Siirry sisältöön

Kannattaako vanhempien kanssa puhua seksuaalisuudestaan?

27.09.2021 klo 15:07 - Tuottanut Väestöliitto
Jokainen saa itse päättää, minkä verran ja kenelle haluaa omasta seksuaalisuudestaan kertoa. Tämä pätee myös vanhempiin, eli et ole velvollinen kertomaan heille seksuaalisuuteesi tai seksielämääsi liittyviä asioita, jos et koe sitä turvalliseksi tai et muusta syystä halua kertoa. Monissa tilanteissa omista vanhemmista on kuitenkin korvaamaton apu.

Yksi jokaisen seksuaalioikeuksista on oikeus yksityisyyteen, ja tämä oikeus pätee myös suhteessa omiin vanhempiin. Heillä ei siis ole esimerkiksi oikeutta päättää, kenen kanssa saat seurustella tai harrastaa seksiä etkä myöskään ole millään lailla tilivelvollinen kertomaan näistä asioista vanhemmillesi.

Myös seksuaalinen suuntautumisesi on yksityisasiasi, jos niin itse haluat. Täältä voit lukea lisää siitä, millaisia pohdintoja omasta seksuaalisesta suuntautumisesta kertomiseen liittyen kannattaa käydä ja miten voi halutessaan tulla ulos kaapista porukoille.

Myös esimerkiksi lääkärissä, seksitautitesteissä tai ehkäisyneuvolassa voit käydä ilman, että vanhempasi saavat tietää siitä. Tämä on ihan laissa määritetty oikeus, sillä jos alaikäinen on ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden kykenevä päättämään hoidostaan, hänellä on lain mukaan oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien tietojen antaminen vanhemmilleen tai muille huoltajilleen.

Oma vanhempi on usein paras tuki

On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki vanhemmat ovat itsekin joskus olleet nuoria, ja kokeneet ehkä samantyyppisiä asioita ja tunteita kuin mitä itse käyt läpi.

Ylivoimaisesti suurin osa vanhemmista myös haluaa oman lapsensa parasta, mikä ikinä tilanne olisikaan.

Suuri osa vanhempiesi ikäisistä ihmisistä on saanut omassa nuoruudessaan varsin puutteellista seksuaalikasvatusta, ja he voivat siksi olla taitamattomia tai arkoja ottamaan kanssasi puheeksi seksuaalisuuteen liittyviä asioita, vaikka haluaisivatkin auttaa. Voit tulkita vanhempiesi kaikki kömpelöiltäkin tuntuvat yritykset aloittaa keskustelu seksuaalisuuden kysymyksistä viestiksi siitä, että olet heille tärkeä ja he ovat valmiita auttamaan, jos apua tarvitset.

Samalla tavoin kuin vanhempiesi ei kannattaisi perustaa käsityksiään sinusta omien oletustensa varaan, muista, että myöskään omista vanhemmista ei kannata tehdä oletuksia esimerkiksi sen suhteen, että mitä he voivat ja eivät voi ymmärtää. Ja kuten sinulla, myös vanhemmillasi on oikeus yksityisyyteen, eli yksityiskohtia seksielämästä ei ole tarkoitus kertoa puolin eikä toisin.

Turvallinen aikuinen voi olla myös muu kuin oma vanhempi

Jos koet vanhempasi muilla tavoin turvallisiksi, myös seksuaalisuuteen liittyvistä asioista puhuminen heidän kanssaan on silloin yleensä turvallista. Mutta mikäli kotona on esimerkiksi henkisen tai fyysinen väkivallan uhkaa, kannattaa harkita, minkä verran asioistasi vanhemmillesi kerrot.

Monista asioista voi tuntua helpommalta jutella kavereiden kanssa ja usein siitä onkin riittävä apu, mutta on myös asioita, joihin tarvitaan aikuisten apua. Esimerkiksi seksuaalisen väkivallan tai häirinnän kokemukset ovat sellaisia, joista kannattaa aina kertoa jollekin luotettavalle aikuiselle.

Jos omalle vanhemmalle kertominen ei syystä tai toisesta tunnu hyvältä ja turvalliselta,  kannattaa kääntyä jonkun muun turvallisen aikuisen puoleen. Turvallinen aikuinen voi olla vaikkapa isovanhempi tai muu sukulainen, kaverin vanhempi, opettaja tai kouluterkkari.

 

Päivitetty 29.03.2023

Kirjoittajat: Nuorten palveluiden asiantuntijat, Väestöliitto

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...