Siirry sisältöön

Oletko parisuhteessasi yksinäinen?

05.02.2019 klo 13:31 - Kirjoittanut Osmo Kontula , tutkimusprofessori , Väestöliitto
Yksinäisyys voi tuntua oudolta ajatukselta parisuhteessa. Kahden aikuisen välisen pysyvän parisuhteen ja yhteisen elämän odottaisi suojaavan sen osapuolia yksinäisyydeltä. Yleisesti otaksutaan, että parisuhde tyydyttää ihmisten läheisyyden tarpeita ja antaa heille tukea silloinkin, kun erilaiset paineet koettelevat elämää.

Yksinäisyys ei ole suinkaan tuntematon asia parisuhteessa. Hyvin monet kantavat tätä taakkaa hiljaa ja salassa omassa elämässään. Ehkä tämä koskee sinuakin lukijani. Näkyväksi yksinäisyys tulee nykypäivänä esimerkiksi Internetin yksinäisyyttä käsittelevillä keskustelupalstoilla. Niissä kuvataan kuinka pariskunnat ovat kasvaneet erilleen ja kuinka heidän elämänsä on keskittynyt parisuhteen sijasta vaikkapa työhön tai lapsiin. Yhteinen aika ja elämä ovat jääneet vaatimattomaksi.

Yksinäisyys on jopa erityisen ahdistavaa intiimeissä suhteissa, koska se on ristiriidassa näihin suhteisiin liittyvien suurten sosiaalisten odotusten kanssa.  Parisuhteessa elävät voivat hävetä tai jopa kieltää muilta yksinäisyyden tunteensa, kun ympäristö odottaa, että parisuhteen tulisi suojata heitä yksinäisyydeltä. Ahdistavissa liitoissa ihmiset voivat tuntea itsensä jopa yksinäisemmiksi kuin yksineläjät.

Joka neljäs on yksinäinen parisuhteessa

Noin joka neljäs parisuhteessa elävä on kokenut tekemissäni kyselytutkimuksissa itsensä ainakin vähän yksinäiseksi. Melko yksinäiseksi kokee itsensä noin viitisen prosenttia. Tämä tuntuu pieneltä luvulta. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että Suomessa on noin 150.000 naista ja miestä, jotka tuntevat parisuhteessaan itsensä melko yksinäisiksi.

Yksinäiset eivät yleensä tunne parisuhdettaan kovin onnelliseksi ja heidän suhteessaan on vähän puolisoiden välistä fyysistä läheisyyttä. Yksinäiset kokevat parisuhteensa myös epäoikeudenmukaiseksi ja heidän parisuhteissaan on enemmän erilaisia konflikteja tai ristiriitoja. Puolisolta saatavaa henkistä ja emotionaalista tukea ei ole koettu näissä suhteissa riittäväksi ja elämäntilanteesta on voinut jopa koitua itselle erilaista psyykkistä oireilua.

Yksinäisyyttä tuntevat parisuhteessaan herkemmin ihmiset, joilla on muita suurempia odotuksia omaa parisuhdettaan tai yleensä parisuhteita kohtaan. He pettyvät usein odotuksissaan. Parisuhdekeskeiset ihmiset tuntevat itsensä erityisen yksinäisiksi, jos he elävät yksin. Yksin elävät miehet ovat kokeneet itsensä yksinäisiksi selvästi naisia useammin, varsinkin eronsa jälkeen.  Suuri osa miehistä tuntee itsensä jopa sosiaalisesti avuttomaksi eronsa jälkeen.

Jos parisuhteessa on vakavampia ongelmia, tämä on tuottanut puolestaan naisille merkittävästi enemmän yksinäisyyttä kuin miehille. Naisilla on miehiä enemmän odotuksia parisuhteensa toimivuudesta ja laadusta. Tähän sisältyy naisten miehiä vahvempi toive yhteisestä ajasta ja suurempi emotionaalisen tuen tarve.

Parisuhteen me-tunne vähentää yksinäisyyttä

Eroajatukset ovat yhteinen nimittäjä itsensä yksinäisiksi kokeneille puolisoille. Varsinkin naisilla yksinäisyyden tunteet voivat käynnistää ja sysätä eroon johtavan prosessin. Jos puolisolta ei saada emotionaalista tukea, niin tämä voi johtaa eropäätöksen tekemiseen.

Eron jälkeen eläminen omien lasten kanssa ei ole ehkä yllättäen vähentänyt lainkaan naisten yksinäisyyden tunteita verrattuna lapsettomiin eronneisiin naisiin. Miestenkään yksinäisyyteen ei ole vaikuttanut muutama vuosi eron jälkeen se onko heillä yhteisiä lapsia ex-puolisonsa kanssa tai se kumman pääasialliseen huostaan yhteiset lapset ovat jääneet. Lapset eivät anna aikuisille sellaista emotionaalista tukea, jota he erityisesti kaipaavat ja usein myös saavat puolisoiltaan.

Epätyydyttävän parisuhteen tuottamaa yksinäisyyttä ei ole voinut suuresti lievittää muiden sosiaalisten suhteiden avulla, ei siis edes tiiviillä yhteisellä elämällä omien lasten kanssa. Parisuhde tarjoaa sellaista tukea ja läheisyyttä, jota ei voi kunnolla korvata muiden ihmissuhteiden avulla. Sen ytimessä on kaipuu me-tunteesta puolisoiden välille. Tämän tunteen kehittyminen on paras lääke yksinäisyyttä vastaan.

Artikkeli julkaistu alunperin 2014.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Aikuisen lapsen ja vanhemman suhde – uskalluksesta luottamukseen

Kahden aikuisen – vanhemman ja lapsenkin – välisessä suhteessa on lupa säädellä sitä, miten pidetään yhteyttä, tavataan ja vietetään...

Mihin katosi ihminen, johon rakastuin? – Etsi hänet takaisin!

Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään...

Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!

Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...