Siirry sisältöön

Miksi murrosiässä hygienia on tärkeää?

05.10.2018 klo 15:11 - Tuottanut Väestöliitto
Murrosiässä hikoilu, sekä ihon ja hiusten rasvoittuminen lisääntyvät ihon hiki- ja talirauhasten toiminnan vilkastuessa. Kainalon hajuhaittojen ehkäisyssä ensimmäinen ja tärkein asia on puhtaus. Ihon pinnalla on bakteereita, jotka alkavat haista, jos niitä ei välillä huuhtele sieltä pois. Myös vaatteiden tulee olla puhtaita ”vanhentuneista” bakteereista, muuten ne siirtyvät iholle.

Hien hajuun vaikuttavat voimakkaan tuoksuinen ravinto, kuten valkosipuli, mutta myös ihossa elävät bakteerit. Suihkussa kannattaa käydä kerran päivässä ja aina liikunnan jälkeen.

Päivittäinen peseytyminen poistaa iholta bakteereita ja likaa, joka ehkäisee hien haisemista ja finnien sekä tulehdusten syntymistä.

Saippuan käyttäminen ei ole välttämätöntä, mutta esimerkiksi kainalot, jalat ja kasvot kannattaa usein pestä iholle tarkoitetulla pesuaineella. Atooppisen tai kuivan ihon pesua ei kannata turhana välttää, hiki ja lika on syytä pestä aina pois iholta. Jos ihon hoidossa tarvitsee käyttää rasvauksia, niin on tärkeää käydä suihkussa rasvausten välillä. Suihkun jälkeen iho ottaa rasvan myös paremmin vastaan.

Ihon pesuaineen valinnassa on hyvä suosia hajusteettomia, happamia tai neutraaleja ihonpesuaineita.  Liiallinen itsensä peseminen on myös haitallista, sillä se poistaa iholta ja limakalvolta sitä suojaavan rasvan, jolloin iho saattaa kuivua liikaa ja alkaa kutista. Lue ihonhoidosta lisää täältä. 

Peseytymisen jälkeen kainaloihin voi laittaa deodoranttia, joka ehkäisee hikoilua. Katso video siitä, miksi kannattaa käyttää dödöö tästä.

Myös alusvaatteet (alushousut, sukat ja aluspaita) kannattaa vaihtaa pesun jälkeen. Peseytymisestä ei ole hyötyä, jos sen jälkeen pukee päälle likaiset vaatteet. Hiusten pesuun on suositeltavaa käyttää shampoota, muuten hiuksia on vaikea saada rasvasta puhtaiksi. Jos hiukset rasvoittuvat runsaasti, niin ne voi pestä myös päivittäin.

Pimppi, penis ja pyllypesu kannattaa tehdä päivittäin, ja se kannattaa tehdä pelkällä vedellä. Pimpin eli vulvan alueen pesussa voit käyttää käsiäsi apuna kun peset häpyhuulia. Emätintä ei ole tarkoitus pestä sisältä, koska liian voimallinen pesu emättimen sisältä voi häiritä emättimen bakteeriston tasapainoa ja aiheuttaa esimerkiksi hiivatulehduksen. Peniksen pesussa voit hellästi hieroa ihoa veden alla. Lue artikkeli siitä, miten sukuelimet pidetään puhtaana täältä.  

Emättimessä oleva valkovuoto kertoo siitä, että murrosikä ja hormonitoiminta ovat alkaneet. Valkovuoto pitää emättimen puhtaana ja limakalvot kosteana.  Valkovuotoa siis pitääkin olla emättimessä aina jonkun verran josta valuu pikkuhousuihin ja kuivuu siihen. Lue valkovuodosta lisää täältä.  Kuukautisten aikana on tärkeää pitää hyvää huolta hygieniasta peseytymällä ja vaihtamalla kuukautissuojaa säännöllisesti. Voit lukea lisää kuukautisten ajan hygieniasta täältä 

Jos on mahdollista, nuku yöt ilman alus- tai pyjamahousuja, jolloin iho ja sukuelinten herkät limakalvot saavat ilmaa.

Kirjoittajat: Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

Artikkelia on päivitetty 9.6.2023

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...