Sosiaaliset tunteet: Mitä on terve häpeä ja terve syyllisyys?
Terve häpeä liittyy sosiaaliseen vuorovaikutukseen, sillä se ohjaa toimimaan sen mukaan, mitä muut pitävät sopivana. Häpeä auttaa ymmärtämään, mitä toisille saa tehdä ja mitä ei. Tämän ansiosta ihminen oppii ennakoimaan tekojensa merkitystä. Parhaimmillaan häpeä siis auttaa pohtimaan omaa toimintaansa ja sitä, millaisena muut hänet näkevät ja miten sosiaalisissa ympäristöissä tulee käyttäytyä. (Niemi 2004, 198-203.)
Häpeällä on myös haitallinen puolensa. Se lamaannuttaa, laskee itsetuntoa ja ajaa ajatuksiin: ”olen huono, en kelpaa, olen riittämätön ja mitätön”. Vaikeat häpeän tunteet voivat syntyä jo vauvaiässä, kun lapsi etsi yhteyttä hoitajaansa ilmeillä, eleillä ja äänillä odottaen saavansa huomiota, katseita, hellyyttä ja hoivaa. Jos hoitajat eivät syystä tai toisesta vastaa, lapsi pettyy ja kääntää katseensa. Näin häpeän tunteet syntyvät. Tällä tavalla käy jokaiselle lapselle. Hoitajat eivät voi aina katsoa silmiin ja olla läsnä. Kuitenkin liian monet pettymykset vuorovaikutuksen odottamisessa alkavat leimata lapsen suhtautumista itseensä ja kehittyy kahlitsevaa häpeää. Pieni lapsi ei ymmärrä, että jos hoitajat eivät jaksa, osaa, ehdi tai ymmärrä olla lapsen tarpeita varten, se johtuu vanhemmista. Jos hoitajat ovat masentuneita, vanhemmat paljon pois, ärtyneitä, päihtyneitä tai jotenkin henkisesti pois, lapsi kokee olevansa huono, eikä rakastettava. Mikäli hylätyksi tulemisen tunteita ja laiminlyönnin kokemuksia on paljon, häpeä kasvaa osaksi identiteettiä. (Niemi 2004, 198-203.)
Myöhemminkin häpeän kokemus liittyy vuorovaikutukseen. Odotamme saavamme muilta huomiota, katseen, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos odotuksiimme ei vastata alamme hävetä itseämme. Häpeä on niin vahva tunne, että sitä yritetään välttää monin tavoin. Rakennetaan rooleja, jotta oma huonommuus ei näy tai haetaan huomiota keinoja kaihtamatta. Häpeällä on yhteytensä masennukseen ja paniikkikohtauksiin. Jos elämässä on paljon hylkäämisiä, häpeääkin on paljon, joka johtaa piiloutumiseen. Häpeää työstämällä pääsee monenlaisista tunnelukoista yli. Häpeästä toipumiseen tarvitaan näkyväksi tulemista, tahtoa ja hyväksyntää. Tämä tapahtuu yleensä puhumalla ja muilla keinoilla, joilla voi ilmaista itseään. Myös huumori auttaa toipumaan häpeästä. Kun pystyy myöhemmin nauramaan omille noloille tilanteilleen, lukko vaikean tunteen ympärillä hellittää. (Niemi 2004, 198-203.)
Häpeä liittyy siihen, mitä olen, kun taas syyllisyyden tunne kertoo, mitä teen. Syyllisyys on moraalinen tunne, joka kertoo, ovatko asiat oikein vai väärin. Aluksi syyllisyyden tunne perustuu siihen, että aikuiset kertovat käyttäytymisääntöjä. Näin lapsi oppii itse ymmärtämään asioiden yhteyksiä ja tietämään, mikä on hyväksyttyä ja mikä ei. Syyllisyys ohjaa siis tekoja oikeaan suuntaan. Terve syyllisyyden tunne herää, kun on toiminut väärin, jos tunteen ottaa vastaan se ajaa ottamaan vastuun teoistaan ja hyvittämään tekonsa ja pyytämään anteeksi. Terveen syyllisyyden käsittelemisen sijaan moni jää vatvomaan asiaa ja sortuu itsesyyttelyyn. (Niemi 2004, 198-203.)
Vanhempi voi auttaa lasta käsittelemään häpeää sanoittamalla omia ja lapsen tunteita. Vanhemman on myös hyvä sanoittaa omia tarpeitaan silloin, kun ei pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin heti. Lapsen sisäinen puhe on usein vanhemmilta opittua puhetta, joten vanhempien kannattaa harjoitella itsemyötätyntoista puhetta ja välttää syyttelemästä puolisoa ja lapsia. Mikäli lapsen häpeä herää helposti ja hänen on vaikea hyväksyä virheitään, vanhempi voi kertoa omista vierheistään, sanoittaa päivittäisiä mokiaan ja mallintaa näin itsemyötätuntoista puhetta lapselle. Virheistäkin selvitään ja opitaan. Joskus häpeä estää esimerkiksi pyytämästä anteeksi. Pientä lasta ei kannata pakottamalla opettaa pyytämään anteeksi vaan sanoittaa myös häpeän tunteita ja hyväksyä anteeksi pyytämiseksi myös teot kuten lelun takaisin ojentamisen. Toiset lapset tarvitsevat aikaa käsittelläkseen häpeänsä, joten anteeksi pyytämistä ei tarvitse vaatia heti. On myös hyvä muistaa, että vanhempienkin tulisi pyytää anteeksi lapsiltaan ja näin mallintaa taitoa heille.
Lähteet
Mitä sä rageet? – Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen. Anne-Mari Jääskinen. Lastenkeskus ja kirjapaja, 2017.
Hyvää mieltä ja tunnetaitoja. Päivi Niemi, Päivä Osakeyhtiö, 2004.
Tunne tunteesi. Katja Myllyviita. Duodecim, 2016.
Saa jännittää: Jännittäminen voimavarana. Minna Martin. Kirjapaja 2017.
Tunteiden psykologia. Lauri Nummenmaa. Tammi, 2010.
