Siirry sisältöön

Traumakiintymys vaikeuttaa väkivaltaisesta suhteesta vapautumista

24.02.2022 klo 16:22 - Kirjoittanut Heli Vaaranen , Psykoterapeutti , Väestöliitto
Traumakiintymys on psykologinen reaktio kaltoinkohteluun. Traumakiintymys merkitsee epäterveen kiintymyssuhteen luomista hyväksikäyttäjään. Uhri alkaa kokea myötätuntoa ja ymmärtää pahantekijäänsä. Kun uhrin ja pahantekijän välinen henkisen tai fyysisen väkivallan ympyrä sulkeutuu, traumakiintymys vahvistuu. Väkivaltaa pelkäävä uhri kokee sen palkitsevana.

Traumakiintymys sitoo.

Traumakiintymys merkitsee, että uhri muodostaa kiintymyssuhteen ihmiseen, joka tekee hänelle pahaa. Ilmiötä on selitetty sillä, että kiintymyssuhteiden muodostaminen on ihmiselle selviytymiskeino. Myös kiintymyksen osoittaminen häneen, josta yksilön henki ja terveys on riippuvainen, on selviytymiskäyttäytymistä. Yksi esimerkki traumakiintymyksestä on tuen ja lohdun pyytäminen väkivallantekijältä. Saadessaan hiukankin lohtua, uhri näkee pahantekijänsä ”hyvänä”. Hän alkaa normalisoida itseensä kohdistuvaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa.

Tyypillistä on, että uhri alkaa syyttää itseään kaikesta siitä, mikä suhteessa on mennyt pieleen. Narsistinen pahantekijä manipuloi uhriaan ja saa hänessä aikaan kiitollisuutta sekä toivoa paremmasta. Uhri tahtoo loputtomiin selvittää asiat. Hän uskoo hyvien aikojan palaavan.

Kaltoinkohtelun koukuttava kierre.

Mikä tahansa tilanne, joissa yksi kaltoinkohtelee toista, voi synnyttää traumakiintymyksen.  Tilanteista yleisin on lähisuhdeväkivalta. Samalla eristäytyminen ihmisistä, jotka voisivat kuunnella ja auttaa, heikentää realiteetin tajua. Usko siihen, että uhri ei voi koskaan päästä pakoon, vahvistaa tunnetta ”me kuulumme yhteen!”.

Monet henkisesti tai fyysisesti väkivaltaiset suhteet noudattavat samaa kaavaa. On negatiivisten tunteiden kertyminen, räjähdys, katumus ja hyvien aikojen paluu. Sitten kierre alkaa alusta. Kierteestä tekee koukuttavan kaltoinkohtelijan katumus, lupaukset ja hänen muuttumisensa ”ihanaksi” räjähdyksen jälkeen. Uhri kokee kaltoinkohtelijan kyyneleet palkitsevina. Ne helpottavat uhrin tunnetta siitä, että kaikki on hänen syytään. ”Mutta nyt pahantekijä myöntääkin omat virheensä!  Ehkä hyvät ajat vihdoin palaavat? Ehkä kärsimys oli sen arvoista?” Näin toiveikas uhri jää kierteen koukuttamaksi yhä uudelleen.

Miten traumakiintymys syntyy?

Traumakiintymyksen rakentumiseen kuuluu sarja manipulatiivisia askeleita. Ensin kumppani suihkuttaa sinua rakkaudenosoituksilla. Sinussa syntyy riippuvuus ihanaa rakastetuksi tulemisen tunnetta kohtaan. Sinusta tuntuu, että vain kumppani saa sinut tuntemaan itsesi hyväksi. Hän on sinun ikuinen rakkautesi. Mutta sitten kriittisyys astuu kuvaan. Kumppani vähentää rakkauden osoituksia, mutta lisää vaatimuksia ja solvauksia. Usko itseesi ja omaan arvostelukykyysi heikkenee. Kumppani vakuuttaa, että kaikki paha on sinun syytäsi. Seuraavaksi kontrolli astuu kuvaan: Et tiedä mitä uskoa tai mitä ajatella, mutta jos teet ja ajattelet niin kuin kumppani haluaa, hän saa sinut voimaan paremmin. Sinua kontrolloidaan ilman, että itse huomaat. Kontrollin alla hyvinvointisi heikkenee. Luovutat, yrität tehdä toiselle mieliksi. Asiat luisuvat aina vain huonompaan suuntaan. Alistumisesta tulee sinulle selviytymiskeino. Ystävät ja sukulaiset ovat huolissaan sinusta, mutta et voi ajatella jättäväsi suhdetta. Olet riippuvainen kumppanisi hyväksynnästä. Haluat voittaa takaisin hyvät ajat. Olethan yrittänyt jo niin kauan! Näin traumakiintymys on sitonut sinut rautaiseen nyrkkiin.

Näin murrat traumakiintymyksen.

Traumakiintymys ei murru helposti, mutta vapautuminen siitä on mahdollista. Voisit kokeilla pitää päiväkirjaa, johon kirjoitat kaiken kaltoinkohtelun. Ethän voi selitellä pois asiaa, jonka olet itse kirjoittanut. Keskity toiveiden sijaan nykyhetkeen. Mitä sinulle tapahtuu? Mikä aiheuttaa sinulle pahaa oloa juuri nyt? Kokoa todisteita. Mitä todisteita sinulla on petetyistä lupauksista? Mitä todisteita sinulla on väkivallan kierteestä?

Pidä yhteyttä ihmisiin, jotka arvostavat sinua, sillä kaltoinkohteleva ihmissuhde tuhoaa uhrin itsetunnon. Uhri alkaa uskoa, ettei selviydy ilman pahantekijäänsä. Tämä ei pidä paikkaansa. Etsi apua ottaaksesi itsetuntosi ja voimasi haltuun.  Pidä huolta itsestäsi. Hoitamalla itseäsi esimerkiksi liikunnalla ja harrastuksella, voit vähentää stressiäsi ja vapauttaa voimavaroja elämäsi hallintaan.

Tunnista varoitusmerkit: eristäminen, alistaminen, väkivalta, sekä oma reaktiosi: kaltoinkohtelijan puolustaminen! Tunnet myös pelkoa, että ”joku muu saa hänet”! Mieti, mitä haluat parisuhteelta ja usko, että sinä olet väkivallattoman elämän arvoinen.

Turvasuunnitelma.

Turvasuunnitelma varmistaa, että voit suojautua juuri oikealla hetkellä. Selvitä paikkakuntasi turvakodin osoite ja puhelinnumero.  Sovi ystävän tai sukulaisen kanssa paikasta, johon pääset turvaan ja jossa voit suojella lapsiasi ja lemmikkiäsi. Tallenna puhelimeesi etukäteen auttavien tahojen puhelinnumerot. Pidä aina autonavaimet, taksirahaa ja puhelin käsillä. Pidä tarpeelliset ulkovaatteet helposti löydettävissä. Pyydä apua saadaksesi turvaa lähtösi jälkeen. Apua voit saada poliisilta, hyvästä psykoterapiasta ja vertaistuesta.

Miten kumppani reagoi lähtösi jälkeen?

Jos kumppanillasi on narsistisia piirteitä, lähtösi oli hänelle loukkaus. Hän voi pyrkiä mitätöimään loukkauksen houkuttelemalla sinut takaisin, uhkailemalla tai hehkuttamalla rakkauttaan.

Ethän odota hänen muuttuvan. Nyt voisi olla hyvä hetki lukea päiväkirjasi uudelleen? Tee aikuinen ratkaisu sen suhteen, millaista elämä hänen rinnallaan oli, ja millaisen, ehkä aivan toisenlaisen elämän itsellesi haluat.

Traumakiintymys ei tavallisesti lopu eroon. Saatat tuntea lojaaliutta ja vahvoja tunteita kaltoinkohtelijaasi kohtaan pitkään lähtösi jälkeen. Sinun kannattaa tukeutua väkivaltatyön ja auttamistyön ammattilaisiin saadaksesi asiantuntevaa apua ja tukea. Sinun ei tarvitse kestää tilannettasi ja manipulaatiota yksin.

Paluu tuhoisaan suhteeseen on yleistä. Erään tutkimuksen mukaan pahoinpidelty palaa pahoinpitelijän luo monta kertaa ennen lopullista vapautumistaan suhteesta. Jotta voisit suojata itsesi perusteellisesti, ota apua vastaan. Ota yhteyttä näihin auttaviin tahoihin:

Poliisi 112

Rikosuhripäivystys auttaa rikoksen uhriksi joutuneita ja heidän läheisiään. Puhelimessa 116 006 ma–pe klo 9–20 ja chatissa arkisin 9 – 15 ja lisäksi maanantai-iltaisin 17 – 19.

Nollalinja on ilmainen auttava puhelin, jonne voit soittaa mihin kellonaikaan tahansa, vuoden jokaisena päivänä, jos olet kokenut henkistä, fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai väkivallan uhkaa läheisessä ihmissuhteessasi.

Väestöliitosta on saatavilla maksutonta keskustelutukea parisuhdehaasteissa. Älä jää huolesi kanssa yksin, vaan tule juttelemaan!

 

Lue myös artikkeli: Mistä tunnistat väkivallan varoitusmerkit?

 

Päivitetty 24.10.2024

Aihealueet:  Kriisit , Parisuhde

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Väkivaltaa Kokeneet Miehet

Väkivaltaa Kokeneet Miehet auttaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa lähisuhteissaan tai kadulla kokeneita miehiä. Keskusteluapua on tarjolla...

Erosta Elossa – erokriisiapua miehille

Erosta Elossa tukee ja opastaa miehiä ero-ongelmien käsittelyssä ja niistä selviämisessä tarjoamalla henkilökohtaista keskusteluapua, neuvontaa...