Suurin osa uusperheiden lapsista voi hyvin
Jokainen uusperhe on erilainen, mutta perheiden kehityskuluissa on tutkimustiedon mukaan paljon yhteneväisyyksiä. Aiempi uusperheitä koskeva tutkimus on pohjana myös Stepping-hankkeessa kehitettävässä StepApp-valmennuksessa. Suomen Uusperheiden Liiton Stepping-hankkeen hankesuunnittelija ja tutkija Anni Pakarinen on käynyt läpi sekä kansainvälisistä tietokannoista löytyviä uusperheaiheisia tutkimuksia viimeisen kymmenen vuoden ajalta, että muuta ajankohtaista uusperhekirjallisuutta. Tutkimuksia löytyi useita kymmeniä, enimmäkseen sosiaalitieteiden ja psykologian alalta. Tutkijat ovat käsitelleet useimmiten lasten hyvinvointia ja sosiaalisen vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Parisuhteen hyvinvointia taas oli käsitelty vähemmän, Pakarinen kertoo.
Pakarinen muistuttaa, että lapsi ei valitse olosuhteitaan vanhempien eron ja uusperheen muotoutuessa itse, vaan ajatutuu niihin aikuisten valintojen seurauksena. Lapsen sopeutumista uusperheeseen helpottaa se, että hän on saanut käsitellä erokokemustaan; myös temperamentti, lapsen ikä ja sukupuoli vaikuttavat sopeutumiseen. Aikuisilla voi olla suuria toiveita ja odotuksia uusperheeltä, mutta lapsi on monien muutosten keskellä, joskus vastentahtoisesti. Uusperheessä onkin monta eri tarinaa ja eri sopeutumisvaihetta yhtä aikaa meneillään. Melko tavallista on, että biologisen vanhemman ja lapsen suhde etääntyy hieman, kun uusperhe etsii omia kuvioitaan.
Ulkopuolisuuden ja mustasukkaisuuden tunteet voivat johtua monesta eri tekijästä, kuten siitä, kohdellaanko lapsia tasapuolisesti. Jos lapsella on aiempia hylätyksi tulemisen kokemuksia vaikkapa ystäväpiirissä, hän kokee herkemmin ulkopuolisuutta esimerkiksi uuden lapsen syntyessä uusperheeseen, Pakarinen kertoo
Bio sallii, bonus komentaa?
Aikuistenkin ruusunpunaiset lasit putoavat jossain vaiheessa, ja alkaa niin kutsuttu kuohuntavaihe. Se tapahtuu usein noin kolmen vuoden kuluttua perheen muodostumisesta. Kuohuntavaiheessa saattaa syntyä kuppikuntia perheenjäsenten välille tai esimerkiksi kasvatustyylien yhteentörmäyksiä, mikä on tutkimustiedon valossa varsin tavallista. Biologinen vanhempi saattaa hyvitellä lapselle ero- ja muutoskokemuksia hemmottelemalla ja kasvattamalla sallivasti. Sosiaaliselle vanhemmalle tämä saattaa näyttäytyä lepsuiluna etenkin, jos lapsi kapinoi häntä vastaan. Tästä syntyy helposti käskevä, autoritäärinen kasvatustapa, Pakarinen selittää.
Sosiaalisen vanhemman rooli koetaan ylipäänsä kuormittavammaksi ja vähemmän tyydyttäväksi kuin biologisen vanhemman. Biologinen vanhempi taas voi jäädä puun ja kuoren väliin koettaessaan pitää rauhaa lapsen ja sosiaalisen vanhemman välillä. Lapsen ja vanhemman sukupuolella on havaittu olevan jonkin verran merkitystä uusperheeseen sopeutumiseen.
Aikuisista sosiaaliset isät ja biologiset isät tulevat keskimäärin hyvin juttuun, sosiaalisten ja biologisten äitien välille syntyy herkemmin konflikteja. Lapsen lojaliteettiristiriitakin muodostuu useammin sosiaalisen ja biologisen äidin välille kuin isien välille. Uusperheiden lasten tilanteet heijastelevat myös parisuhteeseen, joka saattaa alkaa voida huonosti. Tämä on tyypillinen vaihe hakea ammattiapua perheelle.
Tunteiden näyttäminen lisää hyvinvointia
Suurin osa uusperheistä voi vauhtiin päästyään varsin hyvin, mutta joissain koettu hyvinvointi jää matalammaksi. Tutkimuksissa on ilmennyt useita suojaavia tekijöitä, jotka selittävät hyvinvointieroja uusperheiden välillä. Niitä ovat esimerkiksi avoimuus ja tunteiden näyttäminen perheessä. Biologisen vanhemman ja lapsen hyvä suhde heijastuu myös sosiaalisen vanhemman ja lapsen suhteeseen. Sitoutuneen sosiaalisen isän merkitys poikalapselle on havaittu hyvin tärkeäksi, Anni Pakarinen kertoo.
Varmaa on, että uusperheessä kasvaminen ei sinänsä altista lasta käytöshäiriöille tai psyykkisille ongelmille. Asiaa on tutkittu parintuhannen lapsen otoksella.
Suurin osa uusperheiden lapsista voi hyvin
Perheen huono ilmapiiri ja selvittämättömät konfliktit tai pitkittynyt erokriisi ovat perhemuodosta riippumatta lapsen kehitykselle pahempia tekijöitä kuin uusperheellisyys. Myös vanhempi-lapsisuhteen toimivuus vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiin, ja tämä koskee lapsen suhdetta sekä biologiseen että sosiaaliseen vanhempaan, Pakarinen sanoo.
Uuttakin tutkittavaa riittää vielä. Esimerkiksi uusperheen lähipiirin vaikutusta perheenjäsenten hyvinvointiin ei suoraan ole tutkittu; joitain viitteitä on siitä, että isovanhempien rooli perheen hyvinvoinnissa on tärkeä
Stepping-hankkeen taustatietoa on tutkimuksen lisäksi kerätty myös uusperheasiantuntijoilta ja kokemusasiantuntijoilta. Hanke tulee itsekin tuottamaan tutkimusta: osana hanketta tehdään interventiotutkimus, jossa arvioidaan, onko StepApp –valmennuksella vaikutusta uusperheen hyvinvointiin ja toimivuuteen. Tämä tehdään mittaamalla perheen dynamiikkaa ja vuorovaikutusta, parisuhteen laatua sekä lapsen ja nuoren hyvinvointia.
Otamme siinä huomioon esimerkiksi lapsen iän eron ja uusperheen muodostamisen hetkellä sekä yksinhuoltajaperheessä vietetyn ajan pituuden. Ajoitus voi selittää, miksi joillain uusperheillä on vaikeampaa kuin toisilla, mutta tähänastisessa tutkimuksessa sitä ei juuri ole pystytty huomioimaan, Anni Pakarinen sanoo.
Tutkimustieto uusperheistä ja niiden toiminnasta on tärkeää jo siksi, että tieto on eräs vertaistuen muoto. Voi olla hyvin helpottavaa kuulla, että tietyt haasteet kuuluvat uusperheen kehityskaareen.
Jo se, että ymmärtää kokemiensa haasteiden olevan normaaleja uusperheen haasteita, auttaa menestymään uusperheenä. Tässä tieto ei lisää tuskaa, Pakarinen sanoo. Tietoa ja tukea kannattaa hakea ennen kuin ongelmat muuttuvat liian isoiksi. Näiden asioiden äärellä olemme uusperheille suunnatussa StepApp-valmennuksessa Pakarinen vinkkaa.