Siirry sisältöön

Mielen hyvinvointi

16.10.2018 klo 13:38 - Tuottanut Väestöliitto
Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Hyvinvoivan ihmisen mieliala on suurimman osan päivää tasainen ja tyytyväinen.

Normaalitilanteessa ihmisen voimavarat riittävät hyvin työssä tai koulussa keskittymiseen, ja työ tulee tehtyä huolella loppuun asti. Koulupäivän jälkeen nuorella ihmisellä tulisi riittää energiaa vielä mieleiselle harrastukselle tai ystävien tapaamiseen.

Hyvinvoiva ihminen saa illalla myös nopeasti unen päästä kiinni ja uni on virkistävää, eli aamulla ei väsytä. Terve ihminen kestää pienet kolhut ja murheet – mieli voi olla hetkellisesti apea, mutta nousee kohtuullisen nopeasti jälleen normaaliksi. Hyvinvoivalla ihmisellä on myös taitoja toimia yhdessä muiden ihmisten kanssa, hän osaa pitää huolta kaverisuhteista ja luoda uusia.

Kaikilla on joskus elämässä vaiheita, joissa mieliala laskee ja olo tuntuu alakuloiselta ja surulliselta. Tällaisia tilanteita voi tulla vaikka ikävistä elämäntapahtumista, esimerkiksi sairastumisista tai kuolemantapauksista lähipiirissä. Myös sydänsurut voivat olla hetkellisesti lamaavia.

Kaikki tunteet ilosta suruun ja vihaan asti kuuluvat normaaliin elämään.

Vaikeistakin tunteista pääsee yli ajan kanssa, joko asioita yksin tai yhdessä jonkun kanssa miettiessä. Jos ikävien tapahtumien jälkeen, tai muista syistä, mieliala jää pitkäksi ajaksi alakanttiin ja kyky elää tavallista elämää on vaikeutunut, kannattaa hakea apua. Asia kannattaa ottaa puheeksi huoltajien tai vaikka kouluterveydenhoitajan, -kuraattorin tai -psykologin kanssa.

Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Päivitetty 9.6.2023

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Astmaa sairastavan nenän hoito

Asiantuntijaluennolla 1.4. vieraili korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Annina Lyly. Videon aiheena astmaa sairastavan nenän hoito.

Et ole yksin -chat

Ota yhteyttä, jos olet kokenut tai havainnut epäasiallista käytöstä urheilussa tai muussa harrastuksessa ja haluaisit jutella luottamuksellisesti...

Miten huomioida hengityssairaus ja sääolosuhteet luonnossa liikkuessa?

Tutkija Henna Hyrkäs-Palmu kertoo mitä on hyvä ottaa huomioon, kun lähtee kylmällä ilmalla luontoon liikkumaan. Kokemustoimija Satu Ahopelto...