Siirry sisältöön

Miten raskaudenkeskeytys tehdään?

29.09.2022 klo 09:00 - Tuottanut Väestöliitto
Raskaudenkeskeytyksellä eli abortilla kuvataan tyypillisesti tilannetta, jossa raskaus on alkanut ja aborttitoimenpiteillä se päätetään. Raskaudenkeskeytys voidaan tehdä joko lääkkeillä tai kirurgisesti imukaavinnalla. Valtaosa raskaudenkeskeytyksistä tehdään nykyisin lääkkeillä. Valtaosa aborteista tehdään ennen 12. raskausviikkoa. Raskauden voi keskeyttää myös myöhemminkin, mutta silloin siihen tarvitaan erityislupa.

Suomessa raskaudenkeskeytyksiä ohjaa laki raskaudenkeskeyttämisestä ja se määrää perusteet raskaudenkeskeyttämisen suorittamiselle. Suomessa tehdään vuosittain (tilasto 2021) noin 8000 aborttia. Eniten keskeytyksiä tehtiin 20–24-vuotiaille.

Yli 90% aborteista tehdään ennen raskausviikkoa 12. Jolloin abortti on saatava niin sanotusti vapaasti, eli raskaana olevan pyynnöstä. Lääkäri anoo erityislupaa silloin, kun raskaus on kestänyt yli 12 (3kk) raskausviikkoa mutta alle 20 raskausviikkoa (5kk). Silloin abortin perusteina voi olla esimerkiksi:

  • tilanne, jossa raskaus uhkaa raskaana olevan henkeä tai terveyttä
  • raskaaksi tuloon liittyy rikos
  • jos huoltajilla on vakava sairaus, joka rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta

Viimeinen raskaudenkeskeyttämisen takaraja on 20. raskausviikko (noin 4kk). Sikiöpoikkeavuuden kohdalla 24. raskausviikko (noin 5kk)

Kuinka raskaudenkeskeytysprosessi aloitetaan?

Raskaus todetaan raskaustestillä. Lue siitä, miten raskaustesti tehdään tästä.  Jos raskaustesti on positiivinen ja haluat raskaudenkeskeytyksen, ota mahdollisimman pian yhteyttä terveysasemalle tai yksityiselle lääkäriasemalle (maksullinen) ja varaa aika lääkärin vastaanotolle.  Voit soittaa ajanvaraukseen, jossa kerrot, että olet tehnyt positiivisen raskaustestin ja haluat keskeyttää raskauden. Voi olla, että jo tässä kohtaa sinua pyydetään arvioimaan raskauden mahdollinen kesto. Jos tiedät, milloin mahdollinen raskaus on alkanut, voit kertoa siitä viikkoina tai kuukausina.

Raskaudenkeskeytystä voi joutua odottamaan 1-3 viikkoa. Sen aikana saattaa tulla tyypillisiä raskausoireita kuten väsymystä ja pahoinvointia. Syitä sille, miksei raskaudenkeskeyttämiseen pääse heti, voi olla esimerkiksi varhain todettu raskaus, jolloin ei voida todentaa raskauden olevan kohdun sisäinen. Muita syitä saattavat olla ruuhkautunut terveydenhuolto.

Raskaudenkeskeytys suunnitellaan sairaalassa, johon saat lähetteen ja ohjauksen terveysaseman lääkäriltä tai yksityislääkäriltä.

Kun raskaudenkeskeytyslupaa hakee alaikäinen (alle 18-vuotias), lääkäri arvioi kokonaistilanteen.  Jos alaikäisen kohdalla ei täyty lastensuojelullinen huoli tai rikosoikeudellinen velvoite, hänen vanhemmilleen tai muille edunvalvojille ei ilmoiteta raskauden keskeyttämistä koskevasta hakemuksesta. Alaikäisyys ei ole este raskaudenkeskeytyksen saamiselle.

Kuinka raskaudenkeskeytysprosessi etenee? 

Ensin terveyskeskuslääkäri toteaa raskauden. Sen jälkeen tehdään lähete sairaalaan, jossa keskustellaan hoitajan ja lääkärin kanssa muun muassa siitä, millä tavalla keskeytys tehdään. Raskaudenkeskeytystavan valintaan vaikuttavat perusterveydentila, raskauden kesto sekä asiakkaan mielipide. Prosessin aikana tehdään myös seksitautitestaus.

Sairaalassa gynekologisella tutkimuksella ja ultraäänitutkimuksella varmistetaan kohdunsisäinen raskaus ja varmistetaan raskauden kesto. Jos keskeytys tehdään lääkkeillä, miten melkein kaikki raskaudenkeskeytykset tehdään nykyään, ensimmäisen lääke saadaan tällä käynnillä. Toinen lääkeannos otetaan useimmiten seuraavana päivänä kotona tai sen voi tulla ottamaan sairaalaan, jossa ollaan seurannassa noin 4 tuntia. Tapahtuupa toisen lääkkeen otto kotona tai sairaalassa, suositellaan että seurana olisi joku luottoihminen näiden tuntien ajan.  Tällainen henkilö voi olla esimerkiksi seksikumppani, ystävä tai henkilö, jonka koet turvalliseksi.

Joskus voidaan päätyä keskeyttämään raskaus toimenpiteellä, jota kutsutaan kaavinnaksi. Tämä tapahtuu sairaalassa ja nukutuksessa. Useimmiten kotiin pääsee samana päivänä.

Sinulla on oikeus saada riittävästä kipulääkettä ja sen verran tietoa prosessista kuin haluat.  Tarvittaessa saat terveydenhuollon ammattilaiselta sairaslomaa.

Raskaudenkeskeytyksen jälkeen

Jälkivuoto on yksilöllistä, mutta useimmiten se kestää noin kolme viikkoa. Kaavinnassa jälkivuoto on vähäisempää. Ensimmäisten päivien aikana vuoto voi olla runsaampaa kuin tavanomaiset kuukautiset. Tämän jälkeen vuoto alkaa niukentua. Tulehdusriskin vuoksi jälkivuodon aikana tulee välttää ammekylpyjä, tamponien käyttöä sekä yhdyntäseksiä.

Hormo­ni­toi­minta läh­tee palau­tumaan jo pa­rin päi­vän si­sällä toimen­pi­teestä. Koska kuukau­tis­kierto pyö­rähtää yleensä no­peasti käyn­tiin, ensim­mäiset kuukau­tiset voi­vat tul­la 4–5 vii­kon pääs­tä keskey­tyk­sestä.

Tutki­musten mu­kaan raskau­den­kes­keytys ei vai­kuta tu­levaan hedel­mäl­li­syyteen. Yli 90 pro­sen­tilla ovu­laatio ta­pahtuu nel­jän vii­kon si­sällä toimen­pi­teestä, jonka vuoksi on tär­keää miettiä tulevia ehkäisytarpeita he­ti keskey­tyksen jäl­keen.

Sinulla on oikeus keskusteluapuun ja tukeen

Syitä raskaudenkeskeytyksiin on yhtä monia, kuin on raskaudenkeskeyttäjiäkin. Raskaudenkeskeytyspäätöstä miettiessä ei kannata jäädä yksin, vaikka päätös siitä onkin jokaisen oma. Raskaudenkeskeytyksiin liittyvistä syistä saa ja voi keskustella läheisen tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Kukaan ei saa painostaa sinua tekemään aborttia tai jättää tekemättä sitä.

Tukea voit saada kumppanilta, terveydenhuollon ammattilaisilta, läheiseksi kokemaltasi aikuiselta ja ystäviltä. Jos haluat kertoa raskaudesta ja mahdollisesta aborttipäätöksestä huoltajille mutta se tuntuu vaikealta, voit pyytää siihen apua hoitohenkilökunnalta.

Raskaudenkeskeytys saattaa herättää monenlaista pohdintaa ja tunteita. On myös ok, jos asiaan ei liity erityisiä tunteita.

Jälkitarkastus on tärkeä

Noin 2-4 viikkoa raskaudenkeskeytyksen jälkeen on tärkeää käydä jälkitarkastuksessa terveysasemalla tai yksityisellä lääkäriasemalla. Käynnillä otetaan verinäytteestä raskaustesti, jolla tarkastetaan, että kohtu on tyhjentynyt ja raskaus on varmasti päättynyt. Jollei kohtu ole tyhjentynyt, pitää se mahdollisesti tyhjentää kaavinnalla. Jälkitarkastuksen yhteydessä on myös mahdollista keskustella ehkäisyyn liittyvistä tarpeista.

Tiukka rahatilanne ei ole raskaudenkeskeytyksen este

Raskauden keskeyttämisen hinta vaihtelee sairaalakäyntien määrän ja keskeyttämistavan mukaan. Sairaalan sosiaalityöntekijä voi auttaa aina raha-asioiden järjestämisessä, joten on tärkeää kertoa hoitohenkilökunnalle, mikäli olet huolissasi raskaudenkeskeytyksen maksullisuudesta.

Nuorten palvelujen asiantuntijat, Väestöliitto

THL.fi, tilasto (2021)

Käypähoito

Päivitetty: 16.3.2023

 

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...