Kuinka auttaa lasta tunnesäätelyssä?

Hei! Olen kahden maailman ihanimman tytön äiti. Vanhempi on tuleva ekaluokkalainen ja nuorempi on 3,5-vuotias. Mieheni kanssa on lämmin ja rakastava suhde ja meillä on hyvä ja tiivis tukiverkosto. Kysymykseni liittyy arjen haasteisiin ja lasten varsin erilaisiin temperamentteihin.

On todella vaikea kuvailla omia lapsiaan parilla sanalla, mutta tässä voisi olla muutama taustakuvan antamiseksi: Pian 6v on eloisa, hauska ja aktiivinen, herkkä (emotionaalisesti ja fyysisesti), voimakastahtoinen, usein kriittinen/tyytymätön ja uhmakas. Hän on hyvin järjestelmällinen ja taitava monessa asiassa, tykkää touhuilla aikuisten kanssa kodinpuuhissa ja on todella hyvä oppimaan haastaviakin asioita, mutta hänelle on vaikeaa olla empaattinen. Hän on kyllä tykätty leikkikaveri ja leikit sujuvat usein ihan hyvin; mutta jos jostain pitää neuvotella, tyttäreni reagoi usein hyvin voimakkaasti tunteella, jos hän kokee, ettei saa tahtoaan läpi tai että joku toinen osaa vaikka kiipeillä paremmin tai omistaa enemmän leluja.

3v on rauhallinen, herkkä ja empaattinen, useimmiten hyväntuulinen ja joustava, hän tulee toimeen hyvin muiden lasten kanssa ja on hyvin tarkka siitä, että kaikki on reilua kaikille. Hän tykkää askarrella ja piirrellä sekä viihtyy hyvin myös itsekseen. Lyhykäisyydessään tyttäreni ovat siis melkolailla erilaisia, mutta niin rakkaita ja tärkeitä.<3

Järjestän kahdenkeskistä aikaa molempien kanssa viikottain, mutta se on mahdollista eniten viikonloppuisin mieheni työaikojen takia. Meillä on onneksi hyvä ja tiivis tukiverkosto. Minun on vaikea painoilla tyttariemme erilaisten tarpeiden kanssa ja usein tuntuu, etten vain osaa. Erityisesti minun on vaikea suhtautua esikoistyttaremme kiukkukohtauksiin. Niin kauan kuin olemme jossain esim. koulussa, kerhossa, metsäretkillä tai leikkipuistoissa kaikki menee hyvin. Ja järjestänkin paljon tekemistä joko kotona tai pikkuretkiä eri paikkoihin.

Mutta arki kotona tökkii. Esikoinen kapinoi valtavan voimakkaasti, on usein mustasukkainen ja uhmaa asettamiamme rajoja. Hän haastaa minua lähestulkoon päivittäin ja itkupotkuhuutoraivarit kestävät alusta loppuun vähintään tunnin, jopa kaksi. Myös muutokset ja varsinkin se, ettei hän saa tahtoaan läpi tai joku asia ei tapahdu juuri niin kuin hän oli ajatellut, laukaisevat saman reaktion. Usein reaktio tuntuu suhteettoman rajulta sen syyhyn verrattuna – näin siis aikuisen näkökulmasta. Kun esikoinen on vihainen (pettynyt, mustasukkainen, huolestunut tai peloissaan mutta se purkautuu kiukkuna), tunnekuohu tulee valtavana vyörynä. Tällöin häneen ei saa kontaktia, vaan hän usein turvautuu puhumisen sijaan huutamiseen. Hän huutaa yleensä kurkkusuorana, haukkuu esim. rumaksi, kiusaa tai raapii pikkusiskoaan, saattaa myös potkia ja/tai lyödä meitä vanhempia. Hän käyttäytyy usein myös hyvin uhmakkaasti ja aivan tietoisesti ei tee kuten pyydetään, sanotaan ja sitten syyttää muita (=minua tai joskus isäänsä, mutta myös vaikkapa tuolia, joka hänet suututti) siitä, että häntä aina komennetaan tai että hän sai kokea tekojensa seuraukset (esim: Hän heitti siskoaan lelulla ja se lelu vietiin hyllylle odottamaan parempaa hetkeä). Minulle kaikkein vaikeinta on se, että nämä kiukkukohtaukset kestävät niin kauan, että kärsivällisyyteni loppuu ja hermostun itsekin (ja laitan itseni jäähylle), ja se ettei hän anna lohduttaa itseään, ennen kuin vasta “kun höyry on aivan loppu”.

Hän kokee koskettamisen voimakkaasti ja se saattaa inhottaa häntä, ellei kosketus ei ole juuri oikeanlaista (esim. oikeanlaisten sukkien löytäminen on kiven alla). Tunnen syvää syyllisyyttä, etten osaa auttaa ja tukea häntä paremmin. Tuntuu, että ainakin osa tästä käytöksestä on huomionhakua ja epävarmuutta oman paikastaan meidän perheessä, mutta minua arveluttaa, onko tässä kuitenkin jotain muutakin. Pelkään, että rakas, ihana ja aurinkoinen tyttäreni ottaa tästä kiukusta itselleen “roolin” ja käytös vain jatkuu, vaikkei hän varmasti itsekään haluaisi käyttäytyä näin. Että tästä tulee tahtojen taistelu, josta ei päästä pois, mikä taas särkee sydämeni, koska haluaisin olla hänelle lämmin äiti enkä mikään kotikenraali. Mistä löytäisi lisää työkaluja? Miten voisin tukea lastani tunnemyrskyissä? Miten voisin auttaa häntä rakentamaan lisää positiviisia käytösmallejä?

Samaan aikaan 3v tyttäremme vaatii lempeää ohjausta, yhteisiä puuhia,jotka usein keskeytyvät tai kaatuvat isosiskon raivareihin syystä tai toisesta. Kyllä he nytkin leikkivät, mutta usein se päättyy kyyneliin aiheesta, joka olisi helposti ratkaistavissa kysymällä kauniisti. Ja nyt pienempi on alkanut tahallaan ärsyttää isompaa, joka sitten räjähtää, ja soppa onkin valmis. Miten minun tulisi toimia, jos isompi saa raivokohtauksen kesken yhteisen puuhan? Miten ohjaan heitä positiiviseen vuorovaikutukseen?

Miestäni esikoisen vaativa käytös ahdistaa, ja hän tuntuu välillä arastelevan ein sanomista, sillä hän tietää, että se päättyy vähintään tunnin mittaiseen raivoamiseen. Minä olen meistä vanhemmista se tiukempi ja vietän enemmän aikaa lasten kanssa. Joskus joudun laittamaan itseni välillä jäähylle ottamaan happea, koska lastemme käytös pääsee ihoni alle. Äitinä tätä on raastavaa tunnustaa, haluaisin niin kovasti jotenkin keksiä keinoja, miten tukea tyttäriämme, jotta he voisivat kukoistaa omina itsenään. Minusta tuntuu, etten tieda enää mitä tehdä, että voisimme löytää harmonisemman yhteisen sävelen. Kaikki vinkit ovat tervetulleita. Kiitos jo etukäteen!

(Kysymystä lyhennetty alkuperäisestä.)