Nuori tarvitsee aikuisen tukea selvitäkseen
Nuorten kasvaneet mielenterveysongelmat ovat olleet paljon puheenaiheena Suomessa. Kymmenessä vuodessa nuorten ahdistus- ja masennusoireiden määrä on lähes kaksikertaistunut. Mielenterveyspalvelut ovat pahasti ruuhkautuneet ja suuri osa nuorista kokee jäävänsä ilman toivomaansa apua. Helsingin Sanomien haastattelussa 25.1.2024 psykiatrian erikoislääkäri ja dosentti Kim Kronström ottaa esille, että nuorisopsykiatrialla on nyt kahdeksan kertaa enemmän käyntejä kuin vuonna 1994, jolloin elettiin keskellä syvintä lamaa. Hänen mukaan tilanne johtuu yhteiskunnan arvojen muutoksesta. Auktoriteetit ovat monin tavoin menettäneet merkityksensä, mikä voi tehdä elämästä vaikeasti hallittavampaa, sanoo Kronström. Selkeät rajat ja uskomukset antoivat myös mahdollisuuden kapinoida niitä vastaan. Nyt voi olla monimutkaisempaa selvittää, onko onnellinen, onko elämä merkityksellistä tai mikä riittää.
Kronström puhuu merkityksellisyyden tunteen tärkeydestä nuoren kehitykselle. On olennaista voida kokea, että omalla toiminnalla on väliä. Tämä suojaa nuorta ahdistukselta ja masennukselta. Tänä päivänä on Kronströmin mukaan kuitenkin aiempaa vaikeampaa voida kokea tuota merkityksellisyyden tunnetta: vanhat arvot eivät enää puhuttele nuoria ja ilmastonmuutoksen kaltaiset suuret kriisit lannistavat. Kronström ei pidä terapiaa perimmäisenä ratkaisuna nuorten pahoinvointiin vaan peräänkuuluttaa tunnetaitoja, yhteisöllisyyttä ja puhetta arvoista. Tähän nuoret tarvitsevat aikuisia, jotka puhuisivat avoimesti pettymyksistä ja sanoittaisivat arvojen muutoksia esim. kouluissa: ”kertoa nuorille suoraan, että joskus ahdistaa, joskus itkettää ja joskus on vaikea päättää, mitä elämältään haluaa.”
Suomalaisessa kulttuurissa itsenäisyyden merkitystä on korostettu aina. Aikanaan maaseutuyhteiskunnassa oli työnteon kannalta olennaista, että lapset oppivat varhain pärjäämään ja pitämään toisistaan huolta. Eikä meno ole oikeastaan muuttunut. Lapset laitetaan varhaiskasvatukseen saamaan virikkeitä ja opettelemaan sosiaalisuutta yhdessä muiden lasten kanssa. Pienet koululaiset ovat yksin kotona, koska iltapäiväkerhossa saa olla vain toisen luokkaan loppumiseen saakka. Vanhemmilla on oikeus ilman erityisiä perusteita lyhentää työaikaansa vain lapsensa toisen luokan päättymiseen saakka. Tämän jälkeen alkaa monella lapsella karu todellisuus toisaalta yksinäisyyden, toisaalta kaverimaailman sosiaalisten sääntöjen paineissa. Nuoruusikään mennessä monessa perheessä vanhemmat ovat luovuttaneet rajojen asettajan roolinsa nuorensa ikätovereille pelätessään, että muuten oma nuori erottuisi joukosta vanhempiensa takia.
Suomalaisessa terveydenhuollossa lapsuus loppuu aiemmin kuin muualla. Suomessa 12 vuotta täyttäneiden terveystietoihin ei vanhemmilla ole asiaa ilman lapsen suostumusta. Lastenpsykiatriasta 13 vuotta täyttävät nuoret siirretään Suomessa nuorisopsykiatrian hoitokäytäntöihin. Tällaista erottelua ei ole muualla vaan lasten ja nuorten asiat kulkevat psykiatriassa yhdessä aikuisuuteen asti. Suomessa ainutlaatuista ja kiisteltyäkin mallia lasten ja nuorten psykiatrian eriyttämisestä on osittain perusteltu juuri nuoren itsenäistymisellä vanhemmistaan.
Suomen Punaisen Ristin (SPR) tuoreen yksinäisyysbarometrin mukaan Suomessa etenkin nuoret ja nuoret aikuiset kärsivät yksinäisyydestä. Kaiken ikäisistä suomalaisista yksinäisyyttä kokee 56 prosenttia. 14-15-vuotiaista yksinäisyydestä kärsi ainakin joskus 71 prosenttia. Nuoret itse ovat ehdottaneet, että koulun terveystarkastusten yhteyteen lisättäisiin erityinen mielenterveystarkastuksen osio. Niissä voisi olla hyvä tilaisuus ottaa puheeksi myös yksinäisyys. SPR:n yksinäisyystyön asiantuntija Maaret Alaranta korostaa aikuisten empaattista suhtautumista nuoriin: ”Meidän on tarjottava nuorille riittävästi tukea itsetunnon ja itsetuntemuksen rakentumiseen” (HS 14.2.2024).
Perheterapeuttisesti ajateltuna nuoruudessa korostuvat kaksi tärkeää ja osin vastakkaistakin tehtävää: sitominen ja karkottaminen. Kumpaakaan ei saisi olla liikaa eikä liian vähän. Sitomisella tarkoitetaan, että nuorelle asetetaan turvalliset ja riittävät rajat, joiden kanssa on mahdollista elää nuoren elämää. Karkottamisella puolestaan, että nuoren irtautuminen vanhemmista ja perheestä ymmärretään ja hyväksytään eikä häntä sidota liiaksi pysymään pienempänä kuin hän on. Sitomisen ja karkottamisen vastavoimat ovat nähtävissä myös nuoren ympäristössä kodin ulkopuolella mm. koulussa ja harrastuksissa. Tärkeää olisikin, että kaikilla nuorilla olisi mahdollisuus päästä jonkin harrastuksen piiriin riippumatta perheen taloudellisista mahdollisuuksista.
Vaikka nuori itsenäistyessään ottaa etäisyyttä aikuisista, hän myös tarvitsee heitä – toki toisella tavalla kuin aikaisemmin. Usein se todella tärkeä ja merkittävä turvallinen aikuinen voi löytyä nuorelle jostain muualta kuin omasta kodista. Aikuisten rohkaisemiseksi halusimme Turun perheasiain neuvottelukeskuksessa yhteistyökumppaneidemme kanssa tehdä nuorten vanhemmille suunnatun ”Voi taivas – puhetta nuoresta” -podcastin. Noin puolen tunnin jaksoissa asiantuntijoita (Henry Karlsson, Max Karukivi, Kim Kronström, Solja Niemelä, Niina Junttila, Miika Neulaniemi) haastatellaan nuorten mielenterveyden haasteista; esim. syömishäiriöistä, päihteistä, yksinäisyydestä ja kiusaamisesta. Kaikki jaksot löytyvät täältä www.voitaivas.fi.
Sari Sundvall-Piha