Onko iällä väliä?
Seuraavalla videolla käydään läpi millaisia vaikutuksia iällä on hedelmällisyyteen. Voit halutessasi joko katsoa videon tai lukea iän vaikutuksista videon alta.
Munasolujen määrä ja laatu on parhaimmillaan 18-25-vuotiaana, mikä on hedelmällisin ikä tulla raskaaksi. Kuukautisten alkaessa munasoluja on keskimäärin 400 000, ja vaihdevuosiin mennessä munasolujen määrä on laskenut noin tuhanteen. Siittiöt ovat hyvin liikkuvia ja laadultaan parhaita alle 35-vuotiailla.
Merkittävin iän mukanaan tuoma hedelmällisyyteen vaikuttava tekijä on munasolujen ikääntyminen ja niiden määrän väheneminen, mitkä vaikuttavat hedelmällisyyttä alentavasti. Iän myötä munasolujen laatu heikkenee ja riski kromosomipoikkeavuuksille ja keskenmenoille kasvaa. Iän myötä myös kuukautiskierto voi muuttua epäsäännölliseksi, jolloin ovulaation ajankohdan päätteleminen voi vaikeutua.
Usein ajatellaan, että niin kauan kuin kuukautiset tulevat normaalisti ja säännöllisesti, raskaaksi tulo on helppoa. On totta, että raskaaksi tulo on mahdollista aina vaihdevuosiin saakka, mutta on kuitenkin hyvä tiedostaa, että jo 35-vuotiaan mahdollisuudet tulla raskaaksi ovat merkittävästi aiempaa pienemmät. Vuoden yrittämisen jälkeen 30–34 vuotiaista keskimäärin 63 % tulee raskaaksi, kun taas 40-vuotiaista keskimäärin enää vain kolmannes. Munasarjat kuitenkin vanhenevat jokaisella yksilöllisesti.
Iän vaikutus siittiöihin on hitaampi kuin munasoluihin, eikä siittiöiden kohdalla iän vaikutus ole yhtä selvä asia kuin munasolujen kohdalla. Munasolujen kohdalla oleellinen heikkeneminen tapahtuu niiden määrässä, siittiöiden kohdalla puolestaan laadussa. On todettu, että nuorella iällä siittiöt ovat liikkuvammat ja laadultaan parhaat hedelmöittämiseen. Ikääntyessä siittiöiden laatu heikkenee, josta voi seurata hedelmöitysvaikeuksia. Yli 30-vuotiaat tuottavat enemmän epänormaaleja muutoksia siittiöiden muodossa ja liikkuvuudessa kuin sitä nuoremmat.