Miten valitsen oikeankokoisen kondomin?
Tärkeintä kondomin valinnassa on lähteä liikkeelle oman peniksen tutkailusta. Peniksestä kannattaa mitata sen ympärysmitta varren paksuimmasta kohdasta silloin, kun penis on erektiossa. Voit tehdä sen joko pehmeällä mittanauhalla tai esimerkiksi narunpätkällä, jonka mittaat sitten tavallisella viivoittimella.
Itselle sopivan kondomikoon saat selville vertaamalla oman peniksen ympärysmittaa kondomien kokotaulukkoon. Eri kondomivalmistajilla ja kondomeita myyvillä verkkokaupoilla on omia kokotaulukoitaan, mutta esimerkiksi tästä kokotaulukosta voi hyvin lähteä liikkeelle.
Yleisimmin kondomit on valmistettu lateksista eli luonnonkumista, joka on hyvin joustava materiaali. Siksi kondomin ympärysmitta kannattaa valita aina pienemmäksi kuin oman peniksen ympärysmitta on. Kondomipaketeissa usein ilmoitetun nimellislevyden saat jakamalla kondomin ympärysmitan kahdella.
Kondomeja on myös eri mallisia – ihan niin kuin peniksiäkin
Peniksen paksuuden lisäksi kannattaa silmämääräisesti arvioida oman peniksen mallia: onko se jokseenkin tasaisen paksu kaikkialta vai onko peniksen pää eli terska selvästi vartta paksumpi. Mikäli penis on suunnilleen tasaisen paksu, kannattaa kondomin valinnassa lähteä liikkeelle suoranmallisista kondomeista. Jos taas terska on selvästi paksumpi kuin peniksen varsi, kannattaa aloittaa kokeilu kondomista, joka on malliltaan terskasta leveämpi kuin muualta. Kolmas yleinen malli on ns. anatomisesti muotoiltu kondomi, joka on tiukimmillaan juuri terskan alapuolelta. Osalla tämä malli istuu parhaiten ja tuntuu sopivimmalta, osalla taas suora tai terskasta levenevä.
Jos kondomin asettaminen tuntuu hankalalta, kannattaa kokeilla malliltaan toisenlaista kondomia.
On tärkeää muistaa, että kaikki ohjeet ja taulukot ovat vain suuntaa antavia. Oikeankokoinen ja -mallinen kondomi löytyy lopulta vain sovittamalla. Kun kondomi rullautuu peniksen päälle mukavasti, tuntuu sopivan napakalta, peittää peniksen kokonaisuudessaan ja pysyy hyvin paikoillaan, se on sopivankokoinen.
Mikäli kaupan hyllyltä ei löydy sopivan kokoista kondomia, kannattaa jatkaa etsintöjä kondomeja myyvistä verkkokaupoista, joissa on laajemmat valikoimat erilaisia kondomeja eri kokoisille peniksille.
Lateksista valmistettujen kondomien lisäksi on olemassa myös lateksittomia, muovista valmistettuja kondomeja, jotka sopivat lateksiallergisille sekä uusimpana hartsista valmistetut kondomit, jotka muotoutuvat peniksen päälle lämmön vaikutuksesta. Lisäksi on olemassa emättimeen/peräsuoleen asetettavia kondomeja (ns. naisten kondomi), joka sopii eri kokoisten penisten kanssa käytettäväksi.
Suuseksissä, jota annetaan pimpille tai peräaukon seudulle, kannattaa käyttää joko valmista suuseksisuojaa tai leikata sellainen itse kondomista. Suuseksisuojasta voit lukea lisää täältä.
Artikkelia päivitetty 19.7.2023
Nuorten palveluiden asiantuntijat, Väestöliitto