Siirry sisältöön

Mistä voin saada tukea jatkossa?

Julkaistu 19.12.2023 - Tuottanut Väestöliitto
Mikäli olet huolissasi kyvystäsi työstää käyttäytymisen muutosta yksin, kannattaa hakeutua avun piiriin. Riippuvuuskäyttäytymisen katkaisun lisäksi on tärkeää huolehtia seksuaalisesta hyvinvoinnista.

Olet tarttunut upeasti itseäsi askarruttavaan aiheeseen

Paljon onnea, sillä olet Olenko koukussa runkkaamiseen –kurssin viimeisessä jaksossa. Kiitos, kun olet tutustunut kurssiin ja sen teemoihin, toivottavasti olet saanut siitä apua omiin pohdintoihisi. Usein lisätieto ja toisenlaiset näkökulmat selkeyttävät omia ajatuksia. Se, että etsit tietoa aiheesta,  on merkki siitä, että sinulla on kykyä pohtia tilannettasi tarkemmin ja saatat olla myös valmis vaikuttamaan toimintaasi, mikäli siihen on syytä. Käyttäytymisenmuutos on mahdollista, usko pois!

Kertausta kurssin sisällöistä

Kurssin aiemmista jaksoista olet oppinut, että runkkaamisen määrälle ei ole olemassa absoluuttista normaalia tai epänormaalia tasoa. Ihmisten välillä seksuaalisessa aktiivisuudessa ja itsetyydyttämisen tiheydessä on valtavasti eroja, ja samallakin ihmisellä itsetyydyttämisen aktiivisuus vaihtelee. Suurin osa ihmisistä pystyy hallitsemaan runkkailuaan, vaikka tekeekin sitä enemmän kuin ehkä itse aiemmin, tai joku toinen. Huomattavasti pienemmälle osalle syntyy oikeasti riippuvuus runkkailuun. Iso osa asiaa miettivistä pelkää mahdollisuuttaan olla riippuvainen runkkailemisesta, olematta sitä oikeasti. Kuitenkin myös pelko mahdollisesta riippuvuudesta on hyvä syy pohtia ja keskustella asiasta tarkemmin riippuvuuksia ymmärtävän henkilön kanssa. 

Tässä vielä muutama keskeinen nosto riippuvuuden syntymisestä 

  • Toiminnallisessa riippuvuudessa ihminen ei enää pysty hallitsemaan sitä, kuinka paljon hän esimerkiksi runkkaa.
  • Runkkaukseen koukuttunut ihminen tiedostaa toiminnan olevan itselleen vahingollista, mutta ei silti pysty luopumaan siitä.
  • Riippuvuuden kieltäminen on yleistä. Tämä johtuu siitä, että riippuvuudet toimivat usein selviytymiskeinoina erilaisiin psykologisiin tarpeisiin, kuten vaikeiden tunteiden vaimentamiseen ja mielenterveyden haasteisiin.  
  • Mikä tahansa koukuttava toiminta antaa hetkellisen mahdollisuuden paeta esimerkiksi surua, pahaa oloa tai pelkotiloja. Käytämme sitä rauhoittumiseen, stressistä selviytymiseen ja vaikeiden asioiden unohtamiseen. 
  • Muutosta pohtiessa on hyödyllistä tarkastella omaa tilannetta avoimin mielin ja tunnistaa riippuvuutta aiheuttavan toiminnan tarkoitus itselle. 

Jos sinulla on kurssin jälkeen vahvistunut käsitys siitä, että runkkailussasi saattaa olla kyse riippuvuudesta, niin ei hätää, sillä siihen on apua saatavilla. Itse asiassa olet jo pitkällä, kun olet alkanut pohtia sitä ja olet ottanut ensimmäisiä askeleita mahdollisen riippuvuuskäyttäytymisen nujertamiseksi. Kun syy riippuvuuteen on tunnistettu, on mahdollista alkaa miettiä, miten sen käyttäytymistä voisi muuttaa niin, että löydät tasapainoisemman suhteen seksikäyttäytymiseesi sekä keinoja käsitellä tunteita viisaasti. Tähän tarvitaan usein toisten ihmisten tukea. Apua voi lähteä hakemaan seuraavien väylien kautta: 

  • Yhteydenotto terveysasemalle: lääkäriaika ajanvarauskäytäntöjen kautta. 
  • Opiskelijaterveydenhuolto. 
  • Työterveyshuolto. 
  • Yksityiset palveluntarjoat (maksulliset palvelut): psykiatrin, psykologin, psykoterapeutin ja seksuaaliterapeutin vastaanotot. 

Myös Järjestöistä saa tukea ja neuvontaa:  

  • Päihdelinkki
  • Sexpo (palveluja kaikenikäisille): https://sexpo.fi/ 
  • Väestöliiton palvelut 13–19–vuotiaille nuorille: https://www.vaestoliitto.fi/nuoret/ 

Saatavilla on myös vertaistukea Nimettömät seksiaddiktit seurasta: http://seksiriippuvuus.fi/ 

Tärkeää on, että asiaa ei jää yksin pyörittelemään, vaan hakee itselleen apua, jos kokee sitä tarvitsevansa. Jaettu murhe on pienempi murhe ja tuen kautta tällaiseenkin asiaan löytyy varmasti apua ja helpotusta.  

Lähteet: 

 

Aihealueet:  Seksuaalisuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet ovat jakamattomia ihmisoikeuksia, eli ne kuuluvat ihan kaikille.

Maksuton webinaari: Vanhemman seksuaalisuus vauvavuonna

Erityisesti vauvavuottaan eläville vanhemmille suunnattu maksuton webinaari, jossa tarkastellaan paljon pohdituttavaa, mutta vähän puhuttua...

Voiko PCOS vaikuttaa seksuaalisuuteen?

PCOS on lyhenne, jolla viitataan munasarjojen monirakkulaoireyhtymään. Se ei ole sairaus vaan ennemminkin kehollinen ominaisuus. PCOS saattaa...