Siirry sisältöön

Haastavat tunnekokemukset vanhemmuudessa

Julkaistu 22.12.2021 - Tuottanut Väestöliitto
Vanhemmuus pitää sisällään myös haastavia tunteita ja ne voivat yllättää voimakkuudellaan. On yksilöllistä, mitä tunteita koemme vanhemmuudessa haastavaksi. Haastavina tunnekokemuksina voidaan pitää mm. vihaa, häpeää, surua,  syyllisyyttä, ahdistusta tai pelkoa. Joillekin ilon ja kiitollisuuden kokeminen voi sen sijaan tuntua haastavalta, jos mieli on masentunut tai on taipuvainen suorittamiseen vanhempana. Kaikki tunteet ovat kuitenkin sallittuja vanhemmuudessa. Onkin hyvä pohtia, oletko pitänyt jotain tunnetta vanhemmuudessa vähemmän sallittuna tai jopa kiellettynä?

Haastavaksi koetut tunteet vanhemmuudessa

Haastavia tunteita voi ilmaantua vanhemmuuteen konkreettisten tapahtumien myötä, mutta niitä koetaan usein myös asioista, jotka eivät ole toteutuneet tai menneet toivotusti.  Haastavat tunteet sekoittuvat usein toisiinsa, niitä ovat esimerkiksi suru, pettymys, turhautuminen, riittämättömyys, ahdistus, uupumus, ärtymys tai masennus. Vanhemmalla voi olla ajatuksia kuten:  

  • Vanhemmuus ei ole ollut sitä mitä oli ajatellut tai toivonut sen olevan 
  • Lapsiluku tai perhemalli ei toteudu sellaisena kuin olisi halunnut (esimerkiksi sisarusten ikäero, puolison kanssa eri näkemys lapsiluvusta, ero, yksinhuoltajuus) 
  • Suhde omaan lapseen on hankala tai erilainen kuin olisi toivonut tai lapsella on haasteita, jotka saavat vanhemman neuvottomaksi. 
  • Lapsen suhde toiseen vanhempaan ei ole sellainen kuin olisi toivonut.
  • Lapsen suhde isovanhempiin on vaikea tai sitä ei ole. 
  • Ajatus siitä, ettei kukaan muu ajattele vanhempana näin ja siitä seuraava yksinäisyys ja ulkopuolisuuden kokemus. 
  • Ajatus siitä, että on epäonnistunut vanhempana tai ettei ole pystynyt antamaan lapselleen parastaan.  


Meillä kaikilla on useimmiten kaksi perhettä: se täydellinen, jonka kuvittelimme saavamme ja sitten se, joka meillä on. Vanhemmuus tuo mukanaan monenkirjavia tunteita ja odotuksia. Tulevat vanhemmat voivat raskauden aikana ja aiemminkin, piirtää mieleensä erilaisia mielikuvia tulevasta perhe-elämästä, omasta vanhemmuudesta, parisuhteesta sekä tulevaisuudesta. Vanhemmuudessa kohtaa omien odotusten lisäksi myös yhteiskunnan asettamia odotuksia ja normeja, jotka ohjaavat ajattelemaan vanhemmuuden ja perhe-elämän olevan tietynlaisia vahvistaen pärjäämisen kulttuuria.  

 

Kun elämä ei olekaan sellainen, jota toivoin ja josta unelmoin 

Mieleen piirtyneet unelmat ja mielikuvat tulevasta voivat muuttua matkan varrella ja erilaisten pettymyksen, surun ja kirjavien tunnetilojen kohtaaminen voi tuntua haikealta sekä vaikealta. Toisinaan katkeruus menetetystä unelmasta voi olla hyvinkin vahvasti läsnä.  

Omien tunteiden ja tunnereaktioiden tiedostaminen ja tunnistaminen on yksi askel eteenpäin. Suru tai pettymys siitä, mitä ei tullutkaan tai saanutkaan, voi kulkea mukanamme läpi elämän. Vaikea tunne voi olla vahvempi jossain elämänvaiheessa verrattuna toiseen. Joku suru voi unohtua nopeastikin tai jäädä taka-alalle ja toisia työstämme pitkään.  

Tässä yksi tapa hahmottaa vaiheita, joita voi soveltaa vanhemmuudesta nouseviin vaikeisiin tunteisiin. 

  1. Vaihe: Ihminen voi alkaa voimakkaammin ja konkreettisemmin tavoittaa jotakin ns. kiellettyä tunnetta ja tunteen hallitsemiseen ja välttelyyn kuluu paljon energiaa. Usein ihminen ei haluaisi ajatella tällä tavalla tai ajattelee itsessään olevan jotain pahasti vikana, kun ajattelee näin. Myös fyysiset oireet ovat yleisiä.
  2. Vaihe: Ihminen alkaa ymmärtämään, että tunnetta ja siihen liittyviä asioita voi olla välttämätöntä käsitellä. Tässä kohtaa voi olla kasvanut tarve puhua asiasta, löytää syitä tai syyllisiä ja alkaa toimia, jotta vaikea tunne voisi jossain kohtaa helpottaa.
  3. Vaihe: Kun vaikeaa tai ns. kiellettyä tunnetta alkaa käsitellä, olo ei parane mitenkään välittömästi vaan voi jopa mennä huonommaksi joksikin aikaa. Käsittelyyn voi liittyä voimakasta surua, kaipuuta, vihaa, katkeruutta tai pelkoa. Mielessä voi pyöriä ajatuksia siitä, mitä on menettänyt ja miksi se aiheuttaa itsessä voimakkaita tunnereaktioita. Tunteet voivat tässä käsittelyvaiheessa sekoittua helposti keskenään ja aiheuttaa erilaisia tunnepurkauksia. Myös ilo ja helpotus voi olla osa tätä tunneskaalaa.
  4. Vaihe:  Pyrkimys hyväksyä tunteita ja tapahtumia, löytää tasapaino ja suunnata tulevaisuuteen toiveikkaampana. Ihmisen on mahdollista löytää tapa hyväksyä omat tunteet osaksi omaa tarinaansa. Usein avun hakeminen ja vertaistuki voivat myös normalisoida omia vaikeita tunteita, pettymystä ja surua. Tämä kaikki auttaa voimavarojen uudelleen kanavoimista ja eteenpäin suuntautumista.  
vanhempi moittii itseään
Kuva: Sanna Härkönen
Tehtävät

Vanhemmuuden vaikeat tunteet

Vaikeita tunteita voi olla hankalaa sietää. Jos yritämme kieltää itseltämme joitain tunteita tai ajatuksia, ne voivat itseasiassa voimistua. Omien tunteiden ja tunnereaktioiden tiedostaminen ja tunnistaminen on tärkeä askel eteenpäin. Pysähdy nyt pohtimaan omia vanhemmuuden vaikeita tunteita.

Kuulostele itseäsi ja kehoasi. Kysy itseltäsi seuraavat kysymykset: 

  • Tunnistanko itsessäni esimerkiksi pettymyksen, turhautumisen, masentuneisuuden, ärtymyksen tai raskaan olon, joka voi liittyä vanhemmuuden ns. kiellettyihin tunteisiin? 
  • Mitkä toteutumatta jääneet mielikuvat ja unelmat herättävät minussa voimakkaita tunteita? Uskallanko kohdata niitä? Joudunko käyttämään voimavarojani näiden tunteiden hallitsemiseen? 
  • Miten kehoni reagoi tunnereaktioon? Tuntuuko se esimerkiksi kipuna ja puristuksena rinnassa, syvään hengittämisen vaikeutena tai levottomuutena? Mikä auttaa silloin kun tunnereaktio tulee päälle?
  • Olenko puhunut näistä vaikeista tunteista kenellekään? Kenelle voisin puhua? Jos ystäväni kertoisi minulle omista vaikeista tunteistaan vanhemmuudessa, miten suhtautuisin häneen?
  • Mitkä ovat tämänhetkiset voimavarani ja mitkä asiat auttavat minua pääsemään näiden tunteiden kanssa eteenpäin? 

 

Mitä voin tehdä? 

  • Löytyisikö joku turvallinen läheinen tai ammattilainen, jolle voisit puhua vaikeista vanhemmuuteen liittyvistä tunteistasi?  Muista myös Väestöliiton maksuttomat palvelut. 
  • Millä tapaa voisit itse lisätä hyvinvointiasi? Usein vaikeiden tunteiden käsittely on huomattavasti helpompaa silloin, kun itse voi mahdollisimman hyvin. Olisiko jokin pieni asia, joka voisi viedä hyvään suuntaan jo tänään?
  • Vertaistuen piiristä löytyy usein samalla tapaa ajattelevia ja sellaisten löytäminen lievittää usein yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. Verkosta löytyy erilaisia ryhmiä erilaisiin perhetilanteisiin.
  • Katso tämän kurssin tunnesäätelyn taitojen osio, josta voit löytää itsellesi sopivia keinoja vaikeiden tunteiden kohtaamiseen.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...