteita yli pitkien etäisyyksien ja valtionrajojen, jopa valtamerien. Väestöliiton etäsuhdekyselyn mukaan etäsuhteet alkavat yleisimmin netin tai deitti-applikaation välityksellä. Kyselyyn osallistui yhteensä 261 nuorta ja nuorta aikuista vastaajaa.

Etäsuhteessa on paljon hyvää

Tutkimuksissa etäseurustelevat parit raportoivat korkeampaa tyytyväisyyttä vuorovaikutuksensa laadusta yhdessä asuviin pareihin verrattuna. He kokevat enemmän rakkauden ja ilon tunteita. Etäsuhteet eivät tilastollisesti pääty muita suhteita herkemmin eroon, vaan itse asiassa todennäköisyys avioitumiselle on suurempi etäsuhteessa elävillä pareilla. Pitkän aikavälin seurannassa todennäköisyys suhteen päättymiselle on kuitenkin yhtä suuri sekä etäsuhteessa elävillä että yhdessä asuvilla pareilla.

Etäsuhde pidentää rakastumisen huumaa

Uutuuden viehätys säilyy etäsuhteissa pitempään, ja etäsuhteessa elävät raportoivat korkeampaa tyytyväisyyttä kumppaniinsa. Kun fyysistä kanssakäymistä on vähemmän, ja ikävä on kova, mielikuvitukselle jää tilaa romantisoida kumppani. Rakastumisen huuma kestää pitempään, kun arkirutiinit eivät pääse sammuttamaan intohimoa. Vaikeutena on, että kumppanin idealisointi voi päättyä voimakkaaseen pettymykseen. Yhteen muutto onkin eräs etäsuhteen kriisin paikka, johon tarvitaan tukea.

Etäsuhteessa ei pääse pakoon ikävää

Etäsuhdetta varjostavat yksinäisyyden tunteet. Väestöliiton etäsuhdekyselyn perusteella yleisin riidan aihe etäsuhteissa on ikävä ja läheisyyden kaipuu. Henkistä yhteyttä on mahdollista ylläpitää erilaisten viestimien kautta, mutta aito kosketus jää puuttumaan. Erityisesti silloin, kun on vaikeaa ja kaipaisi lohduttavaa syliä, välimatka tuntuu pahalta. Etäsuhteissa elävät kertovat helpottavansa läheisyyden kaipuutaan esimerkiksi lähettämällä lentosuukkoja ja imitoimalla halaamista kameran edessä. Hyvän yön toivotukset kuuluvat asiaan. Sen sijaan kyselyyn vastanneista vain alle 35 prosenttia raportoi harrastavansa seksiä etänä.

Etäsuhteessa vuorovaikutus ja itsenäisyys kehittyvät

Etäsuhde lisää itsenäisyyden ja vapauden tunnetta ja antaa mahdollisuuden panostaa enemmän ystäviin, harrastuksiin, opiskeluun ja työhön. Etäseurustelijat ovatkin fyysisesti paremmassa kunnossa, koska heillä on muita enemmän aikaa urheilulle ja omalle hyvinvoinnille. Työtä on lupa priorisoida, kun velvollisuudet eivät odota kotona. Etäsuhteessa puhumisen ja tunteiden osoittamisen taidot kohentuvat, sillä ainoa keino ylläpitää suhdetta on toimiva kielellinen vuorovaikutus. Moni kaipaa kipeästi yhteistä arkea, sillä silloin pääsee sovittamaan kaksi elämää tosiinsa.

Vinkkejä tunneyhteyden vahvistamiseen etäsuhteessa

  1. Keskustele etäsuhteen tulevaisuudesta, kysy kysymyksiä, kerro toiveistasi. Tieto siitä, milloin yhteinen pysyvä koti on mahdollista perustaa, lievittää epävarmuutta.
  2. Kommunikoi monen eri kanavan kautta rikastaaksesi vuorovaikutusta. Älä unohda perinteistä kirjettä: käsin kirjoitettu teksti lisää läheisyyttä.
  3. Jaa arjen pieniäkin yksityiskohtia ja kuulumisia. Keitä tapasit päivän aikana? Mitä söit? Mistä olet keskustellut muiden kanssa ja mitä pohtinut kuluneen päivän aikana?
  4. Raivaa aikaa sekä rutiininomaisille kuulumisten vaihdoille että spontaaneille keskusteluille. Rutiinit luovat turvaa, mutta yllättävät yhteydenotot ilahduttavat ja innostavat.
  5. Avatkaa videoyhteys ja tehkää arkisia asioita. Näin voitte jakaa jokapäiväistä elämää etäisyydestä huolimatta.
  6. Sopikaa seuraavasta tapaamisesta. Etäseurustelevilla pareilla on aina ikävä – sitä helpottaa, kun tulossa on kohtaaminen, jota odottaa.
  7. Kun yhteen muutto tapahtuu, jättäkää molemmille tilaa ja aikaa sopeutua toisiinsa ja uuteen tilanteeseen. Jatkuva läheisyys ja kummankin arjen rutiinien yhteensovittaminen ovat silloin molemmille uusia asioita. Syvä tutustuminen vasta alkaa.

 

 

Lähteet:

  • The Atlantic: The New Long -Distance Relationship. Pinsker, J. May 14, 2019.
  • Du Bois, S. N, Sher, T. G., Grotkowski, T. A., Slesinger, N. & Cohen, M. (2016). Going the Distance: Health in Long-Distance Versus Proximal Relationships. The Family Journal: Counseling and Therapy for Couples and Families. 24 (1), 5-14.
  • Kelmer, G., Rhoades, G. K, Stanley, S. & Markman H. J. (2012). Relationship quality, commitment, and stability in long-distance relationships. 52 (2), 257-270.
  • Väestöliiton etäsuhdekysely 2019, Nuorten ja nuorten aikuisten intiimit ihmissuhteet – hanke

 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mistä on hyvät joulut tehty?- Läsnäolosta ja yhteydestä

Harvoin tulee kysyttyä, kenelle joulua itse asiassa valmistaa. Keiden kaikkien tarpeita haluaa huomioida? Jouluna meillä jokaisella on tarve...

Miten raha vaikuttaa suhteeseen?

Raha-asiat ovat merkittävä eriarvoisuuden tuoja ja useiden riitojen aihe suhteissa. Raha-asioista ja siihen liittyvistä tunteista voi ja kannattaa...

Hankalat kolmiosuhteet vauvaperheessä

Vauvan syntymä muuttaa myös vanhempien välistä suhdetta. Parisuhteen ja perheen kannalta tärkeää, että kaikki kahdenväliset suhteet ovat...