Siirry sisältöön

Mitä on kehotunnekasvatus?

26.10.2018 klo 15:33 - Tuottanut Väestöliitto
Sanat ”seksuaalisuus” ja ”seksuaalikasvatus” tuntuvat hämmentävän etenkin monia vanhempia. Heille tulee mieleen näistä sanoista aikuisten seksuaalisuus. Pienen lapsen seksuaalisuus on etenkin oman kehon haltuunottoa ja tunteiden hallinnan opettelua. Niinpä lapsille on todettu hyväksi sana kehotunnekasvatus.

Lasten seksuaalisuus on läheisyyttä ja tykkäämistä, mielihyvää omasta kehosta ja tiedonjanoa. Se on myös sopivuussääntöjen harjoittelua ja itsemääräämisoikeuden opettelua. Samalla opitaan asenteet omaa kehoa, tunteiden näyttämistä ja läheisyyttä kohtaan. Lasten kehityksessä ja pohdinnoissa lisääntyminen tai seksi ovat sivuosassa.

”.. kehoon tutustumista ja tunteitten opettelua…  hyvää tunnetta omasta kehosta… käytöstapoja ja hygieniaa… itsearvostusta, turvataitoja ja paljon muuta!” (vanhemman vastaus)

Kehotunnekasvatus auttaa lasta tuntemaan ja pitämään huolta omasta kehostaan. Se vahvistaa itsearvostusta ja turvataitoja. Kehotunnekasvatus tähtää myönteiseen kehoitsetuntoon, kehonkuvaan ja hyvään tunteeseen omaa kehoa kohtaan. Samalla lapsi oppii arvostamaan kaikenlaisia kehoja ja ymmärtää ihmisen yksilöllisyyden. Jokaisella on oma kehotunne, oma kokemus sisällään.

Kehotunnekasvatuksen sisällöt ovat:

  • Myönteinen asenne omaan kehoon ja toisten kehoihin
  • Itsestä huolehtimisen taidot ja tiedot
  • Avoin ilmapiiri ja sanasto kehon tunteesta ja kehityksestä puhumiseen
  • Perustaidot tunteiden tunnistamisessa ja niiden kanssa pärjäämisessä
  • Taito erottaa myönteinen ja kielteinen läheisyys tai kosketus (miltä se omassa kehossa tuntuu)
  • Taito kysyä ja hakea tukea ja apua.

Kirjoittanut: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...