Varhainen vuorovaikutus - kannustavan kasvatuksen ja kehotunnekasvatuksen perusta
Varhaisen vuorovaikutuksen alku
Varhaisen vuorovaikutuksen voidaan katsoa alkavan jo raskausaikana. Vauva on tietoinen olento jo kohdussa. Se, millaisia ajatuksia ja tunteita odottajalla on tulevaa vauvaa kohtaan odotusaikana, luo pohjaa syntymän jälkeiselle vuorovaikutukselle. Odottajan hyvänolon hormonit kulkeutuvat verenkierron mukana myös vauvalle. Näin vauva saa osansa positiivisista ajatuksista ja tunteista jo kohdussa ollessaan. Lisäksi vauva kuulee kohtuun odottajan sekä ympäristön äänet ja reagoi niihin. Vauva vastaa myös odottajan liikkeeseen ja on vuorovaikutuksessa vastavuoroisesti myös omilla liikkeillään.
Vauvan viesteihin vastaaminen tukee kokonaisvaltaisesti hänen kehitystään. Se luo pohjaa myöhemmän lapsuusajan, nuoruuden sekä aikuisuuden vuorovaikutukselle.
Varhainen vuorovaikutus opettaa hoivaajaa etsimään merkityksiä lapsen reaktioille sekä sanottamaan niitä myötätuntoisesti. Esimerkiksi itkuiselle vauvalle voi rauhallisella äänellä sanoittaa: “Oi, onpa sinulla ikävä olo. Onkohan sinulla märkä vaippa? Onko kova nälkä? Onkohan sinulla kipeä vatsa?”
Vauvan viestien taakse näkeminen auttaa hoivaavaa aikuista toimimaan empaattisesti ja hyväksyvästi lasta kohtaan. Hyväksyvä suhtautuminen puolestaan tukee lapsen itsetuntoa sekä oman arvon tuntoa. Toimiva vuorovaikutus on tärkeä osa vanhemmuutta tai vanhemmuuteen verrattavaa suhdetta läpi ihmisen elinkaaren. Riittävän hyvin toimiessaan se tuo hyvinvointia lapselle sekä aikuiselle.
Mikä on riittävää?
Useissa tutkimuksissa on tuotu esiin sitä, että vauvan viesteihin tulisi vastata riittävän nopeasti ja oikea aikaisesti, jotta hänelle rakentuisi hyvä, turvallinen kiintymyssuhde. Vauvan viesteihin vastaaminen on tärkeää, mutta asiaa on aina hyvä tarkastella oman perheen lähtökohdista ja armollisesti. Mikä on riittävää juuri meidän perheessämme? Erilaiset perhetilanteet, vanhemman oma kasvuhistoria, voimavarat tai mahdolliset fyysiset ja psyykkiset sairaudet voivat vaikuttaa varhaisen vuorovaikutuksen laatuun sekä määrään.
Haasteet varhaisessa vuorovaikutuksessa ovat hyvinkin tavallisia. Katkokset ja säröt vuorovaikutussuhteessa ovat inhimillisiä ja niitä tapahtuu kaikille. Virheiden tekeminen on osa ihmisyyttä. Esimerkiksi väsyneen tai kuormittuneen vanhemman kyky eläytyä lapsen kokemukseen heikkenee herkästi. Ennemminkin on tärkeää se, kuinka yhteys luodaan uudelleen katkoksen jälkeen.
Varhaisen vuorovaikutuksen ei myöskään ole tarkoitus olla suorittamista, vaan vauvan viestien tulkitsemista uteliaalla ja empaattisella otteella arjessa. Epäonnistumisen sekä riittämättömyyden kokemukset varhaisessa vuorovaikutuksessa voivat saada aikaan häpeää ja syyllisyyttä omaa itseä, sekä omaa vanhemmuutta kohtaan. Ankaruus itseään kohtaan ei kuitenkaan auta vanhempaa tai perhettä voimaan hyvin.
Varhainen vuorovaikutus ja kannustava vanhemmuus
Riittävän hyvä varhainen vuorovaikutus on vahva perusta kannustavan vanhemmuuden taidoille. Kun lapsi kasvaa, sama varhaisessa vuorovaikutuksessa opittu sanoittaminen tukee vanhempaa kasvattamaan lastaan kannustavasti. Kannustava vanhempi auttaa lasta ymmärtämään ja tunnistamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan sanoittamalla myötätuntoisesti lapsesta tekemiään havaintoja. Sanoittaminen voi liittyä vaikkapa lapsen vahvuuksiin ja hänen käyttäytymiseensä.
Kannustava vanhempi pyrkii ohjaamaan lasta arjessa ymmärtäen, että lapsen tekojen ja toiminnan taustalla on aina jokin tarve. Sanoittamalla sen, että vanhempi huomaa lapsen tunteen ja tarpeen, vanhempi antaa lapselle hänen itsetuntoaan vahvistavan kokemuksen siitä, että häntä kuullaan ja hänet hyväksytään tunteineen ja tarpeineen. Vahingollista käytöstä ei tarvitse hyväksyä ja se tulee pysäyttää, mutta lapsen voi silti pyrkiä kohtaamaan tilanteessa myötätuntoisesti ja rauhoitellen pyrkien näkemään tai yhdessä jutellen selvittämään käyttäytymisen takana olevat tunteet ja tarpeet.
Kannustava vanhemmuus ja kehotunnekasvatus
Kun vuorovaikutus ja yhteys lapseen on riittävän toimiva, on helpompaa kohdata myös lapsen uteliaisuus omaa kehoaan ja omaa seksuaalisuuttaan kohtaan. Vanhemman tehtävä on tukea lasta myös lapsen seksuaalisuuden kehityksessä. Tätä helpottaa, jos vanhemman ja lapsen välillä on hyvä vuorovaikutussuhde ja on opittu tunnistamaan ja sanoittamaan tunteita ja tarpeita.
Älä jää yksin, jos vuorovaikutuksessa on haasteita
On tärkeää muistaa, ettei varhaista vuorovaikutusta toteuta pelkästään vanhempi, vaan sitä voivat tukea mahdollisuuksien mukaan isovanhemmat, ystävät, kummit, varhaiskasvatus sekä muut mahdolliset tukiverkostot. Vanhemman ei myöskään tarvitse jäädä yksin mahdollisten vuorovaikutushaasteiden kanssa. Apua ja tukea kannattaa pyytää esimerkiksi neuvolasta, perheneuvolasta tai järjestöistä.
Pidä huolta hyvinvoinnistasi
Aikuisen omista tarpeista ja hyvinvoinnista huolenpitäminen tukee varhaista vuorovaikutusta. Myötätuntoinen suhtautuminen omaa vanhemmuutta sekä vuorovaikutusta kohtaan on tärkeää jaksamisen kannalta. Myös lapsi oppii myötätuntoa itseään kohtaan vanhemman mallista.
Korjaavat kokemukset
Jos varhaisessa vuorovaikutuksessa on ollut ongelmia tai haasteita syystä tai toisesta, ei se tarkoita sitä, että lapsen elämä olisi “lopullisesti pilalla”. Ihmisen on mahdollista saada korjaavia kokemuksia vuorovaikutussuhteissa läpi elämän. Aikuisuudessa esimerkiksi parisuhteessa, ystävyyssuhteissa tai terapiassa voi parhaimmillaan saada korjaavia turvallisen vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteen kokemuksia.