Siirry sisältöön

Mikä on emätinpieru?

25.10.2018 klo 15:41 - Tuottanut Väestöliitto
Emätinpieruksi kutsutaan pierun kaltaista ääntä, joka syntyy, kun emättimeen joutunut ilma purkautuu seksin, kuten yhdynnän aikana ulos. Nimestään huolimatta se ei sisällä hajua tai suolistokaasuja. Emätinpieru ei ole vaarallinen, eikä haitallinen.

Ääni syntyy, kun emättimeen on kertynyt ilmaa. Ilma voi joutua emättimeen silloin, kun seksissä käytetään sormia, penistä, tai vaikkapa seksileluja. Ilman purkaantuessa se saattaa kuulostaa siltä, kuin olisi ilmavaivoja.

Kyse on kuitenkin tavallisesta ilmiöstä. Siihen voi yrittää suhtautua huumorilla, eikä antaa sen häiritä tunnelmaa. Asiasta voi myös puhua avoimesti kumppanin kanssa, jotta molemmat ymmärtävät mistä on kyse, eikä kumpikaan joudu noloon tilanteeseen.

Lantionpohjanlihasten jumppa ja lantionpohjalihasten rentouttaminen voivat auttaa siinä, ettei ääniä synny niin usein. Jotkut asennot, kuten yhdyntä takaapäin, voi aiheuttaa ilman pumppaamista emättimeen enemmän kuin muut seksiasennot.

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Artikkeli päivitetty 27.7.2023

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittamalla koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Seksuaalineuvojan ajanvarauschat 13–28 -vuotiaille

Chatissa voit keskustella kirjoittamalla koulutetun seksuaalineuvojan kanssa sinua askarruttavista seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä...

Ensimmäinen seksikerta

Ensimmäinen seksikerta. Mitä kaikkea voi ekalla kerralla tapahtua ja miten niihin voi varautua ennakolta?