Siirry sisältöön

Miten kuukautisia voi siirtää?

12.10.2018 klo 16:01 - Tuottanut Väestöliitto
Kuukautisten siirtäminen on mahdollista muun muassa e-pillereillä tai muulla yhdistelmäehkäisyllä. Silloin taukoviikko tai lumetabletit jätetään väliin ja kuukautisia ei tule. Kuukautisia voi siirtää myös siten, että ne tulevat vain neljä (4.) kertaa vuodessa tai jopa tätä harvemmin.

Kuukautisia voi siirtää kuukautisten siirtopillereillä. Siirtopillerit ovat reseptilääke ja vaativat yhteydenoton terveydenhuoltoon. Siirtopillereillä kuukautisia voi siirtää korkeintaan kaksi viikkoa. Siksi on järkevää, että tärkeää matkaa tai tapahtumaa edeltävät kuukautiset siirretään siirtopillereillä. Näin siis muutetaan kierron rytmiä ja seuraavat kuukautiset tulevat muutetussa aikataulussa.

Siirtopillereihin liittyy joskus sivuvaikutuksia, kuten ihon rasvoittumista, turvotusta ja huonoa oloa. Mitään terveydellistä vaaraa siitä ei kuitenkaan ole, eikä kuukautisten siirtäminen ole haitallista.

Mikäli haluat siirtää kuukautisiasi, kannattaa asiaa lähteä hoitamaan jo hyvissä ajoin, mielellään jo kuukautta kahta ennen tärkeää tapahtumaa. Ohjeet sekä reseptin saat esimerkiksi terveyskeskuslääkäriltä.

 

Kuukautisten siirtäminen ehkäisyvalmisteella

E-pillereiden tai muun yhdistelmäehkäisyvalmisteen avulla voi kuukautisia siirtää kätevästi ja turvallisesti. E-pillereitä käyttävät myös monet nuoret, joilla ei sinänsä ole raskauden ehkäisyn tarvetta, mutta jotka tarvitsevat apua epäsäännöllisiin kuukautisiin, runsaisiin vuotoihin tai koviin kuukautiskipuihin.

Yhdistelmäehkäisyvalmisteilla on mahdollista harventaa kuukautisvuotoa esimerkiksi siten, että vuodot tulevat vain kolme-neljä kertaan vuodessa tai jopa tätä harvemmin.

Minipillereitä, ehkäisykapselia tai hormonikierukkaa käyttävät voivat siirtää kuukautisia siirtopillereiden avulla, silloinkin tarvitaan lääkäriltä resepti. Osalla keltarauhashormonivalmiste voi jättää kuukautiset kokonaan pois tai vuoto niukkenee merkittävästi.

Kuparikierukan kanssa kuukautisten siirto tapahtuu siirtopillereiden kanssa. Kuparikierukka voi lisätä kuukautisvuodon määrää, mutta ei vaikuta muuten kuukautiskiertoon.

Artikkelia päivitetty 20.7.2023

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...