Perustunteet: Miksi tarvitsemme vihaa?
Agressioon liittyvät tunnetaidot opitaan kotona ja kasvuympäristössä. Aikuisen tulisi pysyä lapsen kiukutellessa myötätuntoisena ja rauhallisena eikä provosoitua vastaamaan vihaan vihalla (Niemi 2004, 94). Toisinaan vanhemmaltakin palaa pinna ja tästä lapsi saa mallin, miten näissä tilanteissa toimitaan. Vanhemman onkin hyvä opetella palaamaan tilanteisiin rauhallisena, jutella omista tunteistaan sekä pyytää lapselta anteeksi.
Vihan tunteeseen liittyy sykkeen kohoaminen, lihasten jännittyminen, pupillien laajentuminen, hengityksen tihentyminen. Vihan vaikutuksesta aistit terävöityvät, huomiokenttä kapenee ja verenkierto ryöpsähtää stressihormoneita täyteen. Vihainen ihminen kurtistaa kulmiaan, puree hampaat yhteen, puristaa kätensä nyrkkiin, on etukumarassa tai lähestyy ollen valmiina hyökkäämään ja puolustamaan omia rajojaan. On tarkoituksen mukaista, että keho toimii puolustus tilanteessa nopeasti. Toisaalta viha on keholle raskas koettelemus, pitkään jatkunut vihaisuus voi altistaa jopa sydänkohtaukseen. Voimastaan huolimatta agressio on käyttötarkoitukseltaan myönteinen. parhaimmillaan se on itseensä uskomista, rohkeutta elää oman näköistä elämää sekä omien mielipiteiden ja tunteiden kunnioittamista. Agressio on omaa voimaa, joka tarjoaa mahdollisuuden terveisiin rajoihin ja toisten rajojen kunnioittamiseen sekä tahtomiseen, määrätietoisuuteen, sinnikkyyteen, uskallukseen ja suoraselkäisyyteen. Agression avulla tehdään muutoksia, selviydytään, itsenäistytään, puolustaudutaan ja yritetään uudelleen. (Niemi 2004, 95.) Agression positiivinen voima antaa energiaa tehdä sellaista, joka muuten tuntuisi pelottavalta tai joka ei ole itselle mieluisaa tai josta tekisi mieli luistaa. Agression avulla saa sanottua ja vietyä eteenpäin asioita, jotka vaativat mielen tai kehon voimaa ja periksiantamattomuutta. (Jääskinen 2017, 143.)
Kun lapsi huutaa haluavansa ja raivoaa, hän harjoittelee tahtomista. Tahtoa tarvitaan elämänhallintaan, eteenpäin pääsemiseksi ja unelmien saavuttamiseen. Jos lapselle syntyy kokemus, että hänen kiukkuaan ja mielipahaansa ei ole kestetty tai sallittu, hän pyrkii itsekin välttelemään niiden ilmaisemista. Lapsi kuitenkin kokee kiukun ja vihan tunteita, mutta koska niistä tai niiden ilmaisemisesta on rangaistu tai niiden vuoksi on hylätty, lapsi oppii piilottamaan kiukuntunteensa ja torjumaan tunteitaan. Tästä voi jäädä toimintamalli aikuisuuteen asti. Piilotettu viha saattavat purkautua hallitsemattomasti vihan kohteeseen liittymättömiä henkilöitä kohtaan esimerkiksi koulussa kiusattu piilottaa vihan tunteensa ja raivoaa vanhemmilleen. Kehoon padottu viha voi myös aiheuttaa kehollisia sairauksia tai masennusta. Kun lapsi siis ilmaisee syvää suuttumusta, häntä pitää kuunnella rauhassa. Kannattaa pyrkiä elekielellä nyökyttämisellä, silmiin katsomisella, alas polvistumalla ja kuuntelemalla osoittamaan olevansa läsnä häntä varten ja hyväksyvänsä vihan tunteen. Vanhemman kannatta hengittää rauhassa ja osoittaa koko kehollaan, ilmeillään ja äänellään: ”tässä ollaan, anna tulla vaan”. Ymmärryksen ja myötätunnon osoittaminen tyynnyttää tunnetta, vaikka lapsen tahtoon ei myönny. Kiukun normalisointi ja käsittely yhdessä aikuisen kanssa opettaa lapselle tervettä suhtautumista sekä omaan että toisen agressioon. Kun kiukusta puhutaan, lapsi ymmärtää, että tunne on luvallinen ja sallittu, mutta sen vallassa ei saa toimia toisia tai itseä vahingoittaen. (Niemi 2004, 95-102, 115.)
Terveillä rajoilla on suuri merkitys hyvinvoinnille ja ihmissuhteille monella elämänalueella kuten läheisyydessä tai intiimisuhteissa. Jos lapsen oma harkintakyky, tunteet ja tahto sivuutetaan toistuvasti, hän ei opi luottamaan niihin vaan kasvaa rajattomaksi tai kieltää itsensä. Liian ankaran tai rajattoman kasvatuksen tuloksena on ulkoa ohjautuva aikuinen, joka ei tiedä, mitä itse haluaa, mitä tahtoo tai tuntee. Hän on oppinut sivuuttamaan tarpeensa ja tunteensa ja pitämään ne piilossa. Tästä seuraa väistämättä agression ongelmia. Kiukku kasaantuu ja purkautuu ei-toivotuilla tavoilla tai aiheuttaen psykosomaattisia oireita. Täyttymättömät tarpeet ja muiden kautta eläminen synnyttää sisälle tyhjiön. Terveiden rajojen asettamiseen tarvitaan itsetuntemusta, omien tarpeiden, tunteiden ja ajatusten tunnistamista ja vastuunottoa niistä. Itsearvostuksen kanssa työskentely auttaa sisäistämään, että juuri itse sellaisena, kuin on ilman muiden palautettakin, on arvokas ja tärkeä. Terveet rajat siis auttavat sanomaan ei niille asioille, joista pitää kieltäytyä ja kyllä niille asioille, joihin kannattaa suostua. Rajojen tervehdyytämisprosessiin saattaa kuulua syyllisyyden kanssa työskentely. Syyllisyys nousee ikään kuin vanhasta tottumuksesta ajatuksin, että ei minulla ole oikeutta, mutta tällöin suunta on juuri oikea. Syyllisyyden tunne kannattaa ottaa vastaan, kestää sitä hetki ja sanoa sille, että häntä ei tarvita enää, voit mennä menojasi. (Niemi 2004, 120-122.)
Vihan tunnetta voi purkaa esimerkiksi kirjoittamalla tai puhumalla. Tällöin kannattaa huomata, milloin puhe kääntyy itseään vastaan esimerkiksi vihan kohdetta lisää solvaten viha vain kasvaa. Silloin viha toimii kivun suojamekanismina vihan alla olevan kivun kohtaamiselle – sille, mitä olisi tarvinnut. Myös fyysinen purkaminen voi kasvattaa vihaa, jos se tehdään vihan vietäväksi antautuen tai vihaista käytöstä kasvattaen. Tällöin ihminen kokee olevansa yhtä kuin tunne, ilman vaikutus mahdollisuuksia säätelyyn, saattaa jumittua haukkumaan ja tuomitsemaan toisen toimintaa. Näin viha kasvaa eikä purkaudu. Tunteen vallassa ei kannata lähteä toimimaan vaan hengitellä hetki ja antaa pahimpien höyryjen laskeutua. (Jääskinen 2017, 65.) Elimistössä agressio ja myötätunto ovat toistensa vastakohtia: jos tuntee myötätuntoa jotakuta kohtaan ei voi olla samaan aikaan vihainen. Asettumalla toisen asemaan, miettimällä hänen syitään ja pyrkimällä ymmärtämään niitä voi saada kiinni armahtavasta ja myötätuntoisesta tunteesta. Pitkään jatkuneessa vihan tunteessa itseä kannattaa auttaa ja elimistöä kuormittavasta kiukusta voi päästää irti ajattelemalla kiukun kohteesta myönteisesti. Se voi olla aluksi vaikeaa, mutta auttaa. Vakavissa laiminlyönneissä ja loukkauksissa viha on syytä käsitellä ensin vihana ja vasta sitten käyttää myötätuntoa. (Niemi 2004, 114.)
Lasten ja nuorten kanssa vahemman tulee nähdä vihan pinnan alle. Aikuisen tulee näyttää, ettei lapsen viha aiheuta aikuiselle lisää vihaa, pelkoa tai epävarmuutta. Tuomitsemisen sijaan lasta ohjataan myönteisesti tunnetta kanssasäädellen. Voidaan yhdessä antaa vihan aallon tulla, nousta ja mennä. Vasta sitten kun lapsi on rauhoittunut, palaa aivojen etuotsalohko toimintaan, jolloin lapsi pystyy keskustelemaan. Vasta tällöin lapsi voi miettiä käyttäytymistä toisia kohtaan ja toimintatapoja tuleviin tilanteisiin. Toisinaan vihan purkaukset tai vihan tunteen alla tehdyt teot aiheuttavat niin voimakasta häpeää, että lapsen on vaikea keskustella asiasta. Joskus aikuinen ajattelee lapsen kiukun olevan tahallista tai ilkeämielisyyttä. Mutta viha on kutsu kuulla kipu sen alla. Vihan on voinut synnyttää hylätyksi tulemisen pelko, epävarmuus, huoli, turvallisuuden tarve, luottamisen tarve, turhautuminen, yksinäisyys, ymmärryksen tarve, loukkaantuminen, fyysiset kivut esim. vatsakivut tai allergiat tai purkautumaton aistikuorma. Aikuisen tulee pyrkiä sanoittamaan vihaa esimerkiksi: ”Taidat olla vihainen, kun et saanut, mitä halusit.” Pieni lapsi ei tunnista vihan alla olevia tunteita vaan hän kokee pettymyksen, turhautumisen tai jännityksen helposti agression kautta. Lapsen vihaa tulee ohjata toimiviin säätelykeinoihin kuten kertoa, mitä saa tehdä ollessaan vihainen (saa sanoa kiukuttaa, heitellä hernepussia, hyppiä, polkea jakaa, poistua tilanteesta…). Lasten kanssa kannattaa myös keskustella vinhan tunteesta: mikä kutakin helpottaa kiukun hetkellä, miten suuresti kukin näyttää kiukkuaan, miten perheessä saa näyttää kiukkua, mitä kukin tarvitsee kiukun hetkellä muilta, entä sitten kuin kiukku vie mennessään, miten toimitaan jälkikäteen. (Jääskinen 2017, 65, 141-143.) Agression volyyminappula tai tunnelämpömittari voivat olla hyödyllisiä mielikuvia lasten kanssa, tunneilmaisun suuruuden tunnistamisessa.
Lähteet
Mitä sä rageet? – Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen. Anne-Mari Jääskinen. Lastenkeskus ja kirjapaja, 2017.
Hyvää mieltä ja tunnetaitoja. Päivi Niemi, Päivä Osakeyhtiö, 2004.
Tunne tunteesi. Katja Myllyviita. Duodecim, 2016.
Saa jännittää: Jännittäminen voimavarana. Minna Martin. Kirjapaja 2017.
Tunteiden psykologia. Lauri Nummenmaa. Tammi, 2010.
