Hei. Haasteemme on monitahoinen: olemme mieheni ka...
Hei. Haasteemme on monitahoinen: olemme mieheni kanssa etääntyneet ja riitelemme paljon. Suurin syy on mieheni läsnäolon puute arjessa ja suhteessa. Oma arkeni kuluu töiden, siivoamisen ja lapsen hoidon parissa, mieheni osallistuu näihin huomattavasti vähemmän. Lisäksi mieheni asettaa harrastuksensa etusijalle, joten jos minulla on sovittu meno, toive yhteiselle ajalle tai levolle, mieheni harrastus ylittää nämä toiveet. Poden myös yksinäisyyttä, koska miehen harrastus monesti syö myös ilta-ajan jopa myöhälle yöhön. Myös vapaapäivinään mieheni haluaa lapsen päiväkotiin voidakseen harrastaa. Oma aikani ja yhteinen aikamme, saati jaettu aika lapsen kanssa on huvennut olemattomiin. Mieheni myös sopii satunnaisia lisätyökeikkoja meistä piittaamatta niin, ettei välttämättä viikonloppunakaan ole yhteistä aikaa tai minulle aikaa levätä. Olen yrittänyt keskustella aiheesta mieheni kanssa, jaksamiseni on äärirajoilla ja olen yksinäinen. Koen, että yrittäessäni keskustella aiheesta sanani kaikuvat kuuroille korville, eikä muutosta tapahdu. Mieheni ei halua erota, enkä minäkään, mutta nykyisellään en yksinkertaisesti jaksa.
Asiantuntija vastaa
Hei ja kiitos kysymyksestäsi! Vaikuttaa siltä, että puolisosi yrittää jatkaa sinkkuelämäntapaa perheellisenä miehenä. Hänen harrastuksensa ohittaa niin sinun kuin lapsenkin tarpeet. Ymmärrän, että näin ei pitemmän päälle voi rakentaa toimivaa parisuhdetta ja perhe-elämää.
Miehesi ei varmaankaan tee tätä sinun kiusaksesi. Mietin, mistä hän on mahtanut saada mallin toiminnalleen. Millaiset puolisoiden roolit ovat olleet hänen lapsuudenperheessään? Entä miten kodin ja lastenhoito jakautui sinun kasvuperheessäsi? Meillä on tapana pitää luonnollisena sitä elämäntapaa, joka on itsellemme tuttu. Parisuhde tuo kuitenkin yhteen kahden erilaisen perhekulttuurin tuotteet, puolisot, jotka joutuvat yhdistelemään kaikista saamistaan virikkeistä oman, yhteisen tapansa elää perheenä.
Kun yhteistä perhe-elämää aletaan hioa, puolisoiden parisuhdepalikat kolisevat yhteen. Silloin tarvitaan myönteistä uteliaisuutta. Keskustelun aiheita riittää: Miten sinun lapsuudenkodissasi jaettiin kotityöt ja lastenhoito? Miten vanhempasi olivat yhteydessä toisiinsa? Miten he osoittivat hellyyttä toisilleen ja huomioivat toistensa tarpeita? Mikä heitä yhdisti, millaisia haasteita heillä oli ratkottavanaan? Näistä keskusteltaessa omat toiveet ja tavoitteet alkavat kirkastua. Mitä lapsuudenkotiemme hyvää haluamme vaalia omassa perheessämme niin, että se siirtyisi voimavarana omille lapsillemme? Entä miltä hankalalta perinnöltä haluaisimme säästää heidät?
Olet ymmärrettävästi turhautunut elämään miehen harrastusten ja työkeikkojen ehdoilla. Mitä houkuttelevaa ja itselleen yhtä lailla kuin sinullekin tärkeää miehesi voisi kuvitella tapahtuvan, jos hän lisäisi läsnäoloaan kotona? Mitä hyvää se mahdollistaisi teille yksilöinä, parina ja perheenä?
Mitä te kaksi toivoisitte yhteiseltä ajaltanne? Mitä kosketuksille, halauksille, suukoille ja seksille kuuluu teidän suhteessanne? Näissä asioissa puolisot saattavat lähteä liikkeelle hyvin erilaisista lähtökohdista. Toisen kotona on halattu, suukotettu ja pidetty sylissä vähän väliä arjen keskellä. Toisen lapsuudessa fyysinen kosketus on ehkä ollut vähäisempää. Jos ei ole juurikaan nähnyt omien vanhempiensa välistä hellyyttä, mallit ovat vähissä. Ajatus hellyyden osoittamisesta omalle kumppanille voi olla vieras ja pelottava. Läheisyys on paljon muutakin kuin seksiä. Mistä aloittaa? Miten koskettaa, miten puhua, miten kuunnella toista?
Olennaisinta parisuhteessa ja perheessä on juuri ihmisten välinen suhde. Miten perheenjäsenet ovat tekemisissä toistensa kanssa? Miten he osoittavat rakkautta ja välittämistä toisilleen, mitä he puuhailevat yhdessä? Perheenjäsenten läheisyys elää arjen puuhissa. Kun laitetaan ruokaa ja syödään sitä, kun löhötään sohvalla ja hassutellaan, kun liikutaan ja leikitään sisällä tai ulkona, kaikesta elämän kokonaisuudesta muodostuu kokemus meistä perheenä. Vanhempien kahdenkeskiselle ajallekin on tarvetta, jotta parisuhde saa ravintoa ja jaksaa kannatella arkea.
Kerrot, että mies haluaisi vapaalla ollessaankin viedä lapsen päiväkotiin voidakseen harrastaa. Onko miehelle ja lapselle muodostunut keskinäisiä yhteisiä juttuja? Voisiko miehen harrastuksen ympärille kehitellä sellaista tekemistä, johon lapsikin voisi osallistua? Vai epäileekö hän pärjäämistään lapsen kanssa ilman sinua?
Millainen miehesi ystäväpiirin elämäntapa on? Kuuluuko hänen harrastusporukkaansa vain miehiä, vai onko mukana naisiakin? Mahtavatko kaikki miehesi kaverit olla yhtä vapaita harrastamaan kuin hän itse? Jos jotkut heistä ovat parisuhteessa tai perheellisiä, voisitko olla yhteydessä heidän kumppaneihinsa? Vai kutsuisitko koko porukkaa kylään tai tapaisitte jossakin kahvilassa, jossa voisitte jutella ja vertailla kokemuksianne vaativan harrastuksen yhdistämisestä perhe-elämään?
Perhe ja toisen tai kummankin aikuisen sitoutumista vaativa harrastus tai työ ovat hankala yhtälö. Tällöin parin on tärkeää keskustella asiasta ja tehdä suunnitelmia, joihin molemmat voivat sitoutua. Elämäntilanteiden muutoksia kannattaa myös ennakoida. Kuinka pitkäksi ajaksi miehesi ajattelee sitoutuvansa harrastukseensa näin kokonaisvaltaisesti? Onko kyseessä ikään sidottu harrastus, jonka intensiteetti vääjäämättä vähenee ajan myötä?
Joka tapauksessa lapsi on pieni ja tarvitsee isäänsä juuri nyt. Sinä kaipaat kumppania rinnallesi juuri nyt. Miten saisitte tähän pakettiin sopimaan jokaiselle jotakin riittävää?
Mistä sinä voisit omalta osaltasi joustaa? Entä miehesi? Pienikin askel toisen luo aloittaa rauhan neuvottelut.
Toivon teille levollista keskustelua ja varovaista askelta toisianne kohti.
Päivi