Seksuaalioikeudet -sarja: Oikeus vaikuttaa
Seitsemäs seksuaalioikeus on oikeus vaikuttaa.
Jokaisella on oikeus osallistua ja vaikuttaa seksuaalisuuteen liittyvään päätöksentekoon. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus vaikuttaa omaa seksuaalisuutta koskeviin asioihin. Jokaisella on oikeus seksuaalikasvatukseen ja esimerkiksi tulla kuulluksi palveluja tuottaessa.
Seksuaalisuuteen liittyvään päätöksentekoon vaikuttaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä niihin asioihin ja päätöksiin, joilla on vaikutusta omaan seksuaalisuuteen. Tämä oikeus koskee myös alaikäisiä nuoria.
Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ja vaikuttaa muun muassa omaan seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa. Jokainen päättää itse esimerkiksi ehkäisymenetelmän valinnasta.
Vaikuttaa voi monella eri tavalla. Puutu koulussa tapahtuvaan kiusaamiseen tai häirintään. Puhu rohkeasti ääneen omista seksuaalioikeuksistasi. Vaadi muutosta koulussa, jos huomaat epäkohtia. Onko koulussasi esimerkiksi sukupuolineutraalit wc -tilat? Ota selvää omista oikeuksistasi ja opi. Tiedostamalla omat oikeutesi osaat myös vaatia niiden toteutumista! Täältä löydät testin, jonka avulla voit selvittää kuinka hyvin tunnet omat seksuaalioikeutesi.
Päivitetty 24.04.2023