Haluttomuushaasteet parisuhteessa
Kysymykseni liittyy melko tuoreeseen parisuhteeseemme ja seksiin. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kaksi vuotta. Kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon isoja asioita mm. yhteen muutto ja uusperheen perustaminen. Minulla on lapsia edellisestä suhteesta, miehellä ei. Kaikki käytännön asiat ja perhe-elämä on sujunut hyvin, mutta alkuun aktiivinen seksielämämme on hiipunut hiipumistaan. Nykyään seksiä on juuri ja juuri kerran kuussa. Mies kertoo syyksi työ ym. elämän paineet, joihin minä en liity millään lailla. Vakuuttelee, että tilanne muuttuu, kun saa asiansa ratkaistua tahollaan. Tähän on toivon mukaan tulossa ainakin osittain ratkaisu muutaman kuukauden sisällä. Mutta mielessäni on pyörinyt, että entä, jos ei tulekaan? Nämä ns. paineet on olleet koko suhteemme ajan, mutta jostakin syystä eivät alkuaikoina niin haitanneet seksielämäämme. Mies on vakuuttanut, että mahdollinen erektion puute ei johdu millään lailla minusta ja tämän uskonkin. Läheisyyttä on paljon. Mies sanoo joka päivä rakastavansa. Mies arvostaa läheisyyttä, jopa enemmän kuin minä eli haluaisi pitää minua esim. kainalossa koko ajan. Minäkin tykkään läheisyydestä, mutta kaipaan myös seksiä. Olen huomannut, että vaikka mieheni on hyvin läheisyyden kaipuinen muuten, suukottelee ja halailee, niin hän välttelee kaikkea sellaista kontaktia, joka voisi johtaa seksiin esim. kunnon suutelu tai intiimien paikkojen koskettelu. Olen puhunut ja yrittänyt pyytää häntä koskettelemaan minua seksuaalisesti, vaikka hän ei itse seksiä haluaisikaan. Tämäkään ei ole tuottanut tulosta valitettavasti. Lisäksi tässä on vielä sellainen juttu, että haluaisimme yhteisen lapsen. Sanomattakin selvää on, että niitä ei kyllä saa ilman seksiä. Ikää on jo sen verran, että aikaa ei olisi hukattavaksi. Olen tästäkin miehelle yrittänyt usein puhua rakentavasti, mutta kuulema painostan häntä ja asioiden pitäisi vain antaa tapahtua omalla painollaan. Lisäksi elämäämme on tullut viime aikoina vielä yksi asia, josta olen huolissani. Miehellä sihahtaa yhä useammin kaljatölkki auki. Hänen juomisensa ei sinänsä haittaa meidän perhe-elämäämme, mutta koen, että hän ennemmin haluaa katsoa telkkaria ja juoda kaljaa kuin vaikkapa harrastaa minun kanssani seksiä. Rehellisyyden nimissä koen, että mikään muu osa-alue ei häiriinny miehen elämässä näistä hänen “paineista” johtuen kuin meidän seksielämämme ja sitä kautta parisuhde. Siksi olen alkanut epäilemään, että onkohan tämä sittenkään ainoa syy haluttomuuteen? Lisäksi tiedostan, että alkoholi voi osaltaan vaikuttaa erektioon. Mitä minun pitäisi teidän mielestänne tehdä? Olenko kohtuuton vaatimuksessani, että seksiä pitäisi olla enemmän? Koen jollakin tavalla mieheni “pettäneen” minut, koska alkuaikoina kaikki oli erilaista ja hän antoi ymmärtää seksin olevan hänellekin tärkeää. Ja sitten tavallaan, kun sai minut koukkuun asiat muuttuivatkin. Kuten kerroin, puhua olen yrittänyt, mutta se ei auta. Parisuhdeterapiaan tuskin miestä saan. Hän olisi järkyttynyt, jos tietäisi, että kirjoitan tänne. Hänen mielestään paisuttelen ongelmiamme. Meillä on kuulemma kaikki hyvin. Mutta nyt, kun kirjoitin tämän paperille tuntuu, että ongelma on itseasiassa isompi kuin olen itsekään ymmärtänyt. Haluaisin kuitenkin ratkaista ongelmamme, koska rakastan miestäni ja meillä on ihana perhe. Siitä olemme yhtä mieltä.
Asiantuntija vastaa
Hei ja kiitos viestistäsi,
Kerroit että seksielämänne ei tällä hetkellä oli sinua tyydyttävää ja tämä heijastuu parisuhteeseenne. Pohdit mitkä tekijät vaikuttavat puolison haluihin ja nostitkin esille, että kumppanisi kokee tällä hetkellä paineita muilla elämän osa-alueilla ja nämä tekijät vaikuttavat myös haluihin. Kumppanisi on kertonut sinulle, ettei haluttomuus johdu millään tavoin sinusta. Onko miehesi osannut kertoa tarkemmin mitkä seikat tarkalleen ottaen kuormittavat häntä? On kovin tavanomaista, että paineiden alla ja henkisen hyvinvoinnin ollessa epätasapainossa vointi heijastuu myös seksuaalielämään. Ajattelen, että on todella tärkeää ja hienoa, että miehesi on pystynyt sanoittamaan sinulle oloaan. Onko kumppani itse huolissaan alkoholin kulutuksesta tai kokeeko hän alkoholin häiritsevän elämää. Erektiohaasteet ovat myös hyvin tavanomaisia tilanteissa, jossa mieli on kuormittunut. Jos keho on jännittyneessä tilassa tai fyysisesti uupunut, näyttäytyy tämä miehillä tyypillisesti erektiohaasteina. Viestistäsi välittyi, että olet pyrkinyt keskustelemaan kumppanillesi tilanteesta, mutta toivomaasi muutosta ei ole tullut.
On kovin tavanomaista, että jos yhteisen seksielämän ympärille muodostuu paineita ja odotuksia, voi se näyttäytyä parisuhteessa isompanakin haasteena. Kysyit oletko kohtuuton vaatiessasi seksiä enemmän. Ajattelen että yhteinen hyvä seksielämä vaatii parisuhteessa kummankin osapuolen halua sitoutua yhteisen eteen. Seksistä puhuttaessa sana vaatia särähtää hieman korvaan. Miten itse suhtaudut ajatukseen, että joudut vaatimaan seksiä, vaikka toinen ei välttämättä siihen ole valmis. Tällainen tilanne voi aiheuttaa haastavia tunteita kummallekin.
Seksistä keskustelu voi olla toisinaan vaikeaa ja etenkin sille osapuolella, joka kokee sen suhteen painetta. Tällöin voi tuntua helpommalta välttää aihetta eri keinoin. Kerroit, että kumppanisi huomioi sinua ottamalla kainaloon ja kertomalla, että rakastaa sinua. Ajattelen että tämä osoittaa kiintymystä ja sitoutumista kauniilla tavalla sinuun. Toimivan seksuaalielämän pohjalla voidaan pitää tärkeänä turvallista ja avointa keskusteluyhteyttä ja muuta läheisyyttä. Joskus seksi ja etenkin yhdyntäkeskeisyys voi tuntua kuvailemassasi kumppanisi tilanteessa jopa ylivoimaiselta. Kannustaisin nyt keskustelemaan asiasta ja panostamaan muilla hellyydenosoituksilla, mikä voi ruokkia fyysistä yhteyttä välillänne. Tällainen antaisi myös kumppanillesi mahdollisuuden edetä takaisin kohti kumpaakin tyydyttävää seksielämää ilman paineita.
Kumppanisi puolesta on vaikea vastata miten hän näkee ja kokee tilanteen. Yleisellä tasolla voisin vastata, että työhön liittyvät paineet, alkoholin lisääntynyt käyttö ja muuten oman hyvinvoinnin heikentymiseen kannattaa lähteä hakemaan apua matalalla kynnyksellä. Hyvinvoinnin heikentyminen heijastaa lopulta niin moniin muihinkin asioihin kuin seksuaalisuuteen. Onko kumppanisi käynyt keskustelemassa tilanteestaan työterveyshuollossa taikka terveysasemalla?
Totesit viestisi lopussa, että kirjoitettuasi tämän asian paperille tämä näyttäytyy sinullekin ehkä isompana asiana ja ongelmana, kuin olet osannut ajatellakaan. Kannustan pohtimaan vaihtoehtona seksuaaliterapeutin tai parisuhdeterapeutin vastaanottoa, jolla voisitte käydä joko yksin tai yhdessä keskustelemassa tilanteestanne. On tärkeää huomioida ja havainnoida kuinka omiin tunteisiin ja ajatuksiin vaikuttaa esimerkiksi aikaisemmin tapahtuneet seikat. Oletko esimerkiksi itse kokenut aikaisemmin torjutuksi tulemista tai seksielämän äkillistä hiipumista, joka voi nyt vaikuttaa ajatuksiisi ja kokemaasi.
Tekstistäsi välittyy se, että sinä ja kumppanisi rakastatte toisianne ja toivotte parisuhteellenne hyvää. Se on hyvä lähtökohta sille, että voitte syventää yhteyttänne toisiinne. Tämä vaatii kuitenkin kummaltakin työstöä. Mikäli toivot keskustelutukea tilanteeseesi ja perheeseenne kuuluu alle kouluikäisiä lapsia, voit varata keskusteluajan osoitteesta: Perhepulma ajanvarauschat. Laitan loppuun linkkejä, joihin voitte perehtyä, jos jatko keskusteluapu tuntuu tarpeelliselta.