Väkivallantekijän kaksi tyyppiä
Parisuhdetutkimuksen ”grand old man”, psykologian tohtori John Gottman kirjoitti kirjan Väkivaltaisen parisuhteen anatomia jo 20 vuotta sitten tutkittuaan 63 paria, jotka elivät väkivaltaisessa parisuhteessa. Verrokkiryhmä koostui pareista, jotka olivat yhtä tyytymättömiä parisuhteisiinsa, mutta joiden välillä ei esiintynyt väkivaltaa. Hiljattain uudistetussa artikkelissaan (2016) tutkijat kiteyttävät väkivaltaisen parisuhteen ja väkivallantekijän ominaisuudet.
Väkivallantekijät ovat arvaamattomia. Riidan alettua heidän on tavattoman vaikea hillitä väkivaltaisia impulssejaan. Puoliso ei voi muuttaa heitä.
Puolisot ovat joskus yhtä raivokkaita, mutta tunteet ilmenevät eri tavoin; yksi saattaa turvautua fyysiseen väkivaltaan ja toinen henkiseen väkivaltaan.
Väkivallantekijöissä on nähtävissä ”hitaasti kierroksia keräävä” tyyppi ja toisaalta nopeasti räjähtävä tyyppi.
Psyykkinen väkivalta on oleellinen osa vallankäyttöä. Se antaa yhdelle valtaa ja syö toisen itsetuntoa. Väkivallan määrä saattaa joissakin tapauksissa vähentyä, mutta kerran alettuaan väkivalta ei lopu. Väkivaltaisesta suhteesta lähtijän vaarallisin irtautumisvaihe on väkivaltaisen puolison jättäminen. Väkivallan anatomia -tutkimuksessa 63:sta parista ainakin kahdessa oli lyömistä nyrkillä sekä potkimista. Yhdessä tutkittavista parisuhteista väkivalta oli potentiaalisesti tappavaa: kuristamista.
Vaikka väkivallantekijä voi olla kumpi tahansa puolisoista, lääkärin hoitoa tarvitsee useammin nainen. Väkivallanteossa kuollut puoliso on useammin nainen.
Tutkimuksessa oli mukana runsaasti pareja, joille töniminen ja toisen väkivaltainen sysääminen oli tavanomaista. Näissä tapauksissa tutkijat eivät havainneet parien siirtyvän vakavampaan väkivaltaan.
Voiko väkivallantekoa ennustaa?
Tutkijakaksikko Gottman ja Jacobson oli kaikkein hämmentynein siitä, että he eivät kyenneet ennustamaan, milloin riita purkautuisi väkivallaksi. Psyykkinen väkivaltakaan ei toiminut varoitusmerkkinä siksi, että se oli parisuhteessa niin tavallista. Väkivallan kohde ei voinut mitenkään estää väkivaltaa tapahtumasta. Päinvastoin: kun väkivaltainen purkaus oli tuloillaan, sitä ei pysäyttänyt mikään.
Väkivaltaisissa parisuhteissa oli merkillepantavaa, että väkivallantekijä ei käyttänyt mitään rauhoittelevia sanoja riidan aikana, kuten ”taidat olla oikeassa” tai ”en tullut ajatelleeksi”. Päinvastoin, väkivaltaiset henkilöt tulivat entistä vihaisemmiksi, jos toinen yritti puolustaa kantaansa.
Väkivaltaisissa suhteissa ei myöskään ollut itsensä rauhoittelun taitoja, jotka ovat tavallisia ei-väkivaltaisissa suhteissa. Väkivaltaisissa parisuhteissa elävillä puolisoilla ei ollut luontaisia keinoja ottaa taukoa, vetäytyä rauhallisesti riidasta tai tehdä kompromissia. Väkivaltaa kokenut saattoi haluta lopettaa riidan, mutta toinen ei kyennyt lopettamaan. Väkivaltaiset tunteet olivat jo ”ylikuumenneet”. Tutkijat löysivät kuitenkin erään yhteisen nimittäjän tekijöiden toiminnasta ennen väkivallantekoa. Niitä olivat pyrkimys kontrolloida toisen käyttäytymistä sanoilla, esimerkiksi huutamalla ” ole hiljaa!”, ja alentavan, arvostelevan kielen käyttö, esimerkiksi ”oletko tosiaan noin tyhmä?”
Tutkijat tiivistivät väkivaltaiset puolisot kahteen ryhmään: nopeasti iskevät ”Kobrat” ja hitaasti aggressiota keräävät ”Terrierit”. Tutkijat havaitsivat, että väkivallan kohteeksi joutuvat puolisot ovat usein hyvin sitoutuneita liittoihinsa. Heidän oli hyvin vaikea päästää irti pysyvän, pitkän parisuhteen unelmasta. Tutkimuksessa melkein puolet ”terrieriliitoista” purkautui kahden vuoden sisällä, mutta vain 25 prosenttia ”kobraliitoissa” väkivallasta kärsivistä henkilöistä oli jättänyt väkivaltaisen puolisonsa. Viimeksi mainitut ymmärsivät lähtemisen aiheuttaman vaaran ja olivat myös kiintyneitä kumppaneihinsa.
Lähtemistä helpotti sen selkeys, ehdottomuus, lopullisuus ja kaiken vuorovaikutuksen katkaiseminen väkivallantekijään.
Heli Vaaranen
parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti
Lähde: Anatomy of a Violent Relationship. Some batterers are like pit bulls, other like cobras.By Neil S. Jacobson, John M. Gottman, published March 1, 1998 – last reviewed on June 9, 2016. Psychology Today