Siirry sisältöön

Miten rajoittaa unnutusta?

28.10.2018 klo 19:32 - Tuottanut Väestöliitto
Vanhemmat myös usein pohtivat, milloin tulee rajoittaa unnutusta. Sääntönä voi pitää, että unnutus ei saisi rajoittaa lapsen normaalia elämää ja arkea. Yleisesti ottaen unnutus on yksityinen ja oma asia.

”Omissa oloissa unnuttaminen on ok, mutta elinten esitteleminen julkisesti taas ei. Oman seksuaalisen käyttäytymisen ei saa antaa häiritä muita.” (vanhemman vastaus)

 

”Itsetyydytykseen puutuin, kun aamulla ei meinannut ehtiä päiväkotiin, kun sängyssä olisi halunnut viettää aikaa itsekseen.” (vanhemman vastaus)

 

”Pientä lasta rajoitetaan helposti esim. laittamalla jo käytännöllisistä syistäkin vaippa.” (vanhemman vastaus)

Lapsille on hyvä opettaa puhtaus ja hygienia. Esimerkiksi, että jos on koskenut peppua, pimppiä tai pippeliä olisi hyvä pestä kädet ennen ruokailua tai muiden paikkojen koskettelua. Myös peppu, pimppi ja pippeli kannattaa pitää puhtaina ja pestä usein.

”Koitan välttää puuttumasta unnutukseen, ellei sitä ole esim. ruokapöydässä tai jos se selkeästi häiritsee muita.” (ammattilaisen vastaus)

 

”Itsetyydytys on lapselle mielestäni luonnollista eikä siitä saisi tehdä suurta numeroa, jottei siitä häpeän tunteminen vaikuttaisi lapsen normaalin ja suotuisan seksuaalisuuden kehityksen etenemiseen negatiivisesti. Kerromme tarvittaessa lapselle, että sille on oma paikkansa esim. hoidossa levolla peiton alla tai WC:ssä, jos itsetyydytys on avointa ja päivittäin jatkuvaa ja siihen puuttuminen tarpeellista.” (ammattilaisen vastaus)

Lapsi opettelee sopivuussääntöjä ja käytöstapoja. Esimerkiksi milloin sanotaan “kiitos” tai saako toista töniä, ovat asioita, joita pitää opettaa lukuisia kertoja. Niin myös sitä milloin on sopiva hetki unnuttaa. Aivan samoin kuin nenän kaivaminen, on unnuttamiselle oma aikansa ja paikkansa (esim. ”omassa rauhassa” tai ”silloin kun kukaan ei näe”).

Jo aika pienelle, noin kaksivuotiaalle lapselle voi sanoa ”Muistatkos, ettei se ole täällä sallittua?”

”Riippuu täysin siitä miten se (seksuaalisuus) ilmenee, esim. itsetyydytys on musta normaalia. Tosin sanon siihen yleensä, että sitä saa tehdä, mutta mieluummin yksin vaikka kotona peiton alla kuin ryhmässä. Yleisesti ottaen en koskaan tyrmää lasta ja koen, että pystyn avoimesti puhumaan lasten kanssa näistäkin asioista.” (ammattilaisen vastaus)

Kirjoittanut: Vanhemmuuden asiantuntijat, Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...