Siirry sisältöön

Mikä on bakteerivaginoosi?

21.08.2024 klo 11:56 - Kirjoittanut Nuorten Väestöliitto , Väestöliitto
Emättimen pahanhajuinen vuoto ja pistävä haju saattaa säikäyttää. Usein pahan hajun taustalla on bakteerivaginoosi. Bakteerivaginoosilla tarkoitetaan emättimen epätasapainotilaa eli emätintulehdusta. Bakteerivaginoosi on vaaraton, mutta toisinaan kiusallinen vaiva. Bakteerivaginoosissa emättimen haitallisten bakteerien määrä monikertaistuu ja emättimen pH-tasapaino muuttuu.

Tavallinen vaiva

Bakteerivaginoosi on yhtä yleinen vaiva kuin emättimen hiivatulehdus. Usein bakteerivaginoosia voi alkaa epäillä pahanhajuisen ja harmahtavan valkovuodon perusteella. Vuodon haju voi olla hyvin tympeä, joskus jopa kalamainen. Erotuksena hiivatulehdukseen, valkovuoto ei ole kokkaremaista, eikä bakteerivaginoosiin yleensä kuulu voimakasta kutinaa tai kirvelyä.

Mistä bakteerivaginoosi johtuu?

Bakteerivaginoosi ei ole vieraan bakteerin aiheuttama tulehdus, eikä seksitauti, joten oireet voivat joskus parantua myös ilman erityistä hoitoa. Bakteerivaginoosin oireuta voi ilmetä enemmän esimerkiksi yhdyntöjen tai seksin jälkeen ja joskus emättimen epätasapaino voi liittyä myös kuukautisiin.  Tupakoinnin on osoitettu myös lisäävän bakteerivaginoosia. Hyvä hygienia on tärkeää, mutta esimerkiksi intiimialueiden pesu pesuaineella voi aiheuttaa epätasapainotilan pahenemisen.

Miten bakteerivaginoosia voidaan hoitaa?

Jos bakteerivaginoosin oireita on ensimmäistä kertaa, oireet pitkittyvät tai oireisiin liittyy vatsakipua tai kuumetta, niin on hyvä hakeutua lääkärin vastaanotolle, jotta diagnoosi voidaan varmistaa. Toisinaan bakteerivaginoosin hoito vaatii antibiootin. Antibioottihoito voi tarkoittaa voidetta, emätinpuikkoja tai suunkautta otettavaa lääkitystä. Täältä voit lukea miten pääsee lääkäriin.

Tarvittaessa lieväoireista bakteerivaginoosia voi hoitaa apteekin itsehoitovalmisteilla, joissa on maitohappobakteeria ja c-vitamiinia, jotka voivat tasapainottaa emättimen pH:ta.

Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto.

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...