Kuinka kauan kuukautisten palautumisessa voi kestää?
Hei! Olen 18-vuotias nainen, ja lopetin Slinda-minipillereiden syömisen noin kuukausi sitten käytettyäni niitä n. vuoden. Sitä ennen käytössä on ollut useammat eri minipilleri- ja e-pillerit sekä välissä yksi abortti. Viimeisimmät kuukautiset ovat olleet tammikuun alussa, mutta nyt kuukautisia ei ole kuulunut sen jälkeen. Kuinka kauan kuukautisten palautumisessa voi kestää? Syödessäni minipillereitä söin usein lääkärin kehotuksesta useamman laatan putkeen välivuotojen takia, jolloin kuukautisiakaan ei ollut. Tällä viikolla olen jälleen odotellut kuukautisia, kun rinnat ovat tuntuneet turvonneilta ja aroilta. Niitä ei kuitenkaan kuulu jälleenkään. Lisäksi viikon on nyt vaivannut kova alapään kutina, joka alkoi yllättäen. Valkovuodossa ei ole mitään poikkeavaa, se on tasaista, ehkä hieman tavallista runsaampaa. Seksitauti ei tule kysymykseen. Vähän aikaisemmasta yllätysraskaudesta traumatisoituneena jännittää, että olenko kuitenkin raskaana. Olemme käyttäneet koko ajan kondomia, ja se on aina ainakin näyttänyt ehjältä. Aikaisemman raskauden aikaan minulla oli hyvin paljon häiritseviä raskausoireita, joita nyt ei kuitenkaan onneksi ole, eli se vähän helpottaa pelkoa.
Asiantuntija vastaa
Hei,
kiitos yhteydenotosta. Suosittelen sinua tekemään raskaustestin, koska edellisistä kuukautisista on ainakin pari kuukautta ja lisäksi kerrot, että sinua jännittää oletko raskaana. Raskaustesti on luotettavin tapa selvittää asia. Voit halutessasi lukea lisää raskaustestin tekemisestä artikkelistamme.
Kerrot, että olette käyttäneet seksissä koko ajan kondomia, eikä sen kanssa ole ollut ilmeisesti ongelmia. Tästä näkökulmasta hätää ei pitäisi raskauden suhteen olla, mutta ilman muuta, koska kuukautiset ovat myöhässä, raskauden mahdollisuus tulee poissulkea.
Joskus pillereiden lopetuksen jälkeen voi mennä hetki, että oma kuukautiskierto käynnistyy. Jos kuukautiset eivät ole alkaneet 3kk:den sisällä pillereiden lopettamisen jälkeen ja raskaustesti näyttää negatiivista, on hyvä ottaa yhteyttä esimerkiksi ehkäisyneuvolaan, jossa lääkäri voi tarvittaessa selvittää kuukautisten puuttumisen syytä. Joskus kuukautisia voi pitää poissa esimerkiksi stressi tai mahdolliset painon muutokset. Lue lisää lääkäriajan varaamisesta artikkelistamme.
Kerrot myös alapään kutinasta. Kutina voi olla oire esimerkiksi hiivatulehduksesta. Jos sinulla ei olet todettu samoilla oireilla hiivatulehdusta aiemmin, niin ensimmäisen kerran oireiden ilmaantuessa, asia tulisi varmistaa lääkärin toimesta. Sen jälkeen, jos oireet toistuvat, hiivatulehdusta voi hoitaa myös apteekista ostettavilla käsikauppalääkkeillä.
Toivottavasti vastauksesta on sinulle apua. Halutessasi voit tulla juttelemaan asiasta lisää seksuaalineuvontachattiimme.