Siirry sisältöön

Itsenäisyys ja oma aika ovat osa toimivaa seurustelusuhdetta

10.09.2020 klo 12:14 - Tuottanut Väestöliitto
Seurustelusuhteessa kannattaa huolehtia siitä, että aikaa ja tilaa löytyy myös omille ajatuksille, tunteille, jutuille ja kavereille. Itsenäiset valinnat ja oma elämä tukevat lopulta myös seurustelusuhteen hyvinvointia.

Seurustelun alkuvaiheissa on tavallista, että huumaantuu toisesta. Koko maailma voi kietoutua kumppanin kanssa yhdessäoloon, ja yhteydenpito kavereihin, läheisiin tai harrastuskuvioihin voi olla vähäisempää. Kouluun voi olla vaikea keskittyä eikä perheen kanssa jaksa viettää aikaa. On ihanaa olla yhdessä ja kumppanista voi rakentua itselle elämän tärkein juttu. Varsinkin ensimmäinen seurustelusuhde voi tempaista mukaansa niin, että omat jutut voivat jäädä toissijaiseksi. Vaikka kumppani olisi kuinka ihana, on kuitenkin tärkeää, että yhteys muihin elämän tärkeisiin ihmisiin ja juttuihin säilyy suhteesta huolimatta. Mikäli seurustelusuhde jatkuu pitkään, on todennäköistä, että jossain vaiheessa tarve omalle ajalle kasvaa, mikäli siitä ei ole aiemmin pitänyt huolta. 

Aikaa omille ajatuksille ja tunteille 

Suhteessa on tärkeää, että annetaan tilaa toisen ajatuksille, pohdinnoille ja tunteille. Ihmiset ovat erilaisia sen suhteen, miten käsittelevät asioita, eikä toista voi vaatia toimimaan kuten itse toimisi. Jotta omille ajatuksille saisi tilaa, täytyy luoda omaa aikaa seurustelusuhteen oheen. 

Oma aika tarkoittaa ihmisille eri asioita, ja toisaalta oma aika voi tarkoittaa erilaisia asioita myös samalle ihmiselle. Silloin tällöin ihminen kaipaa hetkiä, jolloin voi olla yksin, perheen tai ystävien kanssa ilman seurustelukumppania. Välillä on ihanaa, kun voi täysin yksin päättää menemisistä ja tekemisistä.  

Oma aika vapauttaa ihmisen pohtimaan tunteitaan ja ajatuksiaan. Tämä on tärkeää, jotta voi ladata akkuja, tehdä suunnitelmia ja rakentaa omannäköistä elämää suhteen rinnalla. 

Aikaa omille jutuille ja unelmille

Oman itsen toteuttaminen on tärkeää seurustelusuhteesta huolimatta. Nuorena tehdään isojakin valintoja, jotka voivat liittyä unelmiin ja tulevaisuudensuunnitelmiin. Jo yläkoulussa pohditaan, menisikö ammattikouluun vai lukioon, ja minkälaiselle linjalle haluaisi. Harrastukset saattavat olla todella mielekkäitä ja tärkeitä, eikä seurustelusuhteen kannata olla este harrastusten harrastamiselle.  

Tärkeissä ja elämään pidemmällä tähtäimellä vaikuttavissa asioissa, kannattaa tehdä omannäköisiä valintoja seurustelusuhteesta huolimatta. Jos esimerkiksi sinä haluat eri lukioon kuin kumppanisi, se on ok. Jos sinua kiinnostaa kampaajan työ ja kumppanisi tavoittelee merkonomiksi, on järkevää hakeutua sille alalle, mikä itseä kiinnostaa, vaikka koulut sijaitsevat eri paikoissa. Mikäli sinulla olisi mahdollisuus lähteä vaihto-oppilaaksi, voi tämän unelman toteuttaa, vaikka olisi seurustelusuhteessa.  

Kun muuttaa kotoa ensimmäiseen kotiin, ei välttämättä tarvitse muuttaa yhteen seurustelukumppanin kanssa, jos ei ole siihen valmis. Samalla, kun on tärkeää kuunnella itseä elämän tärkeissä valinnoissa, kannattaa pohdinnoista jutella kumppanin kanssa. Kun molemmat uskaltavat kertoa unelmistaan, suunnitelmistaan ja tavoitteistaan toisilleen, voidaan huomioida paremmin myös seurustelusuhteen tarpeet omia juttuja suunnitellessa. 

Oman ajan tarve on yksilöllinen

Ihmiset ovat erilaisia sen suhteen, kuinka paljon tarvitsevat omaa aikaa. Yksi voi kokea omaksi ajaksi sen, että viestittelee muiden kanssa, vaikka kumppani olisi vieressä. Toinen taas toivoo, ettei kumppani olisi välillä lähimaillakaan. Oman ajan tarpeesta kannattaa keskustella kumppanin kanssa, jotta molemmilla on mahdollisuus ymmärtää, minkälaista omaa aikaa tarvitsee, ja kuinka paljon. Samalla voi puolin ja toisin oppia kunnioittamaan kumppanin oman ajan tarvetta. Vaikka itse mieluiten viettäisi kaiken vapaa-ajan oman kullan kainalossa, voi kumppanin oman ajan tarve myös inspiroida pitämään yhteyttä kavereihin tai harrastuksiin. 

On kuitenkin myös hyvä huomioida, että oman ajan ottaminen voi tuntua kumppanista pahalta, mikäli asiasta ei ole keskusteltu. Mikäli yksi räplää puhelintaan jatkuvasti yhdessä ollessa, voi toisesta tuntua, ettei yhteinen aika ole tärkeää. Yhdessä voidaan puuhata eri asioita, mutta kokemus yhdessäolosta on tärkeä. Yhdessä vietetyn ajan laatu on merkityksellistä! 

Seurustelusuhteessa on sopivassa määrin yhteistä ja omaa aikaa

Seurustelusuhde vaatii sitä, että molemmat antavat aikaa suhteelle ja panostavat siihen, että suhde voi hyvin. Toisaalta jokaisessa suhteessa tulee haasteita, ja haasteiden yli kannattelee kunnioittavan keskustelun ja mukavan yhdessäolon lisäksi oman ajan vietto. On tärkeää päästä tuulettelemaan omia fiiliksiään, kunhan muistaa joka tilanteessa olla kunnioittava kumppania kohtaan.  

Hyvä suhde rakentuu kumppanin kunnioittavalle kohtelulle niin suhteessa kuin omalla ajalla. Omalla ajalla voi myös huomata kaipaavansa kumppania sekä näkevänsä kumppanin ihanat ominaisuudet selkeämmin. Oman ajan jälkeen kumppanin syleilyyn on ihana palata. 

Artikkelin on kirjoittanut Nuorten Väestöliiton palveluiden asiantuntijat

 

 

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...

Mikä on sisäinen kondomi?

Sisäisellä kondomilla tarkoitetaan niin sanottua naistenkondomia tai siitä saatetaan puhua myös emättimeen/peräsuoleen asetettavana kondomina....