Eropäätös
Hei! Olen 32v nainen. Olen asunut Suomessa melkein 10 vuotta. Parisuhteessa olen ollut vuodesta 2008. Meillä on kaksi lasta, 4v ja kohta 7v pojat. Nyt viimeisen vuoden aikana, tai ehkä enemmän, olen ajatellut haluavani erota. Minua on loukattu, hän valehteli/valehtelee. Sellaisia valkoisia valheita koko ajan. Hän on peluri, pelaa raha pelejä. Mutta hän itse ei tunnista olevansa riippuvainen. Ollaan keskenään asiasta puhuttu ja hän sanoi olevansa lopettanut sen. Mutta todellisuudessa asiat toisin. Joulukuussa meillä oli jo tilanne että asuttiin erossa, ja oltiin eroamassa. Mutta silloin tammikuussa saatiin korona ja hän oli silloin myös tulossa kotiin. Ja hänkin sai sen. Oltiin kolme viikkoa neljän seinän sisällä ja asiat menivät itsestään eteenpäin. Ja ajattelin että kokeillaan vielä kerran. Mutta sanoin hänellä että en voi sanoa hänelle että rakastan häntä. Ja sitä tunnetta ei ole tullut vieläkään. Olen yrittänyt mutta se kipinä on kadonnut. Ja viime aikoina koko ajan ajattelen eroa. Mutta en uskalla sitä ääneen sanoa. Minua pelottaa. Ja meillä on pienet lapset. En vaan tiedä miten se sanoa ääneen. Aloitin juuri toukokuussa opinnot ammattikoulussa ja minun tulot ovat pienet, etten miten pärjään. Minulle annettu diagnoosi masennus, ahdistusta, paniikkia. Syön välillä jotain lääkkeitä. On jaksamisen kanssa ollut ongelmia, koska kaikki on minun hoidettavanani. Koti, lapset, ruuat jne. Hän lupasi muuttua ja on vähä muuttunut, mutta minä en tunne häntä kohtaan enää mitään sellaista kun hän odottaa. En edes halua mitään läheisyyttä ja välillä pakottamalla se onnistuu, mutta tiedän että se on väärin ja aina sen jälkeen minua itkettää. Ja kun hän ei ole kotona, tunnen itseni olevan vapaa, en edes ikävöi. Ja silloin kun korona alkoi niin hän jutteli kaikenlaista, mitä löysi netistä ja puhui minulle asioista mitkä olivat uskomattomia. Vaikka yritin että yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos niin se vaikutti minuun niin paljon että iltaisin oli jo pelko mennä nukkumaan koska ajattelin että mitä jos en aamulla herää, ja mitä lapset tekevät ilman minua jne. Puhuttiin asiasta ja hän lupasi lopettaa senkin, mutta ei ihan täysin. Kerran hän sanoi minulle että meidän 6v poika on ollut viimeisen vuoden kipeänä ja hänellä tic oireet, koska annoin antaa hänelle 6v neuvolan käynnin aikana viimeisen rokotteen, mikä oli tarkoitettu. Että hänet myrkytettiin sillä. Ja mitä kaikkea muuta rokotteista, testeistä jne. Sitten tuli sotaa ja uudet asiat. Olen käynyt läpi 20 kertaa lyhytterapian, mutta se jäi kesken, koska 20 kertaa tuli täyteen ja en ole vielä saanut kelan kautta uutta tukea siihen. Minkälainen suunta olisi oikea? Miten pärjään yksin taloudellisesti? Mistä saisin sen rohkeuden sanoa ääneen että haluan eron 🙁 ?Kiitos vastauksesta!
Asiantuntija vastaa
Hei, kiitos kysymyksestäsi,
Kertomasi perusteella tilanteenne on tällä hetkellä vaikea ja oletkin selvästi pohtinut suhteenne jatkoa. Viestistäsi välittyy vahvasti tunne siitä, ettet ole tyytyväinen tämänhetkisessä elämäntilanteessasi. Kuulostaa myös siltä, että tilanteenne on jatkunut jo pidempään. Viestistäsi heräsi kysymys, siitä että onko kumppanisi tyytyväinen parisuhteeseenne ja teidän väleihinne?
Kysyit miten nostaa esille eropäätös. Parisuhde perustuu pitkälti toiseen ihmiseen luottamiseen ja kykyyn jakaa omia kokemuksia sekä tunteita. Eropäätös voi tuntua hyvin vaikealta ja siitä puhuminenkin voi tuntua vaikealta. On tärkeää, että pystyt sanoittamaan kumppanillesi, ettet ole tyytyväinen tilanteessa ja kaipaat nyt elämänmuutosta, joka tukee sinun omaa hyvinvointiasi. Kerroit käyneesti lyhytterapian, joka on nyt loppu. Aloittaessasi opiskelun, olet oikeutettu opiskelijaterveydenhuollon palveluihin. Voisit tutustua oman oppilaitoksesi verkkosivuihin, jossa pitäisi olla yhteystiedot kouluterveydenhuollon palveluihin. Opiskelijaterveydenhuoltoon kuuluu useimmiten terveydenhoitajan, lääkärin, kuraattorin ja psykologin palvelut.
Kuvaamasi perustella sinulla on tällä hetkellä vahva pelontunne. On hyvä pohtia mistä pelko kumpuaa? Miten pelontunnetta olisi mahdollista pienentää, jotta voisit tehdä lopullisen päätöksen? Kannustan sinua pohtimaan omia voimavarojasi ja sitä, miten olet aikaisemmin vaikeissa tilanteissa hallinnut pelkoa?
On ymmärrettävää, että taloudellinen tilanne huolestuttaa sinua. Monille eroa harkitseville, taloudellinen huoli voi olla syy pysyä suhteessa. Onkin hyvä pysähtyä pohtimaan omaa suhtautumista rahaan. Joskus voi olla vaikea luopua totutusta ja varmasta elintasosta. En tiedä onko kohdallasi näin, mutta haastavassa tilanteessa on hyvä pysähtyä pohtimaan mikä on välttämätöntä omassa arjessa. Liittyykö taloudellinen huoli ja pelko kykyysi tehdä lopullista eropäätöstä?
Opiskelijana olet oikeutettu opiskelijan tukiin, joihin pääset tutustumaan Kelan sivuilta. Voit myös tarkistaa Kelasta oikeutesi asumistukeen. Oman kunnan sosiaalitoimeen on hyvä ottaa yhteyttä, kun taloudellinen tilanne askarruttaa. Muuttaessasi erilleen lasten isästä ja lasten ollessa kirjoilla luonasi, olet oikeutettu lapsilisien yksinhuoltaja korotukseen. Lasten isä on myös velvollinen osallistumaan elatukseen. Tapaamis- ja elatus asioissa oman kuntasi lastenvalvoja on oikea taho auttamaan tilanteessasi. On hyvä muistaa, että vaikka raha on välttämätön osa arkea ei se tee sinua onnelliseksi. Jos jäät suhteeseen taloudellisten huolien vuoksi on se riski omalle hyvinvoinnillesi.
Kerroit, että sinulla on diagnosoitu masennus, ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö. Kerroit syöväsi lääkkeitä satunnaisesti. Onko lääkityksesi tarkistettu milloin viimeksi? Olisi erittäin tärkeää, että sairaudenhoitoon määrätty lääke olisi käytössäsi lääkärinohjeen mukaan säännöllisesti. Voisit ottaa yhteyttä lääkeasioissa oman kuntasi terveyskeskukseen tai lääkkeet määränneeseen tahoon. Säännöllinen lääkitys voi osaltaan helpottaa masentuneisuuden ja ahdistuksen tunteeseen. Kun saat oman hyvinvointisi ja mielenterveytesi parempaan tasapainoon, voi se vapauttaa voimavaroja myös eropäätöksen tekemiseen.
Onko sinulla läheisiä ihmissuhteita tai jotain luotettavaa henkilöä, jolle voisit jakaa huoliasi? On tärkeää, ettet jää huoliesi kanssa yksin vaan sinulla olisi tukea sitä tarvitessasi. Muut ihmissuhteet voivat toimia voimavarana eropäätöksen teossa. Jos läheisiä ihmissuhteita ei ole, voisitko pohtia jonkun oman harrastuksen tai vapaaehtoistoiminnan aloittamisen, jossa sinulla olisi mahdollisuus tutustua muihin ihmisiin. Kokemus siitä, ettet ole yksin on myös merkittävä osa isojen asioiden päättämisessä.
Viestissäsi toit esille, että läheisyys ei tunnu sinusta hyvältä. Läheisyyteen, seksuaalisiin tekoihin ja toisen tarpeiden tyydyttämiseen ei ole koskaan velvollisuutta. Sinun ei tarvitse suostua ja tehdä mitään sellaista, mikä ei tunnu sinusta hyvältä. Haluan kannustaa sinua pitämään kiinni omista rajoistasi ja oikeuksistasi.
Huoleni heräsi kertomastasi, että kumppanisi puhuu sinulle asioita, jotka ovat saaneet sinut pelkäämään. Jos ymmärsin oikein, olitte kuitenkin keskustelleet tästä asiasta ja kumppanisi oli luvannut lopettaa tällaisen toiminnan. Toisen pelotteleminen tai satuttaminen henkisesti tai fyysisesti on tuomittavaa ja tällaista ei tulisi tapahtua missään suhteessa. Tällainen toiminta on henkistä väkivaltaa.
Kerroit, että kumppanisi kärsii peliriippuvuudesta, mutta ei tunnista itse ongelmaa. Peliriippuvuuteen on mahdollista saada tukea eri organisaatioiden kautta. Laitan loppuun linkkejä peliriippuvuuteen liittyen. Peliriippuvuudesta toipuminen vaatii usein ammattilaisten tukea ja parantumisen kannalta on merkittävää, että riippuvainen itse haluaa vastaanottaa apua ja hänen elinympäristönsä tukee sairaudesta parantumista. Niin kauan, kun riippuvuutta ei ole hoidettu luo se turvattomuutta parisuhteeseen.
Kumppanisi oli epäillyt, että lapsenne oli sairastunut neuvolasta saadusta rokotteesta. Rokotteet voivat joskus aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta, jos niistä ei ole tarpeeksi tietoa. Neuvolassa annettavat rokotukset ovat tarkoitettu suojaamaan lasta taudilta, jälkitaudeilta ja pitkäaikaisia haittoja vastaan. Laitan linkin rokotusoppaaseen, johon voitte tutustua. Sen avulla voi lisätä tietoutta rokotuksien suhteen. Kerroit, että lapsi on sairastellut paljon. Onko häntä tutkittu sairastelujen johdosta? Jos lapsen terveydentila, kasvu tai kehitys huolestuttaa on tärkeää, että olette yhteydessä omaan terveyskeskukseen tai neuvolaan, jotta lapsi saa tarvittaessa oikea-aikaista apua.
Jäin pohtimaan miten kotitilanteenne vaikuttaa lapsiinne? Lapset ovat herkkiä aistimaan vanhempien välisiä ristiriitoja. Lapsilla on oikeus kasvaa turvallisessa ympäristössä, jossa vanhemmat pystyvät kommunikoimaan toisilleen asiallisesti. Sinun oma hyvinvointisi heijastuu lapsiinne. Eropäätöstä ei voi tehdä puolestasi kukaan toinen. Kannustan kuuntelemaan omia toiveitasi tulevaisuudelta ja tekemään päätöksen, joka tukee sinun omaa hyvinvointisia.
Parisuhdeterapia ei ole tuottavaa niin kauan kuin kumppanisi peliriippuvuus ei ole hallinnassa. Perheneuvolan kautta on mahdollista saada tukea koko perheelle haastavassa elämäntilanteessa. Lasten kannalta on tärkeää, että pysytte keskustelemaan ja toiminaan yhdessä hyvässä hengessä, vaikka eroaisitte. Jos päädytte eroon, on lasten kannalta erittäin tärkeää, että kykenette hoitamaan heihin liittyvät asiat sovussa. Päädyittepä kumpaan ratkaisuun tahansa, käytännön asiat järjestyvät kyllä ja niihin on tarjolla tukea ja apua. Toivon sinulle rohkeutta ja voimia päätöksen tekoon!