Siirry sisältöön

Minkälaisia kondomeja on olemassa?

20.11.2018 klo 15:54 - Tuottanut Väestöliitto
Kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, jonka avulla ehkäistään sekä seksitautien tarttuminen että raskauden alkaminen.

Kehon eritteet ja taudinaiheuttajat eivät läpäise kondomia, joten se muodostaa suojaavan esteen seksikumppaneiden välille. Yleensä kondomista puhuttaessa tarkoitetaan peniksen päälle rullattavaa kondomia, mutta sen lisäksi on saatavilla emättimeen/peräsuoleen asetettava kondomi.

Peniksen päälle rullattava kondomi

Peniksen päälle rullattavia kondomeja voi ostaa kaupoista, huoltoasemilta, kioskeista, apteekeista ja verkkokaupoista. Niiden ostamisella ei ole ikärajaa.

Kondomeita valmistetaan luonnonkumista eli lateksista sekä erilaisista synteettisistä materiaaleista. Lateksille voi olla allerginen eli jos lateksinen kondomi aiheuttaa ärsytystä limakalvoilla, on syytä valita lateksiton vaihtoehto.

Luonnonkumista valmistetun kondomin kanssa tulee käyttää vesi- tai silikonipohjaista liukuvoidetta, koska öljypohjainen liukuvoide voi haurastuttaa kondomia. Valmistusmateriaalin lisäksi eroja löytyy kondomien muotoilusta ja mausta.

Kondomeja on erikokoisia. Silmämääräinen arvio kondomin istuvuudesta voi hämätä, minkä vuoksi niiden sopivuutta ja paikallaan pysymistä on hyvä kokeilla ja testata itselle käytännössä, esimerkiksi itsetyydytyksen yhteydessä. Kondomin istuvuuteen voi vaikuttaa myös kondomin malli. Kondomeja on olemassa anatomisesti muotoiltuja, leveneviä sekä suoran mallisia. Lue lisää siitä, miten valita oikeankokoinen kondomi.

Kondomien ominaisuuksia voi vertailla kondomeita myyvien nettikauppojen verkkosivuilla. Niitä hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kondomipaketista löytyy CE-merkintä. Se osoittaa, että kondomin valmistaja vakuuttaa tuotteen täyttävän sitä koskevien EU:n direktiivien vaatimukset ja että tuote on läpikäynyt vaadittavat tarkistukset.

Emättimeen/peräsuoleen asetettava kondomi (naisten kondomi)

Emättimeen/peräsuoleen asetettava kondomia kutsutaan verkkokaupoissa usein sanalla naisten tai vulvallisten kondomi.  Emättimeen/peräsuoleen asetettavia kondomeja voi olla hieman vaikea löytää. Tällä hetkellä niitä voi hankkia lähinnä verkkokaupoista tai apteekeista. Niiden ostamisella ei ole ikärajaa.

Emättimeen/peräsuoleen asetettavia kondomeja valmistetaan eri materiaaleista. Kondomi on usein valmiiksi liukastettu silikonipohjaisella liukuvoiteella.

”Naisten kondomi” on suurempi kuin peniksen päälle rullattavat kondomit, joten se sopii yhteen erikokoisten penisten kanssa. Sen voi myös asettaa paikoilleen hyvissä ajoin, jopa tunteja ennen yhdyntää.

Kondomin molemmissa päissä on joustava rengas. Sisempi, suljetussa päässä oleva rengas toimii kondomin paikalleen asettamisessa ja sen saa tarvittaessa pois. Ulomman renkaan tulee peittää emätinyhdynnässä kokonaan häpyhuulet ja klitoris.

“Naisten kondomi” on eri asia kuin pessaari. Pessaari ei suojaa seksitaudeilta ja pessaarin kanssa on käytettävä siittiöiden liikkuvuuteen vaikuttavaa geeliä, jotta ehkäisyteho raskautta vastaan on toivottava. Pessaarista voit lukea lisää täältä.

Artikkelia päivitetty 26.4.2024

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...