Isättömyys ei määritä lapsen elämää
On yksinkertaistavaa ajatella ihmisen persoonan tiettyjen ominaisuuksien johtuvan isättömyydestä. Harvoin myöskään ajatellaan, että juuri isättömyys on vaikuttanut menestykseen, että vaikkapa kolmasosa Amerikan presidenteistä ovat isättömiä ja juuri siksi tulleet valituiksi? Isättömien tarinoista voidaan löytää monia muita asioita, jotka ovat vaikuttaneet heidän elämänsä kulkuun biologista isättömyyttä enemmän.
Eroa on myös sillä, miten isättömyyteen on päädytty. Jos lapsen arjessa ei ole ollut isää alusta alkaen, ei varsinaista menetystä tapahdu. Jos lapsella on hyvä ja lämmin suhde isään ja hän menettää tämän eron tai kuoleman kautta tai kokee hylkäämisen muuten isän taholta, on kyseessä traumaattinen kokemus. Trauman työstämisen mahdollisuus on tärkeää.
Isättömyys ei itsessään vaikuta suoraan lapsen hyvinvointiin tai tulevaisuuteen. On tutkimuksia, joissa isättömyys liitetään tilastollisesti esimerkiksi useampiin lastensuojelun asiakkuuksiin, mutta on syytä suhtautua kriittisesti suoraviivaiseen syy- ja seuraussuhteeseen. Tutkimuksissa ei yleisesti pystytä erottamaan isättömyyttä muista lapsen elämään vaikuttavista hyvinvoinnin mittareista: esimerkiksi perheen taloudellisesta tilanteesta, tukiverkoston laajuudesta, kodin ilmapiiristä tai läsnäolevan vanhemman jaksamisesta.
Nykyisin ajatellaan, että yksinhuoltajaperheen lapsen mahdolliset hankaluudet eivät johdu lähtökohtaisesti toisen vanhemman puutteesta, vaan ennemmin muista kokonaishyvinvointiin vaikuttavista asioista. Isättömyyden vaikutuksia onkin mielekkäämpää tarkastella toisin päin – läsnäolevasta ja kannustavasta vanhemmuudesta ajatellaan olevan paljon hyötyä lapselle. Tutkimuksissa on saatu näyttöä sen yhteydestä mm. parempaan itsetuntoon ja koulumenestykseen. Voidaan sanoa, että on olemassa kiistaton tutkimusnäyttö rohkaisevan ja kannustavan isän merkityksestä lapsen oppimiselle ja kognitiiviselle kehitykselle. Hyvä isäsuhde tukee myös sekä tyttären että pojan seksuaalista kehitystä. Tämä tieto voi toivottavasti myös kannustaa vanhempia tukemaan lapsen suhdetta toiseen vanhempaan, vaikka se olisi eri syistä vaikeaa. Mutta edelleen, väkivaltainen, laiminlyövä tai psyykkisesti poissaoleva vanhempi kasvattaa selkeästi esimerkiksi lapsen käytösongelmien riskiä.
Lapselle riittää hyvä kiintymyssuhde yhteen huoltajaan. Isän- ja miehenmallin voi tuoda lapsen elämään isovanhempi, isäpuoli tai muu läheinen ihminen – yhden vanhemman perheessä tukiverkoston merkitys ylipäätään korostuu perheen kokonaishyvinvoinnissa. Lapselle on hyväksi nähdä erilaisia tapoja toimia ja joihin samaistua, mikä on tärkeää sukupuolesta riippumatta. Yksin lasta kasvattavan vastuulla on myös mahdollistaa lapselle ihmissuhteita, jotka tarjoavat luontevia tapoja irtautua vahvasta siteestä vanhemman kanssa, sillä parisuhteessa tämä toteutuu useimmiten luontevasti vanhempien muodostaman suhteen kautta. Jos perheessä on isäpuoli ja ns. sosiaalinen isyys toteutuu tätä kautta, lapsi saa lähtökohtaisesti samat hyödyt tästä kuin biologisesta isyydestä. Silti lapsi (tai nuori) voi myöhemmin kiinnostua biologisen isän löytämisestä ja pitää sitä tärkeänä.
Viime vuosina on tullut enemmän tutkimuksia, joissa on keskitytty isättömyyden kokemukseen. Jokainen meistä rakentaa kasvaessaan suhdetta vanhempiinsa ja myös mahdolliseen isättömyyden kokemukseen. Kokemus isättömyydestä on usein jonkun sellaisen kaipausta, jota olisi toivonut, esimerkiksi isän kanssa vietettyä aikaa ja isän hyväksyntää. Isättömät miehet kertovat monesti kaivanneensa aktiivista, sosiaalista isää elämäänsä, kun taas naiset useammin kertovat tiedon isästä ja hänen olemassaolostaan riittäneen. Toisaalta kysymykset voivat liittyä vahvasti juuri geeniperimään – muistutanko isää ulkonäöltäni tai luonteeltani, onko minulla sisaruksia tai muita sukulaisia, joiden kanssa jaan geenejä, entä onko minulle alttiutta joillekin geneettisille sairauksille?
Jos biologista isää ei lapsen elämässä ole, lapsi ei osaa häntä useinkaan varhaisvuosina kaivata, vaan tarkemmat kysymykset nousevat myöhemmin. Silti lapselle on tärkeää tietää myönteinen ”tarina” omasta syntymästä, siitä miten hän sai alkunsa. Lapselle tulee kertoa mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti miksi biologinen isä ei ole lapsen elämässä ja antaa tilaa kysymyksille, kun lapsi niitä kysyy. Vanhempi voi haluta suojella lasta totuudelta tai kiertää sitä, mutta lapsen kannalta salaisuudet, keksityt tarinat tai valheet ovat lopulta hankalampia.
Murrosiässä kadonnut vanhempi voi merkitä puuttuvaa osaa itsestä, ja nuorelle voi tulla hyvin tärkeäksi tietää enemmän biologisesta vanhemmasta. Kadonnut vanhempi voi tuntua puuttuvalta osalta nuoren identiteetin rakentumista. Pidetään lapsen oikeutena tietää alkuperästään se, mitä kerrottavissa on. Vanhemmalle tämä voi olla vaikeaa, jos on ajatellut asian olevan käsitelty tai unohdettu. Biologisen isän löytyminen voi olla mahdollisuus saada vastaus moneen tärkeään kysymykseen ja rauha omassa mielessä, silloinkin kun vastaukset eivät ole mieluisia.
Tässä artikkelissa keskitytään miespuolisen biologisen vanhemman puuttumisesta kokonaan lapsen elämästä, tai tilanteeseen, jossa isä on niin etäällä, että lapsi kokee kasvavansa ilman isää. Soveltuvin osin vaikutus on sama myös biologisen äidin puuttumisen kohdalla.
Julkaistu 28.12.2020
Päivitetty 22.7.2022