Lähisuhdeväkivallan riskin ehkäiseminen
Väkivallattomuus on enemmän käyttäytymisen hallinnan ja oppimisen tulos kuin ihmiselle luontainen ominaisuus. Ympäristötekijät, henkilökohtaiset piirteet ja omat motiivit ovat merkittävässä asemassa väkivaltaisessa käyttäytymisessä ja sen ehkäisemisessä. Puolisoiden kiintymyssuhdetyyli ja persoonallisuus näyttäisivät liittyvän sekä väkivaltariskiin että vuorovaikutuksen etenemiseen parisuhteessa. Parasta lähisuhdeväkivallan ehkäisytyötä on lapsiperheiden ja nuorten tukeminen.
Sisäinen motivaatio on keskeistä pysyvässä muutoksessa
Aikaisempi väkivaltainen käyttäytyminen on keskeinen tulevia väkivallantekoja ennustava tekijä, minkä vuoksi väkivallan ilmentyessä ensimmäistä kertaa riski sen uusiutumiseen on jo olemassa. Etenkin kontrollintarpeeseen kytkeytyvän väkivallan vahingollisuuden ajatellaan lisääntyvän ajan myötä. Ongelman myöntäminen ja vastuun ottaminen omasta toiminnasta on olennaista, jotta voimavaroja vaativa työskentely johtaisi pysyvään muutokseen.
Lähisuhdeväkivallalle altistavia tekijöitä
Monet biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät näyttäisivät altistavan lähisuhdeväkivaltaan ja olevan yhteydessä ongelman vakavuuteen. Eri tekijöiden yhteisvaikutusta seuraavaa käyttäytymistä ja sen kehitystä on vaikea ennustaa, koska myös muutokset ympäristössä voivat vaikuttaa väkivaltaisen käyttäytymisen riskiin – suuntaan jos toiseenkin. Negatiiviset elämäntapahtumat ja vakavat kehitykselliset haasteet voivat johtaa lähisuhdeväkivaltaan, ongelmiin sosiaalisissa suhteissa ja yhteiskuntaan sopeutumisessa.
Lähisuhdeväkivaltaan altistavat tekijät näyttävät olevan pitkälti samoja molemmilla sukupuolilla ja osin päällekkäisiä muun riskikäyttäytymisen kanssa. Perheväkivalta ja muut kielteiset elämäntapahtumat etenkin lapsuus ja nuoruusiässä, vaikuttavat hermoston kehittymiseen haitallisesti. Aggressiivisten impulssien hallinnan kehittyminen on monien tekijöiden summa ja jatkuu aikuisikään saakka. Iän myötä aivot mukautuvat hitaammin muutoksille. Sen vuoksi muutos kohti väkivallattomuutta voi vaatia pitkääkin työskentelyä.
Varhaiset tekijät
Lapsuus ja nuoruusiässä kehittyy näkemys itsestä, toisista ihmisistä ja siitä minkälainen käyttäytyminen toisia kohtaan on hyväksyttävää. Vanhemmilla on tärkeä rooli lapsen kehityksen tukemisessa, kuten myös muilla läheisillä ihmisillä.
Moninaiset kuormitustekijät voivat haitata perheen ja muiden tärkeiden ihmisten kykyä tukea lapsen psykososiaalista kehitystä. Perheväkivalta, mielenterveys- ja päihdeongelmat, asuinseudun rikollisuus – tai toisaalta perheelle tarjottu tuki, voivat vaikuttaa merkittävästi sekä lapsen kehitysympäristöön että kehittymiseen. Pitkä lapsuus ja nuoruusikä mahdollistaa ihmisen sopeutumisen hyvinkin erilaisiin ympäristöihin.
Riski lähisuhdeväkivallan käyttöön kasvaa, jos ympäristö ei kykene auttamaan lasta kehityksellisissä haasteissa, jos väkivalta tai muut lapsen sietokyvyn ylittävät pelottavat tapahtumat aiheuttavat traumatisoitumista, tai jos lapsi ei saa riittävästi myönteisiä vastavuoroisia kokemuksia ihmissuhteissa toimimisesta.
Persoonallisuushäiriöt ja kehitykselliset haasteet
Vakavien persoonallisuushäiriöiden hoitomuotojen pioneeri Peter Fonagy pitää persoonallisuuden kehityksellisiä haasteita ja lähisuhdeväkivaltaa osin päällekkäisinä ongelmina. Kaikilla lähisuhdeväkivaltaan syyllistyvillä henkilöillä ei kuitenkaan ole diagnosoitavissa persoonallisuushäiriötä tai muutakaan psykiatrista ongelmaa.
Tarkoitushakuisessa väkivallassa pyritään itsekeskeiseen omien tarpeiden tyydyttämiseen tai itselle ei-toivotun asian tietoiseen välttämiseen. ”Kylmä” tavoitteen saavuttamiseen tähtäävä väkivalta voi ilmetä ilman selvää tunnereaktiota. Tällaiseen väkivaltaan liittyy useammin antisosiaalista persoonallisuushäiriötä, hyväksyvää suhtautumista väkivaltaan, seksistisiä asenteita sekä pysyviin vammoihin tai kuolemaan johtavaa fyysistä väkivaltaa myös lähisuhteiden ulkopuolella. Tässä ryhmässä moniongelmaisuus on tavallista ja vakavat mielenterveys- sekä päihdeongelmat yleisempiä. Väkivallattomuus vaatii yleensä erityisen kattavia tukitoimia ja sitoutumista pitkään sekä riittävän monipuoliseen kuntoutukseen.
Lähisuhdeväkivalta on antisosiaalista käyttäytymistä, mutta väkivaltaa käyttäneistä henkilöistä vain osa täyttää varsinaisen antisosiaalisen persoonallisuushäiriön kriteerit tai omaa muuta diagnosoitua mielenterveysongelmaa. Eriasteisia narsistisia vaurioita, jotka eivät aina ole helposti tunnistettavia, pidetään lähisuhdeväkivallassa kuitenkin keskeisinä. Itsetunnon haavoittuvuuden ajatellaan aiheuttavan herkästi sietämättömiä riittämättömyyden tunteita ja häpeää, mikä voi ilmentyä etenkin läheisissä suhteissa väkivaltana. Vakavista narsistisista vaurioista kärsivät ihmiset kykenevät harvoin tarkastelemaan omia puutteitaan, minkä vuoksi he ajautuvat usein samankaltaisiin ongelmiin uudelleen ja uudelleen. Lievemmissä ongelmissa vuorovaikutussuhteisiin keskittyvät psykososiaaliset hoitomuodot voivat auttaa työskentelyyn sitoutuneita yksilöitä.
Negatiiviset elämäntapahtumat ja tunnesäätelyn vaikeudet
Uhkaavat, järkyttävät tai pelottavat elämäntapahtumat voivat aiheuttaa kokijalleen tunneperäisiä vaurioita, traumoja. Väkivaltaa tai kaltoinkohtelua kokeneilla on taipumus käyttäytyä impulsiivisesti ja reagoida todellisiin tai kuviteltuihin ärsykkeisiin voimakkaasti ”kuumaa” väkivaltaa käyttäen. Traumaoireita ja tunnesäätelyn kehittymättömyyttä pidetään narsististen vaurioiden lisäksi lähisuhdeväkivaltaan altistavina tekijöinä. Ongelmat ovat osin päällekkäisiä. Yksilöllä voi olla samanaikaisesti useamman persoonallisuushäiriön päällekkäisyyttä ja näiden piirteiden sekoituksia.
Tunne-elämältään epävakaan elämä voi olla monin tavoin kaoottista ja itsetuhoisuus sekä lähisuhdeväkivalta yleistä. Väkivalta voi olla vakavuudeltaan vaihtelevaa ja satunnaisesti kohdistua ulkopuolisiinkin ihmisiin, mutta usein lievemmissä muodoissa kuin lähisuhteissa. Keskivaikeita mielenterveys- ja päihdeongelmia esiintyy usein samanaikaisesti. Väkivaltaisen käyttäytymisen katkaisemisessa keskeisenä pidetään vuorovaikutuksellisia työskentelymuotoja. Psykiatrisessa hoidossa näitä potilaita hoidetaan usein räätälöidyllä viikoittaisella psykoterapialla, jonka kesto vaihtelee puolesta vuodesta usean vuoden jaksoon. Yksilöllinen vaihtelu on kuitenkin huomattavaa kaikissa ryhmissä.
Ikään ja elämäntilanteisiin liittyvät riskitekijät
Väkivallattomuus on paremmin ymmärrettävissä kehityssaavutuksena, kuin ihmisen sisäsyntyisenä ominaisuutena. Ihmisellä esiintyy aggressiivista käytöstä tiheimmin muutaman vuoden iässä ja toinen esiintymispiikki on murrosiässä. Iän myötä lähisuhdeväkivallan riski vähenee, ja osa epäsosiaalisesti käyttäytyvistä nuorista pääsee takaisin positiiviselle kehityspolulle, opiskelemaan tai töihin, ja löytää vastavuoroisia käyttäytymismalleja ihmissuhteita tuhoavien toimintatapojen korvaajiksi.
Ihmissuhteissa aikaisemmin ilman fyysistä väkivallankäyttöä selviytynyt henkilö voi myöhemmällä iällä ulkoisen kuormituksen johdosta ajautua hallitsemattomaan riitaan, jossa tunnesäätelyn resurssit eivät riitäkään. Aikaisemmin vihan tunteina, kiroiluna tai suusanallisena loukkaamisena ilmennyt väkivalta voi eskaloitua fyysisen ”kuuman” väkivallan käyttämiseen. Lähisuhdeväkivallan on esitetty olevan seurausta tunnesäätelyn riittämättömyydestä suhteessa kuormitustekijöihin ja väkivaltaan provosoiviin tekijöihin.
Vahvimpia yhteyksiä lähisuhdeväkivaltaan on havaittu olevan tilannetta edeltävillä vihan tunteilla, vihamielisyydellä sekä negatiivisilla tunteilla laajemminkin. Vihan tunteilla on myös vaikeasta tilanteesta selviytymistä tukevia puolia, kuten hallinnan tunteen lisääntyminen kuormittavassa tilanteessa. Tämän seikan huomioimista pidetään väkivaltaisen käyttäytymisen hoidossa tärkeänä. Jos viha esimerkiksi toimii keskeisenä keinona saavuttaa hallinnan tunne, voi siitä luopuminen lisätä vaikeasti siedettäviä epävarmuuden tunteita. Häpeä ja syyllisyys voivat olla ennusmerkki tärkeästä moraalin kehityksestä, mutta ne voivat ylikorostuneina altistaa uusille väkivallanteoille. Konfliktit ja tyytymättömyys parisuhteeseen ovat yhteydessä kohonneeseen lähisuhdeväkivaltariskiin.
Lähisuhdeväkivaltaa ehkäiseviä tekijöitä
Saatu tuki ja hoito, myönteiset vuorovaikutuskokemukset ja lukuisat muut elämänhallintaa parantavat tekijät näyttäisivät vähentävän riskiä käyttäytyä väkivaltaisesti lähisuhteissa.
Omasta ja parisuhteen hyvinvoinnista huolehtimisella on tärkeä lähisuhdeväkivaltaa ehkäisevä merkitys. Parisuhteen molempien osapuolten ominaisuudet, kuten kiintymyssuhdetyyli ja persoonallisuus näyttävät vaikuttavan sekä lähisuhdeväkivaltariskiin että vuorovaikutusdynamiikkaan laajemminkin. Miesten läheisissä suhteissa kokema ahdistuneisuus näyttäisi myös olevan yhteydessä lähisuhdeväkivaltariskiin. Ongelmien tunnistaminen ja niihin avun hakeminen yksin ja/tai yhdessä ennen fyysisen väkivallan ilmenemistä on paras tapa ehkäistä väkivaltaa.
Päihteet lisäävät väkivallan riskiä ja väkivalta päihteiden vaikutuksen alaisena johtaa useammin vakaviin vammoihin tai jopa kuolemaan. Aikaisempi väkivaltahistoria, vakavat persoonallisuushäiriöt ja aseiden omistaminen tai saatavilla oleminen lisäävät riskiä fyysisen väkivallan vaarallisimpiin muotoihin. Näiden riskien tiedostaminen ja niiden minimoiminen on ensiarvoisen tärkeää lähisuhdeväkivallan ehkäisytyötä.
Aikuisuudessa ilmenevä ulkoinen kuormitus on lähisuhdeväkivallan esiintymistä ennustava tekijä. Kuormitustekijöiden määrä ja vakavuus näyttäisi liittyvän lähisuhdeväkivallan ja muiden sosioemotionaalisten ongelmien vakavuuteen. Kuormittavia taustatekijöitä voivat olla esimerkiksi ongelmat ihmissuhteissa, taloudellisessa tilanteessa, terveydessä, elämäntavoissa, asuinoloissa tai työelämässä. Ulkoinen kuormitus näyttäisi lisäävän lähisuhdeväkivallan riskiä etenkin henkilöillä, joilla on taustalla vaikeita elämänkokemuksia. Omien rajojen tunnistaminen, itseen ja läheisiin liittyvien odotusten ja vaatimusten pitäminen kohtuullisina sekä erilaisten stressinhallinnan keinojen opettelu lisäävät hyvinvointia ja vähentävät riskiä käyttäytyä väkivaltaisesti. Ulkopuolinen apu ja vertaistuki ovat myös hyviä välineitä välttää konfliktien eskaloitumista.
Varhainen reagointi on tärkeää
Lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisyssä on tärkeää etenkin lapsiperheiden ja nuorten tukeminen. Aikuis- tai nuoruusiällä ilmenevään tuhoavaan aggressioon olisi parasta reagoida mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mitä pikemmin ongelmia päästään työstämään, sen paremmat ovat mahdollisuudet ehkäistä ongelman vaikeutuminen, lähisuhdeväkivallan toistuminen ja pitkäaikaisemmaksi ongelmaksi muodostuminen. Yleisintä lähisuhdeväkivalta on nuoruudessa ja aikuisuuden varhaisissa vaiheissa. Keski-iässä riski alkaa pienentyä. Vanhuusiässä on hyvä poissulkea muistisairauksien mahdollisuus. Päähän kohdistuvat iskut ovat riskitekijä nuorillakin.
—
Sivusto toistaa videoita YouTubesta. Videot näkyvät vain, jos hyväksyt Hyvä kysymys -sivuston markkinointievästeet. Pääset muokkaamaan evästesuostumustasi tästä linkistä avautuvalla sivulla. Valitse sivun keskikohdasta tekstilinkki Muokkaa hyväksyntääsi ja rastita avautuvasta näkymästä Markkinointievästeet. Klikkaa sitten Salli valitut evästeet. Lue lisää tietosuojaselosteestamme.
—
Pohdintatehtävät
- Miten lapsuudenperheessäsi suhtauduttiin negatiivisiin tunteisiin tai erimielisyyksiin? Muistatko miltä tuntui, kun olit lapsi tai nuori? Miten ajattelet tämän heijastuneen siihen, miten itset suhtaudut tunteisiin?
- Minkälaisesta tuesta sinä tai lapsuudenperheesi olisi voineet hyötyä? Kaipasitko lapsena tai nuorena tukea joissain elämän haasteissa?
- Minkälaiset asiat loukkaavat sinua herkemmin? Mikä on varhaisin muistosi tällaisesta loukkaantumisesta? Mikä olisi voinut lapsuus tai nuoruusiässä auttaa sinua suhtautumaan eri tavoin asiaan?
Kurssin on kehittänyt Lyömätön Linja, joka on Miessakit ry:n lähisuhde- ja perheväkivaltaan erikoistunut toimintamuoto miehille. Lisätietoja: https://www.miessakit.fi/toimintamuodot/lyomaton-linja/