Siirry sisältöön
Jokainen ihminen tarvitsee pysyvän, läheisen ihmissuhteen, joka tuo elämään turvaa. Seurustelevat parit toivovat yleensä, että oma kumppani olisi se kaikkein tärkein ja pysyvin turva elämässä.

Varhaisnuoruudessa monet kokevat saavansa suurimman tuen omasta lapsuudenperheestään. Myöhäisnuoruudessa seurustelusuhde oman kumppanin kanssa muuttuu useimmilla sitoutuneemmaksi, tukevammaksi ja rakastavammaksi. Vanhempien tuki vaihtuu oman kumppanin tukeen. Jos kumppanin tukeen on vaikea luottaa tai suhde tuntuu turvattomalta, säilyy omien vanhempien merkitys monesti vahvempana.

Seurustelukumppanin merkitys korostuu, jos elämässä on hankaluuksia. Jos esimerkiksi pelkäät epäonnistuvasi tentissä tai työhaastattelussa, on tärkeää voida luottaa siihen, että kumppani pitää sinusta, kävi miten kävi. Jännittävissä, surullisissa tai pelottavissa tilanteissa halaus ja lämpimät sanat tuovat turvaa. Kumppanilta saatu turva auttaa kohtaamaan vaikeita tilanteita. Stressissä tai vaikeassa elämäntilanteessa ihminen hakee kumppaniltaan:

1. Suojaa ja turvallisuutta

2. Tukea

3. Apua hankalien tunteiden kanssa

Hyvässä seurustelusuhteessa voit luottaa siihen, että saat kumppanisi tuen vaikeuksien tullen. Parhaimmillaan oma rakas on on turvasatama maailman myrskyissä. Rakkaus on hyvän tunneyhteyden hakemista toiseen ja toisen yhteydenpyyntöön vastaamista.

Hankalissa elämänvaiheissa on tärkeää huolehtia siitä, että parisuhde pysyy kaikesta huolimatta tasapuolisena. Hyvässä suhteessa molemmat sekä antavat että saavat tukea. Suhde voi kärsiä, jos toinen on koko ajan pelkästään kuuntelijan roolissa. Elämän vaikeuksissa lisätukea voi hakea esimerkiksi psykologilta.

Tehkää molemmat alla oleva testi. Voitte testin tekemisen jälkeen keskustella hieman tuloksistanne ja siitä erosivatko tulokset toisistaan.

Testit

Mitä odotat parisuhteeltasi?

Ihmisillä on monenlaisia odotuksia kumppanin ja parisuhdeonnen kannalta. Odotukset voivat olla peräisin lapsuudenperheestä, ihanteista tai esimerkiksi aikaisemmasta seurustelusuhteesta. Omat odotuksesi määrittelevät paljolti sitä, miten suhtaudut kumppaniisi. Jos omassa lapsuudenperheessäsi on ollut avoin keskusteluilmapiiri, odotuksesi voi olla, että sinunkin seurustelusuhteessasi puhutaan.  Jos lapsuudenperheessäsi ei ole riidelty kovaan ääneen, odotat varmaan, että kumppanisi ei ilmaisisi ikäviä tunteitaan äänekkäästi. Jos olet aina ajatellut, että sinun tulevan kumppanisi pitäisi olla urheilullinen tai kunnianhimoinen, saatat pettyä, jos hän ei vastaakaan kuvitelmaa. Todellisuus on aina erilainen kuin odotukset.

Odotukset suhdetta kohtaan voivat olla kohtuullisia, mutta ne voivat myös olla liiallisia. On turhaa olettaa, että kumppani olisi täysin unelmiesi ja toiveidesi kaltainen. On kohtuutonta odottaa, että kumppani ei koskaan olisi huonolla tuulella tai että hänellä ei olisi lainkaan omia menemisiä. Lisäksi toisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kuten ulkonäköön, puuttuminen voi olla loukkaavaa. Parisuhteelta voi odottaa hyviä asioita: ei tarvitse tyytyä välinpitämättömyyteen eikä huonoon kohteluun.

Koska seurustelusuhteessa on kaksi erillistä ihmistä, myös odotukset ovat erilaisia. Odotuksista puhuminen voi tuntua pelottavalta. Voit esimerkiksi ajatella, että jos sinä ja kumppanisi tahdotte eri asioita, yhdessäolon onnistuminen on vaikeaa. Ihmissuhde on kuitenkin aina kompromissin etsimistä, ja jokainen joutuu tulemaan toista vastaan. Harvoin odotukset ovat täysin yhdenmukaisia.

Odotuksista ei ehkä ole niin helppoa puhua kumppanille. Kukaan ei kuitenkaan ole ajatusten lukija. On tärkeää kertoa toiselle odotuksista ja toiveista.

Tehtävät

Parisuhdetta koskevat odotukset

Tässä tehtävässä on tarkoituksena miettiä, että mitä odotuksia itsellä on omassa läheisessä ihmissuhteessa.

Mieti hetki mitä toiveita tai odotuksia sinulla on seurustelusuhteeltasi. Kirjoita ylös tärkeimmät toiveesi.

Vastatkaa siis ensin kumpikin itseksenne alla oleviin kotiin ja sen jälkeen lukekaa ääneen toisillenne kirjoittamanne vastaukset.

Kun kuuntelet kumppanisi toiveita, suhtaudu niihin positiivisesti, vaikka ne olisivat erilaisia kuin omasi.

1.Minun odotukseni parisuhteelta ovat…

 

2. Odotan arkiselta yhdessäololtamme…

 

3. Toivon/ odotan sinulta…

KESKUSTELKAA HETKI MYÖS SIITÄ, MITKÄ OVAT ODOTUKSENNE TÄLTÄ KURSSILTA.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Mistä on hyvät joulut tehty?- Läsnäolosta ja yhteydestä

Harvoin tulee kysyttyä, kenelle joulua itse asiassa valmistaa. Keiden kaikkien tarpeita haluaa huomioida? Jouluna meillä jokaisella on tarve...

Miten raha vaikuttaa suhteeseen?

Raha-asiat ovat merkittävä eriarvoisuuden tuoja ja useiden riitojen aihe suhteissa. Raha-asioista ja siihen liittyvistä tunteista voi ja kannattaa...

Hankalat kolmiosuhteet vauvaperheessä

Vauvan syntymä muuttaa myös vanhempien välistä suhdetta. Parisuhteen ja perheen kannalta tärkeää, että kaikki kahdenväliset suhteet ovat...