Siirry sisältöön

Periaatteet Vieraasta Veljeksi -toiminnassa

Julkaistu 16.12.2021 - Tuottanut Miessakit ry, Vieraasta Veljeksi -toiminta , Miessakit ry
Toiminnan keskeisiä periaatteita ovat miesnäkökulma, yhdenvertainen kohtaaminen ja kaksisuuntainen kotoutuminen.

Miesnäkökulma

Miesten yhteinen toiminta ja siihen osallistuminen ovat Miessakit ry:n keskeisiä peruslähtökohtia. Toimintaan osallistuminen lisää miesten keskinäistä vuorovaikutusta ja hyvinvointia. Vieraasta Veljeksi -toiminnassa yhdistetään suomalaisia ja maahanmuuttajataustaisia miehiä ammatillisuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen kautta.  Puhutaan kaksisuuntaisesta kotoutumisesta, jossa toimintaan osallistuvat oppivat asioita itsestään ja toisistaan.

Emme rakenna vastakkainasetteluja sukupuolten tai sukupuoli-identiteettien, saatikka kansallisuuksien, välille. Lähdemme siitä, että ihmiset ovat yhdenvertaisia. Sukupuolten välillä on eroja esimerkiksi toimintatavoissa, asioiden käsittelyssä, kommunikaatiotyyleissä ja sosiaalisissa suhteissa. Eroja voi olla myös erilaisista lähtökohdista tulevien tavoissa käsitellä asioita. Nämä erot on tarkoituksenmukaista ottaa huomioon niin arjen kohtaamisissa kuin ammatillisissa palveluissakin.

Toiminnassamme on keskeistä, että sillä on päämäärä. Tavoitteena on varsinaisen päämäärän lisäksi luottamuksen ja arvostuksen ilmapiirin rakentaminen mukaan hakeutuvan miehen kanssa. Toiminnassa pidetään selkeästi yllä tietoisuutta siitä, että toiminta on juuri miehiä ja miestä itseään varten.

Yhdenvertainen kohtaaminen

Miesnäkökulma rakentuu Vieraasta Veljeksi -toiminnassa ennen kaikkea kohtaamisen kautta. Kohtaamisen lähtökohtana on yhdenvertaisuus – se, että miehen perusolemisessa on jotakin samaa ja yhdistävää iästä, uskonnosta, kulttuurista, ammattiasemasta tai ihonväristä riippumatta.

Toimintamme keskeinen arvo kohtaamisissa on ammatillisuus. Pyrimme toimimaan ymmärtämällä sen, että erilaisista persoonallisuuksistamme ja taustoistamme huolimatta voimme toimia rakentavasti yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kysyminen, kunnioittaminen ja ymmärtäminen ovat hyviä lähtökohtia ihmisten kohtaamisessa yleisesti.

Kaksisuuntainen kotoutuminen

Kaksisuuntaisella kotoutumisella tarkoitetaan Vieraasta Veljeksi -toiminnassa yksinkertaistetusti suomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten miesten yhteistä toimintaa. Toimintaan osallistuvien keskinäinen vuorovaikutus laajentaa näkökulmaa suomalaisuudesta ja kansainvälisyydestä. Samalla se tuottaa luottamusta ja arvostusta.

Kaikista lähtökohdista tulevat ihmiset ovat yksilöitä. Tästä huolimatta osa yksilöllisyydestä muodostuu suhteessa ympäröivään kulttuuriin. Lisäämällä yksilöiden, miesten, avointa vuorovaikutusta, lisäämme myös ymmärrystämme sekä kansainvälistyvästä maailmasta että itsestämme.

 

Lisätietoja:

Miessakkien toimintaperiaatteet:

https://www.miessakit.fi/miessakit-ry/

Yhdenvertaisuus:

https://yhdenvertaisuus.fi/etusivu

Kaksisuuntainen kotoutuminen:

https://kotouttaminen.fi/kotoutumisen-kaksisuuntaisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Kahden kulttuurin perheiden chat-neuvonta | Counselling and Advice Chat for Intercultural Families

Päivystyschat on tarkoitettu kahden kulttuurin pareille, perheille ja perhesuhteissa oleville. Chatissa voit anonyymisti keskustella ja kysyä neuvoa...

Vieraasta Veljeksi

Vieraasta Veljeksi järjestää työelämään keskittyvää mentoritoimintaa ja keskusteluryhmätoimintaa maahan muuttaneille miehille. Palvelu on...

Womento: Vinkkejä etäverkostoitumiseen

Vinkkejä etäverkostoitumiseen Väestöliiton Womento-mentorointiin osallistuville aktoreille sekä mentoreille, mentorointiparin työskentelyn...