Siirry sisältöön

Mitä tarkoittaa ”sinä tarvitset rajat”?

22.07.2021 klo 10:08 - Kirjoittanut Vaaranen Heli , psykoterapeutti , Väestöliitto
Usein psykoterapiassa joudun sanomaan asiakkaalle: “sinä tarvitset rajat” tai “sinun rajasi on ylitetty”. Mutta mitä rajat oikein tarkoittavat? Rajat tarkoittavat sitä, että erotat oman tahtosi toisten ihmisten tahdosta. Sinä vastaat omista tarpeistasi ja toiveistasi, mutta et muiden. Rajaamalla toimintaasi näin, luot raamit sille, miten sinua tulee kohdella.

Miksi rajat on niin vaikea asettaa?

Empaattiset, herkät ihmiset ottavat toisten tunteet huomioon. Halu välttää konfliktia ja tarve saada hyväksyntää tekevät vaikeaksi sanoa sanan ”ei”.  Ihmisestä voi tulla rajaton. Olen löytänyt rajattomien taustoista yhdistäviä tekijöitä:

  • Koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen tai eristetyksi tuleminen toisista joukon jäsenistä.
  • Epävarmuus vanhempien rakkaudesta ja etäiset tai arvaamattomat välit heihin. Seurauksena erityinen herkkyys toisten tunteille ja vähättelevä suhtautuminen omia tunteita kohtaan.
  • Alistava tai manipuloiva, henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen kumppani.
  • Syyllisyys, joka kumpuaa taustasta. On mahdollista, että uhriksi heittäytynyt vanhempi käytti syyllistämistä kasvatuskeinona: ”Miten voit olla noin itsekäs!”
  • Häpeä, joka kumpuaa taustasta. Läheinen, tärkeä ihminen kontrolloi sinua häpeän tunteella: “Saisit hävetä!”
  • Hylätyksi tulemisen pelko, joka kumpuaa taustasta. Olit hyväksytty, jos olit kiltti. Voi olla, että sinulla oli kriittinen ja tyytymätön vanhempi, jonka emotionaalista hylkäystä pelkäsit.
  • Pyrkimys täydellisyyteen, jotta et aiheuttaisi pettymystä itsellesi tai toisille.

Jos koet sinulla olevan joitakin ylläolevista seikoista, niiden syvempi ymmärtäminen suojaa sinua ja auttaa sinua puolustamaan omaa tahtoasi vastaisuudessa. Voit hyötyä psykoterapeutin keskustelutuesta pysyvän muutoksen aikaansaamiseksi. Muista myös Väestöliiton maksuttomat psykoterapeutin chat-palvelut osoitteessa hyväkysymys.fi!

Rajoja, joiden ylläpitäminen puolustaa hyvinvointiasi.

Seuraavassa listaan joitakin rajoja. Mitkä rajat sinulla on kunnossa? Minkä rajojen vahvistamista tarvitset?

  • Fyysiset rajat: sinulla on oikeus omaan tilaan, johon ei tunkeuduta sinun tahtomattasi.
  • Tunnerajat: toimit siten, kuin sinusta tuntuu oikealta, ja kieltäydyt muusta.
  • Seksuaalisen kanssakäymisen rajat: teet sitä, mikä sinusta tuntuu hyvältä.
  • Rajat raha-asioissa: vastaat itse rahoistasi ja taloudestasi. Jos tarvitset apua, pyydät sitä.
  • Yksityisyyden rajat: sinun yksityiselämäsi ei kuulu muille.
  • Oman tahdon rajat: määrität itse, milloin raja pitää, tai milloin omasta halustasi joustat rajoissasi.

Fyysinen raja tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sinä päätät kuinka lähelle sinua voi tulla, saako seuraasi lyöttäytyä ja saako kanssasi ryhtyä keskusteluun.

Esimerkki: ”Olen oikea magneetti, aina bussipysäkillä minulle tullaan puhelemaan ja ehdottelemaan kaikenlaista! ” Rajojen asettaminen: Jos en halua keskustella, sanon tiukasti mutta ystävällisesti, että “nyt minulle ei sovi jutella”. 

Yksityisyyden rajojen loukkaaminen on yleistä. Suojaudu. Valmistaudu tungetteleviin kysymyksiin etukäteen:

 Esimerkki: ”Sukujuhlissa minulta kysellään, milloin tuon seurustelukumppanin esiteltäväksi ja milloin perustan perheen?”  Rajojen asettaminen: vastaan tiukasti mutta ystävällisesti: “Tänään en juttele henkilökohtaisista asioistani täällä. ”

 

Miksi rajojen asettaminen on tärkeää?

Suurin uhka rajojen ylläpitämiselle on toisten miellyttämiseen tapuva käyttäytyminen.  On mahdollista, että eri syistä toisten hyväksyntä on sinulle tärkeämpää kuin se, että itse voisit hyvin. Sanot “kyllä” vaikka haluaisit sanoa “ei”. Pelkäät tuottaa pettymyksen perheenjäsenelle, kumppanillesi tai ystävillesi.  Silloin tuotatkin pettymyksen itsellesi. Et ole ehkä koskaan oppinut kunnioittamaan omaa tahtoasi.

Miellyttäminen kertoo epävarmuudesta. Haluat toimia niin, ettei kukaan loukkaantuisi tai pahoittaisi mieltään. Uhkana on, että miellyttäjänä kadotat itsesi, ja arkesi muodostuu siitä, mitä teet toisille vastoin tahtoasi.

Joustavat rajat sen sijaan kertovat itsevarmuudesta. Voit joustaa silloin, kun sinusta se tuntuu hyvältä, ja kun aidosti haluat olla toiselle ihmiselle avuksi tai iloksi. Joustaminen on itsevarmuuden merkki.  Itsevarma ihminen ottaa toiset huomioon.  Erottele mielessäsi ystävällisyydellä tehty joustaminen ja toisaalta painostuksen edessä tehty alistuminen.

Esimerkki: “Minulla oli rankka päivä töissä. Haluaisin viettää rauhallisen illan omien puuhailujen parissa. Seurustelukumppani haluaa, että tapaamme töiden jälkeen. Hänellä on mielessään paljon hauskaa ohjelmaa meille kahdelle!” Rajojen asettaminen: ”Tänä iltana minä otan koti-illan ja lepään. Nähdään huomenna!  Minä keksin meille jotain kivaa huomiseksi!”

Rajojen asettaminen ja napakat sanat kuulostavat helpoilta, mutta ne eivät ole ollenkaan helppoja. Miten voi oppia asettamaan rajoja, jos on aina alistunut muiden pyyntöihin?

Harjoittelu auttaa.  Vähitellen alkaa tuntua, että vahvat sanat sopivatkin suuhusi. Silloin tunnet, miten alat arvostaa itseäsi ja tutustua siihen, mitä oikeasti tahdot. Jos muut ovat aina vaatineet sinulta palveluksia ja aikaa, rajojen asettaminen on uutta. Opetellessasi uusia toimintatapoja voit välttää painostavia tai manipuloivia ihmisiä.

Esimerkki: “Olin lapsuudenperheessäni käymässä. Joku ilmoitti, mihin minua tarvitaan seuraavana viikonloppuna. En olisi halunnut käyttää koko vapaapäivääni muiden palvelemiseen”. Rajojen asettaminen: ”Voin tulla tunniksi puolen päivän aikaan” tai ”Valitettavasti minä en voi tulla”.

Rajojen asettaminen tarkoittaa selkeää viestiä siitä, mitä sinä voit tai et voi tehdä. Rajojen asettaminen ei ole anteeksipyytelyä tai asioiden siirtämistä. Se on napakkuutta siitä, mikä sinulle on nyt mahdollista toteuttaa ja mikä ei. Et tarvitse lupaa tehdä niin kuin itse tahdot.

Miltä se tuntuu, kun ensimmäistä kertaa asetat rajat ihmiselle, joka on aina kävellyt ylitsesi?

Ihmiset reagoivat rajoihisi hämmästyksellä, pettymyksellä ja suuttumuksella. Tietenkin heille on ollut helpompaa, että sinä olet ollut aina mukava ja avulias.  Sinun rajasi voivat tulla shokkina.

Esimerkki: “Minulla on nuori perhe. Puolisoni äiti osallistuu ja auttaa, mutta minua harmittaa, kun hän tulee kutsumatta”. Rajojen asettaminen: ”On tosi kiva juttu, että käyt meillä. Soita ensi kerralla, ennen kuin tulet”.

Mistä se johtuu, että ihmiset hermostuvat, kun heille asettaa rajoja?  Ihmiset asettuvat sosiaalisessa toiminnassaan rooleihin. Rooliodotus sinun kohdallasi on ehkä se, että sinä teet niin kuin muut haluavat.  Jopa hyvät ystäväsi voivat odottaa sinun olevan hyödynnettävissä, koska olet aina ollut. Ihmisillä on odotus, että kukin pysyköön roolissaan!

Pieni vallankumous

Kun sanot ensimmäistä kertaa anopillesi “soita ensi kerralla ennen kuin tulet” se on kuin pieni vallankumous. Sinä muutat asioiden totuttua kaavaa. Läheiset häkeltyvät. He saattavat kiusoitella sinua ja melko varmasti yrittävät puhua sinut ympäri vanhaan rooliisi. Varmaa on, että he yrittävät useaan kertaan palauttaa asiat sellaisiksi, kuin ne olivat ennen.  Toiset käyttävät taitavasti juuri sinun heikkouksiasi: syyllisyyttä, häpeää ja pelkoa, että ”et ole hyvä ihminen” ellet jälleen nöyrry muille.

Esimerkki: “Kumppanini tiuskii, eikä tee osaansa kodin töistä.” Rajojen asettaminen: Sanon hänelle asiallisesti, että “Tämä ei käy. Ikävän käytöksen on loputtava”.  

Kun asetat rajan, toisten on pakko ottaa sinun tahtosi huomioon. Tämä muuttaa ihmissuhteita hyvin paljon, mutta vain, jos muutos toiminnassasi on pysyvä. Siksi sinun tehtäväsi on pitää kiinni rajoistasi, vaikka se on vaikeaa!  Lopulta, kun sinua on yritetty horjuttaa ilman tulosta, ihmiset lakkaavat yrittämästä. Jotkut etsivät uuden alistujan.

Mitä rajojen asettajan ei pidä tehdä?

Kun olet asettanut rajan, vaikkapa “minua on turha painostaa sen jälkeen, kun olen sanonut ei ”, älä myönny enää neuvottelemaan asiasta. Jos alat selitellä, vastaväittäjäsi saa uskottavuutta ja “tuulta siipiensä alle”.  Hän jatkaa painostamista.

Jos annat periksi ja sanot: ”Olet oikeassa, ei minun täytyisi esittää tällaista vaatimusta”, hyväksikäyttäjäsi voittaa. Mutta jos sanot vaikka näin: “Tiedän, että tämä on ihan uutta, mutta pidetään tästä säännöstäni kiinni tästä lähtien” toinen ymmärtää, että olet tosissasi. Sinun ei tarvitse perustella sitä, että sinulla on oma tahto! Pidä kiinni siitä, mihin olit ajatellut vetää rajan. Tee se kohteliaasti, sillä sitä vahvempi on sinun viestisi siitä, että ”minä teen näin” ja ”tästä lähtien tehdään näin”. Kohteliaasti käyttäytyvä ihminen on jämäkkyydessään uskottavampi, kuin vaikkapa kiukkuisesti käyttäytyvä henkilö. Kiukusta ajatellaan, että se menee ohi, tai että ”hänellä on huono päivä”. Mitä tyynemmin pysyt rajojesi takana, sitä vähemmän annat mahdollisuuksia vastaväitteille.

Kunnioitatko itse muiden rajoja?

Toisten rajojen kunnioittaminen alkaa siitä, että otat huomioon toisten arvot ja sen, mitä he pitävät itselleen hyväksyttävänä toimintana. Jos vaikkapa joku ystävistäsi yrittää vähentää alkoholinkäyttöään,  on rajoja kunnioittavaa todeta, että se on OK. Jos taas koetat saada hänet muuttamaan mieltään sanomalla ”otetaan vielä yhdet”, et kunnioita hänen rajojaan, vaan painostat häntä saadaksesi itsellesi seuraa vielä yhteen lasilliseen.  Rajojen kunnioittaminen on ominaisuus, jota kannattaa kehittää.  Herkistä itseäsi myös muiden tarpeille.

Entä jos et aseta rajoja?

Valitettavasti aina on heitä, jotka kävelevät rajattoman ja suojattoman ihmisen yli. Mitä silloin tapahtuu? Alat ehkä syyttämään toisia, vaikka itse asiassa omat rajasi ovat puuttuneet koko ajan. Kun huomaat, ettet itse ole puolustanut rajojasi, alat ehkä syyttämään itseäsikin. Tällainen voi johtaa vaikeuksiin kaikissa ihmissuhteissa. Se myös alentaa hyvinvointia, sillä normaalissa vuorovaikutuksessa rajaton kokee yhä uudelleen paineita ja pettymyksiä. Paras tapa selviytyä rajattomuudesta on alkaa kommunikoida, mitä tarvitset ja mikä sinulle sopii. Voit ihan hyvin harjoitella peilin edessä! Harjoitus tekee mestarin myös napakkuudessa.

On osattava erotella toisistaan ystävällisyydellä tehty joustaminen ja toisaalta painostuksen tai tavan edessä tehty alistuminen. Älä alistu. Älä anna toisten ymmärtää, että sinua saa kohdella huonosti.

 

Miten sellaiset ihmiset voivat, joilla ei ole rajoja?

Rajattomat ihmiset turhautuvat, mutta eivät voi ilmaista turhautumistaan, sillä hehän juuri lupasivat viedä koiran/ tulla auttamaan/ lähteä viemään ja hakemaan/ mennä toisen asioille/ottaa vastaan vieraita, vaikka eivät jaksaisi.

Jos et kunnioita omaa tahtoasi, turhautuminen kasaantuu ja lopulta hermostut hyväksikäyttäjiisi. Mutta ihmiset eivät ymmärrä mistä suuttumisessasi on kyse, sillä sinun rajasi ovat sinun vastuullasi, eivät heidän. Siksi ennakoi: Ilmoita ystävällisesti mutta napakasti, mikä sinulle sopii ja milloin. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa.

Tarvitsetko apua rajojen ylläpitämiseen ihmissuhteissa?

Maksutonta tukea on saatavilla, ota yhteyttä!

https://www.hyvakysymys.fi/paivystyschatti/paivystava-psykoterapeutti-vastaa-nuorten-aikuisten-parisuhteen-ongelmiin/

 

Tervetuloa maksuttomaan 45-min chattiin psykoterapeutin kanssa! Aikoja on avoinna joka arkipäivä klo 13. Jos et löydä vapaata aikaa, tarkista uudet ajat seuraavan viikon alussa uudelleen!

https://www.hyvakysymys.fi/ajanvarauschat/

Lähteet:

Leonard, Erin: The Underpinnings of People-Pleasing .5 tips to help you set boundaries. November 23, 2020 | Psychology Today

Inside Mental Health Podcast: What Are Boundaries and Why Do They Matter? PsychCentral. February 17, 2021

Heli Vaarasen havaintoja psykoterapiatyöstä 2008-2021

Tehtäviä ja harjoituksia:

  • Kirjoita milloin ja missä tilanteessa sanot kyllä, vaikka haluaisit sanoa ei.  Harjoittele ei-sanan käyttöä.
  • Kirjoita esimerkkejä siitä, miten haluat tulevaisuudessa toimia tilanteessa, jossa sinun rajojasi uhataan, ja miten alat asettaa rajoja. Harjoittele uutta tapaa vastata.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Viisi askelta tasapainoisempaan työelämään™ -verkkokurssin tukimateriaalipankki

Tervetuloa Viisi askelta -verkkokurssin tukimateriaalipankkiin! Tältä sivulta löydät ohjeita, työkaluja ja materiaaleja, joiden avulla voit...

Miten hallitsen astmaa? Astman omahoidon ABC

Miten hallitsen astmaa? Astman omahoidon ABC -hankkeen luentotallenne 7.3.2024

Miten löytää motivaatio liikkumiseen? Astman omahoidon ABC

Tallenne Astman omahoidon ABC -hankkeen tietoiskusta. Aiheena Kun liikunta ahdistaa ja hävettää, miten löytää motivaatio...