Siirry sisältöön

Viisi vinkkiä etäsuhteen vahvistamiseksi

28.08.2023 klo 15:22 - Kirjoittanut Paula Maria Mäkelä , Perheneuvoja, vaativan erityistason perhepsykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, työnohjaaja , Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Tiedätkö, millainen on LAT-suhde? Elätkö kenties itsekin sellaisessa? Vakituisesta suhteesta, jossa asutaan erillään, käytetään lyhennettä ”LAT”. Termi tulee englanninkielisistä sanoista ”living apart together”. Se on yhä yleisempi suhteen muoto kaiken ikäisillä. Joskus etäsuhde on oma valinta, kun halutaan säilyttää oma asumismuoto ja sen suoma itsellisyys. Joskus eri paikkakunnilla tai eri maissa asumiseen vaikuttavat ulkopuoliset syyt. Löydät tästä artikkelista vinkkejä etäsuhteen vahvistamiseksi.

LAT-suhteessa on monia samoja lainalaisuuksia kuin parisuhteessa yleensäkin, mutta myös omia erityispiirteitä. Etäsuhteessa elävät voivat olla yhtä onnellisia kuin muutkin parit. Joskus tyytyväisyys suhteeseen, vuorovaikutus ja rakkaus voivat olla jopa paremmalla tasolla kuin yhdessä asuvilla. Tähän vaikuttaa varmasti se, että hyvässä etäsuhteessa suhteen eteen nähdään vaivaa, joka taas palkitsee lisäämällä yhteyden tunnetta ja vahvistamalla rakkautta. Etäsuhteet eivät myöskään pääty eroon sen useammin kuin muutkaan. Jos ihminen itse uskoo, että suhteessa on olemassa onnen ja onnistumisen edellytykset, hänessä herää ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä, jotka vahvistavat tätä uskomusta.

Erillään asuessa erityisen tärkeää onkin kokemus siitä, että toinen kantaa minua mielessään. Tietoisuus siitä, että olen hänelle tärkeä ja rakas, osa hänen jokapäiväistä elämäänsä, vaikka olemme erillämme. Olennaista on kokemus siitä, että olemme henkisesti lähellä, vaikka olemme fyysisesti etäällä. Yhteyden luominen ja ylläpitäminen on kummankin tehtävä.

Vuorovaikutustaidot ja asioista sopiminen yhteisymmärryksestä ovat aina tärkeitä, mutta LAT-suhteessa ne ovat aivan olennaisia. Samassa taloudessa elettäessä kumppanit tekevät usein oletuksia ja väärintulkintoja siitä, mitä toinen ajattelee, tuntee tai tarkoittaa. Etäsuhteessa niiden riski kasvaa monin verroin, kun sanattoman viestinnän osuus jää vähäisemmäksi. Puhumisen ja kuuntelemisen taidot sekä pyrkimys ymmärtää toinen oikein voivat ratkaista koko suhteen onnistumisen.

Erillään asuessa molemmilla tulisi olla sama ymmärrys siitä, millainen suhteen laatu on. Onko suhde luonteeltaan vakava vai kevyt? Ajatellaanko suhteen olevan kestävä ja pitkäaikainen vai tilapäinen, toistaiseksi voimassa oleva? Miltä suhteen tulevaisuus näyttää? Onko toiveissa muuttaa jossain vaiheessa yhteiseen kotiin? Jos, niin millaisella aikataululla? Mitä muita yhteisiä päämääriä on? Onko niitä? Riittävä varmuus parisuhteen tulevaisuuden näkymistä on yksi etäsuhteen onnistumisen tekijä.

Suhteen turvallisuuteen liittyy kysymys sitoutumisen asteesta. Ovatko molemmat sitoutuneet toiseen ja tähän suhteeseen? Tähän kuuluu myös kysymys seksuaalisesta uskollisuudesta. Ovatko molemmat siitä yksimielisiä vai sovitaanko suhteen olevan avoin? Jos suhteen kahdenkeskisyydestä tai avoimuudesta ollaan eri linjoilla, perusteellisen keskustelun käyminen on välttämätöntä. Joskus tämä kysymys voi olla suhteen jatkon kannalta ratkaiseva.

Etäsuhteessa mustasukkaisuudelle jää paljon tilaa. Epäluottamus ja turvattomuuden tunteet sekä toisaalta jatkuva epäilyksen alla oleminen voivat tehdä suhteessa olon hankalaksi. Luottamuksen ylläpitäminen eri tavoin on kannattava investointi yhteiselle hyvinvoinnille.

Joskus käy niin, että toisen mielipide suhteen laadusta ja tulevaisuudesta muuttuu ajan myötä. Kumppani voi aistia sen muuttuneena käytöksenä jo ennen kuin asia otetaan puheeksi. Tämä saattaa aiheuttaa epävarmuutta ja turvattomuutta. Onkin tärkeää, että molempien ajatuksia ja toiveita päivitetään säännöllisesti, ettei kumpikaan elä vanhentuneen tiedon varassa.

Etäsuhteessa elämä usein jakautuu yhdessäolon ja erilläänolon jaksoihin. Yhdessäolo voi tuntua kuherruskaudelta erossaolon jälkeen. Riskinä voi olla, että mielessä olevia hankalia asioita ei haluta ottaa puheeksi riidan pelossa silloin, kun ollaan taas yhdessä. Niinpä ne helposti jäävät puhumatta ja tärkeä informaatio saamatta. Usein samat asiat kuitenkin pysyvät ja nousevat esiin taas jonkin ajan kuluttua.

Usein, varsinkin kypsän iän parisuhteissa, nousee tarve varmistaa, että on joku, johon voin turvata, jos sairastun ja kun vanhenen. Asiasta on viisasta keskustella ajoissa. On arvokasta ja tärkeää kuulla molempien ajatukset ja toiveet yhteiseen tulevaisuuteen liittyen.

Tässä viisi vinkkiä etäsuhteen vahvistamiseksi:

Yhteisten rutiinien luominen

Hyvät huomenet ja yöt voi toivottaa myös puhelimitse tai viesteillä. Silloin päivä alkaa ja päättyy niin, että toinen on mielessä. Säännölliset puhelin- tai videokeskustelut auttavat pysymään kartalla toisen elämästä. Muutkin yhteiset rutiinit, ”meidän omat jutut” luovat yhteyden tuntua ja lisäävät me-henkeä. Sydänviesti on helppo lähettää milloin vain. Se kertoo: olet ajatuksissani.

Toisen huomioiminen ja yhteyden ylläpitäminen

Etäsuhteen onnistuminen vaatii enemmän luovuutta ja vaivannäköä molemmilta, että läheinen yhteys toiseen säilyy. Yllättävän monia asioita voi tehdä myös etänä yhdessä puhelimen tai videoyhteyden avulla, esim. katsoa samaa tv-ohjelmaa, elokuvaa tai livestriimiä, kokeilla uutta ruokareseptiä tai istua ruoka- tai kahvipöydässä yhtä aikaa. Eroottiset hetketkin voivat toteutua uusin tavoin eivätkä aina vaadi odottamista seuraavaan tapaamiseen.

Perinteiset kirjeet voivat palvella syvempää yhteyttä. Niiden kirjoittaminen vaatii vaivannäköä ja on arvokas lahja toiselle. Kukkalähetys tai pieni yllätys postin mukana kertoo omalla kielellään: olet minulle tärkeä.

Ikävöimisestä iloitseminen

Muistakaa, että kaipaus kertoo rakkaudesta. On suuri lahja, että on ihminen, jota voi ikävöidä. Tutkikaa, milloin erityisesti kaipaatte toista. Mitä hänessä kaipaat? Se voi olla eri asioita eri päivinä. Näiden asioiden jakaminen vahvistaa rakkautta.

Joillekin meistä kaipaamisen tunteminen ja sen ilmaisu voi olla vaikeaa. Joskus yksin pärjäämisen ihanne toimii suojana, jos ikävöiminen ja tarvitseminen tuntuu liian kipeältä. Silloin voi estää itseään saamasta jotain hyvää ja kallisarvoista.

Yhdessäolon juhlistaminen

Miettikää jo etukäteen, mitkä asiat tekevät teidän yhteen tulostanne ja yhdessäolostanne juhlan. Se voi olla yhdessä saunominen, leivoskahvit tai parempi illallinen kaikessa rauhassa. Joillekin toisen kainaloon käpertyminen ja siinä viipyminen on kaikkein parasta.

Kun kohtaamisia on harvemmin, niihin kohdistuu myös enemmän odotuksia. Jos omat toiveet eivät toteudukaan, voi helposti tulla pettymyksiä ja pahaa mieltä. Siksi on tärkeää tiedostaa, mikä itselle on tärkeää ja jutella yhdessä siitä, mitä kumpikin toivoo.

Eron hetken helpottaminen

Eroamista helpottaa, jos tiedetään, milloin taas tavataan. Se lisää luottamusta suhteeseen ja helpottaa erillään oloa.

Tulevan erillään olon kannalta on iso merkitys sillä, miten eroaminen tapahtuu. Olisi hyvä, jos molemmat voisivat tuntea, että rakkaus on läsnä myös eroamisen hetkellä.

Paula Maria Mäkelä

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mistä on hyvät joulut tehty?- Läsnäolosta ja yhteydestä

Harvoin tulee kysyttyä, kenelle joulua itse asiassa valmistaa. Keiden kaikkien tarpeita haluaa huomioida? Jouluna meillä jokaisella on tarve...

Miten raha vaikuttaa suhteeseen?

Raha-asiat ovat merkittävä eriarvoisuuden tuoja ja useiden riitojen aihe suhteissa. Raha-asioista ja siihen liittyvistä tunteista voi ja kannattaa...

Hankalat kolmiosuhteet vauvaperheessä

Vauvan syntymä muuttaa myös vanhempien välistä suhdetta. Parisuhteen ja perheen kannalta tärkeää, että kaikki kahdenväliset suhteet ovat...