Perfektionisti hakee hyväksyntää
” And the voices say ‘You are not the exception you will never learn your lesson’ ” – Taylor Swift
Perfektionisti on kriittinen itseään ja muita kohtaan. Täydellisyyttä tavoittelevan ihmisen on vaikea hyväksyä sitä, että kaikki, mitä hän tekee, ei voi mennä oikein, kaikkea ei voi suunnitella ja kaikesta ei voi tietää lopputulosta. Kumppanikaan ei ole täydellinen – siis vaihtoon? Täydellisyyden tavoittelija pyrkii miellyttämään. Hän tekee kivoja asioita, mutta joskus se tapahtuu suorittamalla ja ilottomasti. Ankara itsekriittisyys pakottaa mukautumaan itselle asetettuihin vaatimuksiin. Perfektionistit kokevat hyvin henkilökohtaisesti jokaisen käänteen, joka ei tuota toivottua tulosta. Silti onnistumiset ja epäonnistumiset, epätäydellisyys ja virheet ovat normaalia elämää. Antaisitko mahdollisuuden tälle näkökulman vaihdolle?
En tiiä missä vaiheessa elämää musta tuli perfektionisti vai onko se ihan synnynnäinen piirre mussa. Niin kauan kuin muistan oon pelännyt että jokin mun tekemäni asia ei ole niin täydellinen kuin se voisi olla. Oli kyseessä sitten koulutehtävänä kirjoitettava essee tai vapaa-ajan harrastukseen liittyvä esitys, jännitän ja uurastan ja ahdistun sen takia enemmän kuin pitäisi. Joskus siitä oli hyötyä, jos niin voi edes sanoa, koska sain hyviä arvosanoja kokeista ja esitelmät meni nappiin. Useimmiten sillä oli kuitenkin lamaannuttava vaikutus. Jos vaatii itseltä täydellistä lopputulosta, homman alottaminen tuntuu tosi pelottavalta ja vaikealta. Miten mun kuuluisi aloittaa, kun en kuitenkaan saa heti haluamiani tuloksia? Nykyään osaan olla vähän armollisempi itseäni kohtaan varsinkin mitä tulee harjoitustehtäviin ja tentteihin. Yritän hokea itselleni sitä että huonosti tehty essee on parempi kuin ei esseetä ollenkaan tai huono arvosana on parempi kuin se ettei pääse kurssia lainkaan läpi. Se helpottaa aloittamisen vaikeutta, vaikka ei poista koko ongelmaa. – Anonyymi, 23 v, opiskelija
Perfektionisti siirtää asioita eteenpäin, koska aloittaminen pelottaa. Entä jos ei onnistukaan täydellisesti? Lisäksi moni perfektionisti katuu sitä, miten on joskus toiminut arvojaan vastaan kuuluakseen joukkoon ja tullakseen hyväksytyksi. Huomaathan, että ihmissuhteita voi aina korjata, koskaan ei ole myöhäistä!
Siinä vähän kadottaa itsensä. Miellyttämisen tahto on niin voimakas, että heittäytyy ihan toiseksi ihmiseksi muiden takia. Toisena ihmisenä ollessa tulee sit tehtyä ja sanottua asioita, joita ei oikeesti tekisi itse. Siitä aiheutuva morkkis tuntuu entistä pahemmalta, jos ei oo ketään jolle puhua siitä. Koska ei joku, jolla on hyviä ystäviä joille uskoutua, joudu tuohon tilanteeseen. Vaik kaikki mitä halusi, oli vain tuntea kuuluvansa joukkoon ja olla hyväksytty.” – Anonyymi, 23 v, opiskelija
Yllä olevan esimerkin mukainen joukkoon sopeutuminen on osa puolustusreaktiota, jota heikko itsetunto vaatii. Heikko itsetunto vaatii myös virheettömyyttä. Mutta onko mahdollista, että kaikki onnistuisivat aina kaikessa? Lisäksi osa meistä “puhkeaa kukkaan myöhemmin” eli sinun onnistumisesi ovat ehkä vasta edessä. Älä siis ole niin ankara itsellesi. Älä soimaa itseäsi. Myötätuntoa tulee osoittaa niin itseä kuin toisia kohtaan.
Moni perfektionisti vertaa itseään toisiin, ja lamautuu, koska ei hän tietenkään ole kuin toiset, hän on oma ainutlaatuinen itsensä! Vertaa itseäsi vain sinun omaan, aikaisempaan minääsi. Tämä jakso kannustaa hellittämään itsekriittisyydestä ja täydellisyyden tavoittelusta. Antaisitko itsellesi kiitosta ja rohkaisua ihan pienistäkin asioista?
HARJOITUS:
Ajattele tilannetta, jossa viimeksi koit pettymyksen. Esimerkiksi et vielä saanut hakemaasi työpaikkaa, tai et vielä päässyt opiskelemaan, tai kiva ihastuksesi ei lähtenyt deitille. Pettymys voi myös kohdistua itseesi, jos et saanut aikaan mitä halusit tai sopeuduit hiljaa toisten toimintaan. Mieti, miten puhuit silloin itsellesi? Häpäisitkö, syyllistitkö, haukuitko itseäsi? Puhu itsellesi asiasta uudelleen, mutta myötätunnolla. Aina on uusi mahdollisuus, ja jokainen päivä on uusi päivä.
TEHTÄVÄ 1 :
Tutustu Nyyti ry:n hienoon tietopakettiin perfektionismista ja sen eri muodoista täällä.
TEHTÄVÄ 2:
Osoita myötätuntoa itsellesi. Kiittele itseäsi sinnikkyydestä ja siitä, miten pärjäät. Lue tai kuuntele Grandell, Ronnie (2015): Itsemyötätunto. Tammi.
TEHTÄVÄ 3:
Onko täydellisyyden tavoittelu tai toisiin sopeutuminen johtanut tai ehkä johtamassa loppuun palamiseen? Ota yhteys psykoterapian ammattilaiseen. Pääset eteenpäin myös juttelemalla asiasta opiskelija – tai työterveyshuollossa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa haet apua, sitä enemmän hyödyt saamastasi tuesta. Tutustu Mielenterveystalon uupumuksen omahoitoon täällä.
MAKSUTONTA KESKUSTELUTUKEA SINULLE:
Voit saada maksutonta keskustelutukea Väestöliiton asiantuntijalta varaamalla chat-ajan täältä tai hakeutumalla anonyymiin päivystyschatiin juttelemaan Väestöliiton asiantuntijan kanssa. Päivystyschat on avoinna ma klo 10- 12 ja to klo 17-19.