Siirry sisältöön

Mikä on erektio?

09.10.2018 klo 11:25 - Tuottanut Väestöliitto
Erektio tarkoittaa peniksen jäykistymistä. Erektiossa peniksen sisällä olevat kolme erillistä paisuvaiskudosta täyttyvät verellä, jolloin penis jäykistyy. Penis myös pitenee, paksuuntuu ja kovenee. Naistyypillisissä kehoissa klitoris on samaa paisuvaiskudosta kuin penis. Siksi kiihottuessa myös klitoris paisuu ja kasvaa, kun se täyttyy verellä. Artikkelitekstin alapuolella on piirretty, anatominen kuva peniksestä, joka on erektiossa.

Erektio on monimutkainen tapahtuma, johon osallistuvat muun muassa keskushermosto, autonominen hermosto, siittimen valtimot ja laskimot, paisuvaisen sileä lihaksisto, iso joukko solunsisäisiä välittäjäaineita, sekä lantiopohjan lihakset.

Erektion tullessa ei tarvitse tehdä mitään. Se menee ohi itsestään. Itsetyydyttäminen ei ole aina tarpeellista erektion tullessa, varsinkaan jos tilanne ei ole sopiva.

Erektio voi tulla monestakin syystä. Usein se tulee, kun kiihottuu jostain seksuaalisesta asiasta. Erektio voi tulla myös mm. peniksen hankaantumisesta tai kovasta virtsaamisen tarpeesta. Joskus erektio voi tulla jos jännittää, pelottaa tai vaikka innostuu jostain asiasta. Erektio ei siis tarkoita aina sitä, että haluaisi tai ajattelisi seksiä.

Erektioiden tulemiseen ei aina voi vaikuttaa. Voi toki yrittää ajatella jotain muuta ja olla kuin mitään erektiota ei olisikaan. Joskus erektio voi laskea, kun keskittyy oikein kovasti johonkin muuhun asiaan, kuten hankalaan laskutoimitukseen. 

Erektio tulee terveillä nuorilla useamman kerran yön aikana ja on yleistä, että aamuisin on erektio. Erektioita tulee yön aikana tyypillisesti 5–10 kertaa. Ne kestävät minuuteista kymmeniin minuutteihin. Vieläkään ei tiedetä, mikä saa peniksen erektoitumaan useita kertoja yön aikana. Sitä tapahtuu eniten nuorilla miehillä, joilla hormonituotannon vaihtelut ovat suuria.

Erektiot pitävät peniksen verenkierron ja kudokset hyvässä kunnossa!

Lääkärissä käynti on tarpeellinen aina, jos erektio on kivulias tai se kestää erittäin pitkään. Tuntikausia kestäneessä erektiossa on riski kudosvaurioon tai jopa kuolioon, koska peniksen verenkierrossa ei silloin ole riittävästi happea.

Erektioita tulee ennen murrosikää, mutta lapsena niihin ei välttämättä kiinnitä huomiota. Murrosiässä koko kehoa tarkkaillaan muutosten takia uudella tavalla. Tällöin myös erektioon kiinnittää enemmän huomiota.

Kun erektio tulee, saattaa tulla pelko siitä, että huomaavatko muut erektion. Yleensä on kuitenkin niin, etteivät muut ihmiset tarkkaile, onko jollakin erektio. Myös housuvalinnalla voi vaikuttaa siihen, ettei erektio näy muille. Kun kehoaan oppii tuntemaan paremmin, voi oppia paremmin hallitsemaan erektion tulemisia kiusallisissa tilanteissa, sekä saada sen halutessaan laskemaan nopeammin.

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Lähteenä käytetty Väestöliiton (Toim. Joonas Kekkonen ja Miguel Reyes), 2016: Pakko kysyä – Ohjeita seksiin, kasvuun ja seurusteluun Poikien Puhelimesta

Kuvitus: Erektiossa oleva penis anatomisesti kuvattuna. Ainoa Graphic Design / ainoa.fi

Artikkeli päivitetty 17.3.2023

Penis erektiossa -piirroskuva

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...