Siirry sisältöön

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

12.09.2024 klo 12:04 - Tuottanut Väestöliitto
PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa vaikuttaa seksuaaliseen hyvinvointiin, mutta seksuaalisuuteen liittyvissä pulmissa on mahdollista saada apua.

PCOS (polycystic ovary syndrome) viittaa munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Noin 5-15%:lla munasarjallisista ihmisistä on PCOS eli ominaisuus on tavallinen. Lääkäri toteaa oireyhtymän oireiden ja munasarjojen ultraäänitutkimuksen avulla. Myös testosteronitaso voi olla koholla, ja se voidaan mitata verikokein. 

Onko PCOS sairaus? 

PCOS ei ole sairaus. Se voi kuitenkin lisätä riskiä joidenkin sairauksien kehittymiselle, mutta terveelliset elämäntavat ylläpitävät terveyttä ja ennaltaehkäisevät sairastumista. Mielen ja kehon hyvinvoinnista huolehtiminen esimerkiksi hyvän ravinnon, liikunnan ja sosiaalisten suhteiden avulla on tärkeää. Mielen hyvinvoinnista huolehtiminen on osa terveydestä huolehtimista. 

Mitä oireita PCOS aiheuttaa? 

PCOS voi vaikuttaa siten, että kuukautiset ovat epäsäännölliset ja mahdollisesti pitkät. Kuukautisten epäsäännöllisyys johtuu siitä, että munasolu ei irtoa tasaiseen tahtiin eli ovulaatiota ei tapahdu kuukauden välein. On kuitenkin tärkeää tietää, ettei kuukautisten epäsäännöllisyys ole välitön merkki siitä, että PCOS:ää tulisi epäillä etenkään nuorena, sillä kuukautiset voivat olla epäsäännölliset ensimmäisinä vuosina niiden alkamisesta. 

Tyypillisiä oireita ovat myös näkyvä karvankasvu alueilla, joita kulttuurisesti määritellään miehisiksi kuten leuassa ja nenän alla, mahdollisesti myös rintojen välissä, alavatsalla tai selässä. Tästä käytetään myös termiä hirsutismi. 

PCOS on linkitetty aineenvaihdunnan (metabolia) haasteisiin. Haasteita voi siis olla rasva-aineenvaihdunnassa, ja sitä kautta etenkin keskivartalolle voi herkemmin kertyä rasvaa. On kuitenkin huomionarvoista, että lähes puolet eivät koe aineenvaihdunnan haasteiden näkyvän esimerkiksi painossa. 

Myös masennuksen ja ahdistuksen oireita liittyy usein oireyhtymään, ja on epäilty, että oireet yhdessä voivat vaikuttaa myös seksuaaliseen tyytyväisyyteen.  

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen? 

On mahdollista, että PCOS vaikuttaa seksuaaliseen hyvinvointiin, mutta tilanteet ovat aina yksilöllisiä. Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että seksuaalireaktioiden kuten esimerkiksi kostumisen tai orgasmin haasteet voivat olla yleisempiä PCOS:n kanssa elävillä, ja toisaalta esimerkiksi karvoitus ei-toivotuilla alueilla voi vaikuttaa seksuaaliseen tyytyväisyyteen.  

Yhdyntäkipua raportoidaan myös useammin. On tärkeää tietää, ettei kivuliasta seksiä kannata tai tarvitse koskaan sietää, vaan kannattaa rohkeasti lähteä etsimään apua tilanteeseen. Yhdyntäkivusta löydät lisää tietoa täältä. Voi olla, että jos PCOS:n oireet vaikuttavat omaan kehonkuvaan negatiivisesti, niin se voi altistaa myös seksuaalisuudessa ilmeneville pulmille.  

Seksuaalisuuden haasteiden kanssa ei kannata jäädä yksin, sillä tietoa ja tukea on tarjolla. Kannattaa rohkeasti ottaa pulmat puheeksi esimerkiksi gynekologin tai seksuaalineuvojan kanssa. Mikäli epäilet itselläsi PCOS:ää, kannattaa ensiksi hakeutua gynekologin vastaanotolle. Voit myös tulla esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachattiin juttelemaan. Lisäksi kannattaa tutustua Korento Ry:n palveluihin. 

Lähteet

Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä. (Terveyskirjasto, 2022)

PCOS (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä) (Korento Ry) 

Sexual dysfunction in polycystic ovary syndrome: a systematic review and meta-analysis (Loh et. 2020, Hormones, 19)

Sexuality and psychological wellbeing in women with polycystic ovary syndrome compared with healthy controls. (Månson et. 2011, European Journal of Obstetrics & Gynecology and Reproductive Biology, Volume 155)

Sexual function in women with polycystic ovary syndrome: a systematic review and meta-analysis.(Pastoor et. 2024, Human Reproduction Update, Volume 30)

Body image and its relationships with sexual functioning, anxiety, and depression in women with polycystic ovary syndrome (Kogure et. 2019, Journal of Affective Disorders, Volume 253)

Seksuaalilääketiede. (Brusila et. 2020, Duodecim)

Artikkelin on tuottanut Nuorten Väestöliitto

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Mikä on sisäinen kondomi?

Sisäisellä kondomilla tarkoitetaan niin sanottua naistenkondomia tai siitä saatetaan puhua myös emättimeen/peräsuoleen asetettavana kondomina....