Siirry sisältöön

Maalle vai kaupunkiin?

ID 270947

Minä haluaisin asua maalla, mutta puoliso haluaa asua kaupungissa. Asumme vaimon entisessä lapsuuskodissa kaupungissa parin pienen lapsen kanssa. Aluksi tämä järjestely toimi, koska meillä on myös kesämökki maalla hänen sukunsa mailla. Tästä kesämökistä suunnittelin eläkeasuntoa. Kesämökki ei kuitenkaan täytä enää minun tarpeitani, koska siihen on tulossa ihan viereen toinen mökki. Meille aikanaan luvattiin viereinen tontti, mutta se kuitenkin annettiin yllättäen vaimon lähisukulaiselle. Minulle maalla asumisessa olisi tärkeintä se, ettei ole naapureita heti vieressä. Olen luonteeltani introvertti ja viihdyn erittäin hyvin yksinkin. Minulla on nykyisin oma ”maatila” minun sukuni mailla, jota kunnostan eläkeasunnoksi. Tila on monen sadan kilometrin päässä asuinpaikastamme. Vaimoni ei kuitenkaan viihdy siellä, eikä halua olla siellä montaa päivää. Tulevaisuutemme näyttävää siis siltä, että tulemme asumaan eri paikkakunnilla. Olen yrittänyt etsiä ratkaisua asiaan ehdottamalla, että möisimme molemmat mökit ja rakentaisimme sellaisen paikan, jossa molemmilla olisi hyvä olo. Vaimoni ei suostu luopumaan mökistään, eikä myöskään muuttamaan nykyisestä asunnosta maalle. Olen etääntynyt vaimostani tämän myötä, koska en näe yhteistä tulevaisuutta meillä. Olen myös huomannut, etten ole enää kiintynyt häneen. Olemme käyneet parisuhdeterapiassa, mutta se ei ole vienyt tätä asiaa mitenkään eteenpäin, vaan lähinnä se meni toisten syyttelyksi. Miten tällaisen asian voi ratkaista?

Asiantuntija vastaa

14.02.2022 klo 10:19 - Vanhemmuuden asiantuntija , Väestöliitto

Hei! 

Kiitos kysymyksestäsi. 

Kuvaamasi asuinpaikan valinta tuo näkyväksi suhteestanne ja sinusta jotain oleellista ja tärkeää. Yhteys sinun ja kumppanisi välillä rakoilee asian vuoksi, ja yhteinen tulevaisuus tuntuu olevan vaakalaudalla. Kommunikointi on ajautunut syyttelyksi. Olet tärkeässä kohdassa ajatellen myös omia arvojasi, tarpeitasi ja hyvinvointiasi. Tuon sinulle vastauksessa esiin erilaisia näkemyksiä, sekä tulkintoja. Poimi ne kohdat, jotka koet itseäsi parhaiten puhuttelevana. Toivottavasti näistä on sinulle apua/tukea tilannetta ja ratkaisua pohtiessa.  

Teillä molemmilla on omia tarpeita, niin sinulla, kuin kumppanillasi. Kuvasit, että maalla asuminen palvelee sinun oman tilan tarvettasi. Pohdinkin seuraavia: Koetko, että olet joutunut luopumaan omasta tilastasi ja tarpeistasi yksinoloon asuessasi kaupunki asunnossa perheesi kanssa? Koetko liiaksi joutuneesi luopumaan itsellesi tärkeistä asioista? 

Tästä pohjustuksesta jatkona voit pohtia, oletko pystynyt sanoittamaan/ tunnistamaan omia tarpeitasi arjessa? On tavallista, jos omista tarpeista on joutunut liiaksi tinkimään, voi se lisätä turhautumista, ärsyyntymistä, sekä voi olla vaikea nauttia niistä asioita mitä kotona on. Tuolloin voi myös muodostua omaan mieleen ehdottomia näkökulmia, joista voi olla vaikea tulla toista osapuolta vastaan. Voi ikään kuin haluta pitää edes jostain itselle tärkeästä jutusta kiinni. Sama voi koskea myös kumppaniasi, lapsiperhearjessa omat tarpeet saattavat herkästi unohtua. 

Toiseksi ajatuksia herättää kuvaamiisi paikkoihin mahdollisesti liittyvät tunnesiteet. Liittyykö sinulla sukusi mailla olevaan “maatilaan” tunneside? Puolestaan kumppanillasi voi olla tunneside oman suvun mailla olevaan kesämökkiin ja lapsuudenkotiinsa, jolloin niistä luopuminen voi tuntua vaikealta puolestaan hänen näkökulmastaan. Itselle rakkaista paikoista voi olla vaikea luopua, samalla voi unohtua se, ettei itselle rakas paikka herätä toisessa samanlaisia tunteita kuin itsessä. Kuulostaa siltä, että tällä hetkellä asumisjärjestelyt vastaavat enemmän kumppanisi tunnesidettä palvelevasti kuin sinun. Koetko, että kumppanisi tarpeet ovat menneet sinun edellesi? 

Tällä hetkellä kuvaamasi tilanne kuulostaa siltä, että kumpikin teistä on ajautunut omaan puolustus poteroon. Tuolloin rakentava keskustelu, sekä toisen kokemukseen ja näkemykseen eläytyminen on vaikeaa, koska kokee oman näkemyksensä, tarpeensa ja itselle tärkeät asiat uhatuksi. Kohtaava ja toisen näkökulmaa aidosti kuuleva, eläytyvä ja arvostava keskustelu ovat avain asemassa tilanteenne ratkaisua ajatellen. Se, että tulee kuulluksi oman asian kanssa voi jo itsessään lisätä hyvinvointia, vaikkei valmista ratkaisua heti löytyisikään. Jokaisessa parisuhteessa on toisaalta niitä asioita, joista ajaudutaan erilinjoille kerta toisensa jälkeen. Niistä voi kuitenkin oppia keskustelemaan rakentavasti. 

Millaisessa arvossa pidät parisuhdettasi, onko kumppanisi sinulle rakas/tärkeä? Samaa voisi kysyä myös kumppaniltasi. Jos yhteinen suhteenne on teille molemmille tärkeä ja siinä on hyviä asioita sekä aitoa välittämistä, on tuolloin molempien hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä olisi suhteenne hyväksi. Eli molemmat voitte kysyä itseltänne, mikä ratkaisu palvelisi meidän parisuhdettamme parhaiten? Miten voisimme molemmat tulla toisiamme vastaan, jotta voimme päästä yhdessä eteenpäin? Joskus voi toisaalta käydä niin, että huomataan tällaisten asioiden yhteydessä, ettei enää haluakaan jatkaa suhdetta, se ei enää tunnukaan hyvältä/arvokkaalta tai ei välttämättä ole tuntunut pitkään aikaan. Tuolloin voi olla paikallaan pyrkiä hyvää eroa kohti, niin teidän aikuisten kuin lastenkin näkökulmasta. 

Ratkaisua pohtiessasi, on tärkeää huomioida myös lasten tarpeet ja hyvinvointi. Kysymyksestäsi ei käy ilmi, minkä ikäisiä he ovat. Lapsille asuinpaikan muutos voi olla iso ja merkittävä asia, eteenkin jos kaverisuhteet jäävät taakse. Samoin iso muutos on toisen vanhemman muuttaminen pois yhteisestä kodista pitkän välimatkan päähän. Tilannetta on tärkeää siis pohtia myös heidän hyvinvointinsa näkökulmasta. Jos vanhempien kotien välillä on satoja kilometrejä tuo se oman mausteensa tapaamisjärjestelyihin. Tuolloin etäyhteyksin on tärkeää huolehtia yhteydenpidon jatkumosta. Toisaalta, jos kodissa on jatkuvasti huono ilmapiiri ristiriitaisten näkemyksien vuoksi, voi tuolloin erilleen muuttaminen tuoda heille myös helpotusta. Lasten hyvinvointi on tärkeää pitää keskiössä, jottei ristiriitatilanne heijastuisi heidän kasvuaan ja kehitystään heikentävästi. 

Pohdi millaisin keinoin voisit toteuttaa esimerkiksi oman tilan tarpeen lisäämistä tällä aikaa, kun pohdit ratkaisua tilanteeseen? Miten voisit pitää paremmin kiinni itsellesi tärkeistä arvoista ja sanoittaa niitä myös kumppanillesi? Onko parisuhteeseenne mahdollista lisätä yhteistä aikaa/tekemistä, jonka kautta pääsisitte paremmin keskusteluyhteyteen? 

Voit tehdä itsellesi myös listaa niistä arvoista, jotka painavat päätöksen teossa eniten. Vaimosi voi puolestaan tehdä listan omista arvoistaan. Voitte kokeilla onnistuisiko keskustelu listoja apuna käyttäen. Voitte halutessanne myös jakaa puheenvuorot, esim. toisella on ensin 15min aikaa kertoa oma näkemyksensä ja toinen keskittyy olemaan hiljaa, kuulemaan ja eläytymään toisen asemaan, sitten vaihdatte osia. 

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Vertaistukea lastensuojelun vanhemmille ti 10.12. klo 20-21

Tule juttelemaan tilanteestasi yhdessä muiden vanhempien ja Kasper ry:n lastensuojelun asiantuntijan kanssa. Chat on suunnattu vanhemmille ja muille...

Perhevapaiden jakaminen ja raha

Vuonna 2022 toteutunut perhevapaauudistus mahdollisti aiempaa joustavamman vanhempainvapaiden jakamisen. Videolla käydään läpi vapaiden ja niiden...

Ruokakasvatus perheessä (selkeällä suomen kielellä ja tekstitettynä)

Marttaliiton asiantuntija Päivi Kaipainen ja Ruokakasvatusyhdistys Ruukun asiantuntija Henriikka Jussila antavat vinkkejä ruokakasvatukseen...