Siirry sisältöön

Milloin seksuaaliset pakkoajatukset voivat olla pakko-oireisen häiriön (OCD) oire?

15.03.2022 klo 15:57 - Tuottanut Väestöliitto
Toistuvat pelottavat, ahdistavat ja vastentahtoiset seksuaaliset ajatukset voivat olla pakko-oireisen häiriön oire. Mikäli ajatukset eivät tuota nautintoa, ei kyse ole fantasioista. On tärkeää pohtia, miten ajatukset vaikuttavat hyvinvointiin ja käyttäytymiseen.

Jos ihminen kokee toistuvasti pelottavia, ahdistavia ja tunkeilevalta tuntuvia seksuaalisia ajatuksia, voi kyse olla pakko-oireisen häiriön eli OCD:n (engl. obsessive-compulsive disorder) oireista. Ajatukset voivat olla vastentahtoisia seksuaalisia mielikuvia esimerkiksi ystävästä tai ajatusten sisältö voi olla vastoin omia arvoja ja seksuaali-identiteettiä. Ajatukset monesti herättävät voimakkaita tunteita kuten ahdistusta, häpeää, syyllisyyttä ja epävarmuutta. Samoja ajatuksia voi tulla kenelle tahansa, mutta OCD:ssä niiden kanssa jää jumiin. OCD:tä voidaan epäillä silloin, kun ajatukset häiritsevät ihmisen normaalia elämää merkittävästi, ja niitä pyrkii helpottamaan erilaisin tavoin. Tavoista muodostuu pakonomaisia tapoja toimia eli kompulsioita. Kompulsiot voivat olla ulkoisesti näkyviä tai mielensisäisiä.  

Kun OCD painottuu seksuaalisiin pakkoajatuksiin, on mahdollista, että ajatuksiin liittyvät pakkotoiminnot eivät näy ulospäin juurikaan. Tyypillisesti OCD tunnetaan mediassa bakteerien pelkona ja toistuvana käsienpesuna tai tarkisteluna, mutta todellisuudessa OCD:n kirjo on laaja eivätkä seksuaaliset pakkoajatukset ole tavattomia. Päin vastoin, niiden ajatellaan olevan yleisempiä kuin tilastoissa sanotaan, sillä ajatusten tabumaisen luonteen takia, niitä ei haluta kertoa ääneen. 

Kaikenlaiset ajatukset ovat normaaleja 

Alkuun on tärkeää todeta, että kaikenlaiset ajatukset ovat normaaleja, vaikka ajatukset tuntuisivat moraalin vastaisilta tai hulluilta. Mielen tehtävä on tuottaa ajatuksia, ja keskeisempää on, miten ajatuksiin reagoi. Ajatukset itsessään eivät kerro siitä, kuka sinä olet tai mitä seksuaalisuus sinulle tarkoittaa. 

OCD:hen liittyviin seksuaalisiin pakkoajatuksiin liittyy vaikeita tunteita. Tunteiden lisäksi keholliset tuntemukset voivat hankaloittaa hankalien tunteiden sietämistä. Kun on kyse seksuaalisista pakko-ajatuksista, voivat tuntemukset tuntua esimerkiksi sukuelinten alueilla. OCD:ssä tuntemukset sukuelimissä ovat pakonomaisia ja vastentahtoisia. 

Sukuelinten tuntemukset selittyvät esimerkiksi aivojen toimintaa tarkastelemalla, mistä löydät lisää tietoa täältä.  Myös tarkkaavaisuuden kohdentaminen tiettyyn kehonosaan tuottaa tuntemuksia. Jos pohdit varpaitasi, todennäköisesti alat tuntea tuntemuksia varpaissasi. Yksinkertaisesti ilmaistuna, sukuelimissä voi tapahtua reaktioita siksi, että niihin kohdistaa huomionsa. Lisäksi emätin voi kostua tai penis erektoitua esimerkiksi säikähdyksen tai pelon takia ilman minkäänlaista seksuaalista halua. Täältä löydät lisää tietoa siitä, mistä kaikesta esimerkiksi erektio voi tulla.

Seksuaalisia pakkoajatuksia on monenlaisia 

Seksuaalisuuteen liittyvien pakkoajatusten sisältö voi olla moninainen. Seuraavassa esitellään esimerkkejä pakkoajatusten sisällöistä, mutta esimerkit eivät rajoitu mainittuihin. Monesti pakkoajatukset ovat ihmisen moraalin, arvojen tai henkilökohtaisen seksuaali-identiteetin vastaisia: 

  • Mitä, jos olen homo/hetero? 
  • Mitä, jos olen pedofiili? 
  • Mitä, jos syyllistyn tai olen syyllistynyt seksuaaliseen häirintään tai väkivaltaan?  
  • Seksuaaliset ajatukset ystävistä tai muista henkilöistä, joista ei halua ajatella seksuaalisesti 
  • Uskottomuuteen liittyvät vastentahtoiset ajatukset 
  • Sadomasokistiset tahdonvastaiset seksuaaliset ajatukset 

Kun on kyse OCD:lle tyypillisistä pakkoajatuksista, kyse ei ole fantasioista. Ajatukset eivät tuota fantasioiden tapaan nautintoa vaan tuntuvat moraalin, järjen tai identiteetin vastaisilta. Ihminen monesti pelkää kuollakseen toimivansa tavalla, jolla ei missään nimessä halua toimia. Ajatukset kuitenkin voivat herättää kehollisia tuntemuksia, mikä monesti on bensaa liekkeihin jatkuvalle epäilylle. On tavallista, että ihminen jää jumiin myös sellaisen ajatuksen kanssa, että ”mitä, jos nautinkin ajatuksista? Mitä, jos ajatukset ovatkin fantasioita?”  

OCD:n oireita luonnehtii jatkuva epäily omia kokemuksia, ajatuksia, tunteita ja tuntemuksia kohtaan. Erilaisten tilanteiden ja muistojen jatkuva vatvominen mielessä lisää usein epävarmuuden tunnetta ajatusten suhteen, ja ihminen voi kehittää tilanteesta myös ”valemuistoja”, joissa esimerkiksi muisto olisi edennyt pelkojen mukaisesti. Tilanteen vatvominen mielessä on yksi pakkotoiminnon muoto, mutta ihminen saattaa pyrkiä helpottamaan oloaan pakkoajatusten suhteen lukuisten muiden eri keinojen avulla. 

Esimerkkejä pakkotoiminnoista liittyen seksuaalisiin pakkoajatuksiin 

  • Erilaisten tilanteiden tai ihmisten välttely 
  • Jatkuva googlettaminen 
  • Ajatusten pakonomainen tunnustaminen läheisille 
  • Tilanteiden jatkuva läpikäyminen mielessä 
  • Varmuuden hakeminen eri tavoin 

Pakko-oireita voidaan hoitaa 

Jos epäilee, että kyse voi olla pakko-oireista, on tärkeää hakeutua keskustelemaan asiasta terveydenhuoltoon. Ensimmäiseksi voi lähestyä kouluterveydenhoitajaa tai varata ajan terveysaseman lääkärille. Lääkärin vastaanotolta voit saada lähetteen psykiatrian poliklinikalle, jossa keskustelu voi jatkua psykologin, psykiatrin ja psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Yksityisellä puolella kannattaa varata aika suoraan psykiatrille. Diagnoosin tekee lääkäri. 

Monesti hoidossa käytetään lääkehoidon ja kognitiivisen käyttäytymisterapian yhdistelmää. Jälkimmäisellä on tutkitusti hyvin keskeinen rooli pakko-oireiden hoidossa, sillä pakko-oireiden hoidossa käyttäytymisen muuttaminen ja vaikeiden tunteiden kohtaaminen on tärkeää. Terapiasta puhutaan usein altistus ja reagoinnin ehkäisy -terapiana. Vertaistukea tarjoaa OCD Suomi ja Suomen Tourette- ja OCD -yhdistys. Netistä löytyy myös omahoito-oppaita, joista yhden löydät alla olevista laatikoista. Monet hyötyvät myös tietoisuustaitojen harjoittamisesta, ja harjoituksia pääset kokeilemaan esimerkiksi Mieli Ry:n sivuilla klikkaamalla tästä.

Kun hakeutuu terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle ensimmäistä kertaa, on tärkeää tietää, että kaikki terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole perehtyneitä OCD:n muotojen moninaisuuteen. Sinulla on lupa pohtia, kuinka paljon ajatuksistasi paljastat ensikäynnillä. Myöhemmin hoidon tai terapian alkaessa on tärkeää, että ajatuksista uskaltaa kertoa avoimesti. 

Artikkelin on kirjoittanut Nuorten Väestöliiton asiantuntijat

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...