Siirry sisältöön

Saako seksistä puhua somessa?

05.05.2021 klo 13:42 - Tuottanut Väestöliitto
Jokaisella on oikeus rajata sitä, mitä asioita haluaa itsestään jakaa somessa. Omat ja seksikumppanin rajat ovat tärkeitä tunnistaa, ja niitä tulee kunnioittaa.

Seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat usein hyvin intiimejä ja herkkiä. Seksistä puhuminen somessa on tosi ok, niin kauan kuin muistaa kunnioittaa omia ja muiden rajoja. Puolisosta, seksikumppanista, exästä tai aiemmista seksikokemuksista ei ole sallittua kirjoittaa, kertoa tai postata mitään sellaista someen, mihin ei ole hänen suostumustaan. Seksikokemuksista puhuessa on siis tärkeää olla tarkkana sen suhteen, ettei kerro luvatta mitään sellaista, mistä seksikumppanin voisi tunnistaa. Seksikumppanilla on seksuaalisuutensa suhteen oikeus yksityisyyteen

Seksistä on mahdollista puhua yleisesti tuomatta henkilökohtaisia seksisuhteita keskusteluun. Seksi saa olla inspiraation lähde postauksissa, mutta omilla seksikokemuksilla kerskailu, ja niiden tarkka kuvailu ei välttämättä ole hyvä valinta. Nuden eli kuvan sukuelimestä lähettämiseen tulee aina olla vastaanottajan suostumus. Tunne seuraajiesi ja seksikumppanisi rajat postausten suhteen unohtamatta omia rajojasi.

On myös tärkeää kunnioittaa muita somettajia jättämällä ulkonäköä, seksuaalisuutta ja seksiä arvostelevat kommentit ja postaukset laittamatta. Ihmiset ovat seksuaalisten fantasioiden, mieltymysten ja seksielämän suhteen erilaisia ja jokaisen seksuaali-identiteettiä tulee kunnioittaa samalla tavalla kuin sinä ansaitset kunnioituksen ainutlaatuisuuttasi kohtaan. Positiivista ilmapiiriä seksuaalisuuden suhteen voi rakentaa myös puuttumalla asiattomiin kommentteihin somessa.

Somessa sisällöt leviävät nopeasti

On hyvä muistaa, että somessa sisällöt leviävät nopeasti, ja nettiin laitettu sisältö jää nettiin. Vaikka itse poistaisi postaamansa sisällön, se ei välttämättä poistu netistä ikinä. Somessa sisällön leviämistä on vaikea tai jopa mahdotonta rajata ja tietylle yleisölle tarkoitettu sisältö voi levitä hyvinkin nopeasti muillekin. Siksi onkin hyvä miettiä tarkkaan, mitä haluaa jakaa somessa seksiin tai seksuaalisuuteen liittyen.

Itseään kannattaa myös suojella. Seksistä tai seksuaalisuudesta ei tarvitse puhua somessa, tai jakaa mitään sellaista, mikä ei tunnu sinusta hyvältä. Omasta yksityisyydestä on sallittua ja suotavaakin pitää kiinni. Seurustelu- tai seksisuhteen asiat eivät myöskään kuulu muille kuin asianomaisille itselleen.

Somen käyttöön voi liittyä seurustelusuhteissa myös joitain erimielisyyksiä. Täältä voit lukea miten sosiaalinen media voi aiheuttaa riitaa seurustelusuhteissa.

Kirjesalaisuutta ja yksityisyyttä tulee kunnioittaa

On tosi tärkeää muistaa, että yksityisten viestien lukeminen luvatta on kirjesalaisuuden rikkomista ja Suomen rikoslaissa rangaistavaksi määritelty teko.

Intiimien kuvien tai videoiden näyttäminen seksikumppanista, puolisosta tai exästä ilman tämän lupaa ei ole ok, toisesta ihmisestä ei saa myöskään julkaista kuvia someen ilman hänen lupaansa.  Yksityisiksi tarkoitettujen seksivideoiden tai kuvien levittämistä ilman lupaa tutkitaan yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä tai kunnianloukkauksena. Täältä voit lukea lisää siitä mitä on kostoporno.

Some seksiin liittyvän tiedon lähteenä

Somesta on mahdollista löytää yhä moninaisempaa keskustelua seksuaalisuudesta ja seksistä. Yhä useammalla on mahdollisuus osallistua seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviin keskusteluihin. Jokaisella on kuitenkin oikeus päättää, haluaako puhua seksistä somessa tai osallistua siihen liittyvään keskusteluun. Osallistuminen tai osallistumatta jättäminen ovat molemmat yhtä ok.

Monimuotoisempi keskustelu seksuaalisuudesta voi rikkoa seksiin liittyviä myyttejä, ja toisaalta murentaa seksiin liittyviä tabuja. Somesta voi löytää vertaistukea ja tietoa seksiin liittyvissä asioissa, mikä voi tukea jokaisen oikeutta nauttia seksuaalisuudestaan ja seksistä. Toisaalta seksiin liittyvää keskustelua sensuroidaan somessa runsaasti, mikä osaltaan rikkoo seksistä käytävän keskustelun moninaisuutta.

Somessa on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että kaikelle tiedolle ei ole tieteellistä näyttöä ja moni somettaja nojaa omiin mielipiteisiin tai kokemuksiin tieteellisesti tutkitun tiedon sijaan. Kiinnostava tapa somettaa ei välttämättä kerro sisällön laadusta mitään. Henkilökohtaisissa seksuaalisuuteen liittyvissä pohdinnoissa kannattaakin lähestyä terveydenhoitajaa, lääkäriä (yleislääkäri, gynekologi, urologi), seksuaalineuvojaa tai -terapeuttia.

Voit tulla keskustelemaan aiheesta myös seksuaalineuvontachattiimme.

Artikkeli on päivitetty 26.4.2024

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...