Tasavertainen vanhemmuus kaksikulttuurisessa perheessä
Kaksikulttuurisissa perheissä vanhemmilla voi olla toisistaan poikkeavat näkemykset vanhemmuudesta ja siitä millainen on hyvä isä ja äiti. Odotukset vanhemmuutta kohtaan pohjautuvat muun muassa lapsuuden perheeseen, aikaisempaan elämänkokemukseen ja kulttuuritaustaan. Omaa käsitystä hyvästä vanhemmuudesta ei voi pitää selvyytenä tai odottaa, että se vastaa toisen vanhemman käsitystä. Sen sijaan vanhempien kannattaa keskustella ajatuksistaan ja odotuksistaan jo ennen lapsen syntymää. Vanhempien kannattaa pohtia yhdessä esimerkiksi sitä, kuinka vastuu vanhemmuudesta ja perhe-elämästä jaetaan siten, että molemmat pitävät tilannetta tasapuolisena.
Jos vanhemmuuteen liittyvistä odotuksista ei ole keskusteltu ennen lapsen syntymää, voi vanhempien välille syntyä ristiriitoja. Toinen vanhempi voi esimerkiksi odottaa toiselta vanhemmalta sellaista, mihin tämä ei ole osannut varautua tai omia lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyviä tehtäviä. Myös lapsen kanssa kotona olevan ja työssä käyvän vanhemman välille voi syntyä kitkaa, sillä töissä käyvä vanhempi ei osallistu lasten arkeen ajallisesti yhtä paljon kuin puolisonsa. Kotona olevasta puolisosta voi joskus tuntua ettei vastuu vanhemmuudesta ja perheen pyörittämisestä jakaudu tasapuolisesti. Töissä käyvä vanhempi voi puolestaan tuntea, ettei hänen toisenlaista panostustaan arvosteta.
Vanhempien lisäksi myös muut osallistuvat lapsen kasvatukseen. Muiden perheenjäsenten näkemykset vanhemmuudesta voivat parhaimmillaan tukea tasavertaista vanhemmuutta, mutta joskus ne ovat ristiriidassa vanhempien näkemyksen kanssa esimerkiksi kuriin ja tyttöjen ja poikien kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä. Lisäksi muut lapsen hoitoon ja kasvatukseen osallistuvat aikuiset (esimerkiksi neuvoloiden ja päiväkotien henkilökunta) vaikuttavat tasavertaisen vanhemmuuden toteutumiseen – niin hyvässä kuin huonossakin. Toinen vanhempi voidaan esimerkiksi jättää sivuun lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista puutteellisen suomen kielen taidon vuoksi. Jotta ristiriidoilta vältyttäisiin, kannattaa vanhempien kertoa perheen tavasta toimia vanhempana ja kasvattajana myös sukulaisille ja muille lapsen elämässä vaikuttaville aikuisille.
Kaksikulttuurisissa perheissä ainakin toinen vanhemmista asuu maassa joka ei ole hänen kotimaansa, ja maahanmuutto vaikuttaa vanhemmuuteen. Sopeutuminen uuteen kulttuuriin ja yhteiskuntaan vaatii paljon koko perheeltä ja erityisesti maahanmuuttaneelta vanhemmalta. Maahanmuuton alkuaikoina maahanmuuttaneella vanhemmalla ei ole samoja edellytyksiä tai mahdollisuutta osallistua perhettä koskevaan päätöksentekoon ja lapsen kasvatukseen, sillä hänen voimavarojaan verottavat uuden kielen opetteleminen sekä uuden työpaikan ja ystäväverkoston löytäminen. Hän ei voi myös – ainakaan aluksi – olla yhtä hyvin perillä siitä miten esimerkiksi virallisia ja lapsen hoitoon liittyviä asioita uudessa kotimaassa hoidetaan.
Vaikka tasavertaisen vanhemmuuden toteuttamisessa on omat haasteensa, on vanhemmilla käytettävissään kuitenkin monia keinoja, joilla tukea toisiaan vanhempina. Keskustelu vanhemmuuteen liittyvistä odotuksista on hyvä alku, sillä omien ja toisen ajatuksien ja odotusten tunteminen on paras lähtökohta vanhemmuudelle. Tasavertaisen vanhemmuuden toteuttamistapoja on yhtä monta kuin perheitäkin. Se, kuinka hyvin mikäkin tavoista toimii, riippuu siitä kuinka hyvin vanhempien erilaiset lähtökohdat ja odotukset pystytään ottamaan huomioon perheen arjessa. Tasavertainen vanhemmuus toimii niissä perheissä, joissa vanhemmat kokevat että vastuu jakautuu tasaisesti ja joissa vanhemmat kokevat tulevansa ymmärretyiksi ja arvostetuiksi.