Nuori ja hänen vanhempansa tarvitsevat kannattelua

Murrosiässä lapsi tulee uudella tavalla tarvitsevaksi. Vauva-ajan jälkeen lapsi on oppinut paljon, sopeutunut ympäristöönsä ja alkanut pärjätä arkisissa tilanteissa. Juuri kun vanhempi saattaa ajatella, että lapsi on oppinut jo kantamaan vastuuta elämän perusasioista, tulee murrosikä.

Murrosiässä nuori elää lapsuuden ja aikuistumisen välimaastossa. Se tuottaa nuoressa jatkuvaa sisäistä ristiriitaa. Aikuistumiseen liittyvät pelot ja paineet vaativat vastapainoksi lupaa olla välillä pieni ja tarvitseva. Nuorella on samaan aikaan tarve itsenäistyä vanhemmasta ja saada häneltä tukea. Siksi omaa tarvitsevuutta voi olla mahdotonta tunnistaa ja tunnustaa, saati pyytää vanhemmalta suoraan.

Vanhemmalle nuoren tarvitsevuus näkyy ristiriitaisena käytöksenä. Yhdessä hetkessä nuori osoittaa vanhemmalle pettymystä, vihaa ja välipitämättömyyttä, toisessa hetkessä hän pyytää apua, kuuntelijaa tai lähellä oloa. Avunpyynnötkin ovat usein epäsuoria. Esimerkiksi tekemättömät läksyt ja tyhjentämättömät roskikset voivat olla viestejä siitä, että nuori kaipaa vanhemman huomiota ja välittämistä.

Murrosikäinen haastaa vanhempaa monella tavalla. Vanhempi voi joutua tunteenpurkauksen kohteeksi, aiheettomasti syytetyksi, arvostelluksi, mitätöidyksi, ohitetuksi ja jäädä ilman kiitosta siitä hyvästä, mitä tekee. Toisessa hetkessä nuori kertoo vanhemmalle huolestaan, pyytää apua tai hakeutuu kainaloon. Murrosikäisen kasvu omaksi itsekseen aaltoilee vanhemmista poispäin ja taas takaisin varmistamaan, että hän on edelleen rakastettu.

Miten vanhempi voi olla provosoitumatta tästä kaikesta ja maksamatta samalla mitalla takaisin? Miten vanhempi voi suhtautua nuoreen niin, että nuori ei koe itseään hylätyksi? Vanhemman, jolla on itsellään lupa tuntea kaikkia tunteita ja olla itse tarvitseva, on helpompi suhtautua nuoren vaihtuviin mielialoihin ja epäsuorasti ilmaistuihin tarpeisiin.

Vanhemman tehtävä on turvallisesti sietää ja kannatella nuorta. Kannateltu nuori kokee, että häneen uskotaan ja luotetaan, hänellä on lupa tehdä virheitä ja häntä rakastetaan ehdoitta. Myös vanhempi tarvitsee kannattelua voidakseen kokea samalla tavalla, mutta lapsen tehtävä ei ole kannatella vanhempaansa.

Vanhempaa voivat kannatella omien kokemusten jakaminen puolison, ystävien ja ammattilaisten kanssa. On tärkeää, että vanhemmalla on luotettavia aikuisia, joiden kanssa voi pysähtyä pohtimaan konfliktitilanteita nuoren kanssa. Myötätunnon saaminen ja ymmärryksen löytäminen omille reaktioilleen auttavat pysymään rauhallisempana tulevissa tilanteissa.

Hakemalla tukea toisilta aikuisilta ja suhtautumalla myötätuntoisesti itseään kohtaan vanhempi näyttää tärkeää mallia nuorelleen: Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin ja yhdessä voidaan oppia virheiden kautta. Nuori oppii arvostamaan itseään peilaamalla sitä, miten häntä kohdellaan, ja sitä, miten hän näkee kasvattajansa kohtelevan itseään.

Murrosikäisen vanhemmalla on paljon mahdollisuuksia osoittaa lapselleen ehdotonta rakkautta silloin, kun nuori ei koe sitä ansaitsevansa. Joskus rakastaminen tuntuu raskaalta, mutta se on osa vanhemmuutta. Vaikeissa vaiheissa vanhempi voi luottaa siihen, että kaikki se rakkaus, jolla hän on jo lastaan rakastanut, kannattelee lasta elämässä eteenpäin.