Masentunut mieheni inhoaa kotiamme
Mieheni sairastui masennukseen noin puoli vuotta sitten. Akuuttivaihe on vielä päällä, sillä hänen vointinsa vaihtelee kovasti. Onneksi hänellä on hyvät hoitosuhteet.
Ongelmaksi on muodostunut viha kotiamme kohtaan. Muutimme parisen vuotta sitten omaan, ihanaan rivitaloasuntoon perheystävälliselle alueelle. Mies sanoi usein, kuinka hän ei koskaan edes kuvitellut saavansa tällaista ihanaa kotia. Kodissa syntyi myös lapsemme pari vuotta sitten. Nyt masennuksen kourissa mies puhuu päivittäin siitä, miten vihaa kotiamme, miten on nyt vasta tajunnut, ettei halua asua rivitalossa, vaan haluaa muuttaa pieneen kerrostaloasuntoon ilman pihaa, liikaa tilaa ja vastuuta.
Meillä on normaalisti todella hyvä keskusteluyhteys, mutta tästä on aivan mahdoton puhua. Koen keskustelun todella loukkaavana ja sydäntä särkevänä, on vaikea jutella itkemättä. Mies ärsyyntyy, kun en hänen mielestään kuuntele ja muistuttelee, että parisuhteessa tulee tehdä kompromisseja ja on tärkeää hänen paranemisensa kannalta, että kuuntelen häntä.
Nyt olemme päättäneet, ettemme ainakaan nyt akuuttivaiheen aikana puhu asiasta ollenkaan, sillä koen, ettei mies kuuntele järkipuhetta ja samalla koko keskustelu on molemminpuolisesti liian tunnelatautunut. Pelkään myös masennuksen pahentumista, joten en uskalla olla niin suora. Silti mies aina välillä kommentoi asiaa, esimerkiksi sanomalla, että sitten kun myymme tämän kodin tai sitten seuraavassa kodissa jne. Itse pyrin näissä tilanteissa olla kommentoimatta, koska tiedän keskustelun johtavan riitaan, ja lähden huoneesta, jotta mies ei huomaisi kommentin itkettävän minua.
Tämä vaikuttaa todella paljon omaan mielenterveyteeni, sillä on alkanut tuntumaan, että koti on enää väliaikainen ja että mies vie minulta kodin. En ole täysin muuttoa vastaan, mutta hänen toiveensa pienestä kerrostalosta ei ole realistinen. Siksi onkin niin vaikeaa, koska toivon, että tämä on vaan masennuksen aiheuttamaa ja häviää paranemisen kautta, mutta mitä jos ei ole? En haluaisi elää epätietoisuudessa, samalla tuntien, ettei kotimme ole enää koti vaan väliaikainen paikka, josta mieheni vaan odottaa pääsevänsä pois.
Asiantuntija vastaa
Hei,
kiitos kysymyksestäsi. Vastauksessani pyrin pohtimaan asian merkittävyyttä parisuhdehyvinvointinne huomioiden.
Kerrot kumppanisi sairastuneen masennukseen reilu vuosi muuttonne ja lapsenne syntymän jälkeen. Hyvästä hoitosuhteesta huolimatta hänen vointinsa ei vielä ole tasaantunut ja sairauden vaikutukset heijastelevat myös sinun toimintaasi, sillä kerrot pelkääväsi omalla toiminnallasi jollain tapaa pahentavasi hänen sairautensa tilaa.
Kysymystäsi lukiessani pohdin, oletko sinä saanut minkäänlaista tukea masentuneen henkilön kumppanina? Onko teillä ollut yhteisiä tapaamisia kumppanisi hoitokontaktien kanssa? Sairastuneen diagnoosin saaminen ja hoidollisen terapian tms. aloitus on usein pitkän prosessin tulos. Et kerro, onko kumppanisi sairasomalla kuntoutusprosessin ajan tai kykeneekö käymään ansiotyössä.
Jään miettimään, onko tilanteen laukaissut mahdollisesti nykyisen asumismuodon ns. lisäkuormitus – lainavastuu, korkojen nousu, pihahoidolliset työt tms. Jos kumppanisi on sairautensa vuoksi sairaslomalla, saattaa hän kokea tehneensä virheen vaikkapa asuntolainan osalta. Masennus saattaa kasvattaa realistisia tai kuvitteellisia pelkoja, jotka liittyvät sairastuneen kokemukseen omasta vastuustaan tai kyvystään huolehtia asioista.
Toinen asia, jota jäin miettimään liittyy mahdollisiin tapahtumiin itse asunnossa tai sen ympäristössä. Liittyykö kumppanisi mielessä nykyiseen asuntoonne joitain negatiivisia kokemuksia? Sellaisia voi olla vaikkapa vaikea raskausaika tai huonosti nukkuva vauva, jolloin asuntoon liittyy masentuneen mielessä jonkinlainen negatiivinen tunne, josta on vaikea päästä yli. Käytännössä on kuitenkin vaikea tietää, mikä on laukaissut nimenomaan asuntoon liittyvät vaikeat tunteet masentuneen kumppanisi mielessä.
Ajattelenkin, että vaikka tämä saattaa hyvinkin olla masennuksen ”trikkeröimää”, on sinun tärkeää oman mielenrauhasi ja parisuhteenne hyvinvoinnin vuoksi löytää itsellesi toimiva tapa käsitellä asiaa ja toimia mahdollisissa asumismuotoa sivuavissa keskusteluissa. Vaikka olett jo päättänet, että tässä sairauden akuuttivaiheessa ette käsittele asiaa, kumppanisi nostaa aiheen silloin tällöin keskusteluun. Kerrot poistuvasi silloin tilanteesta, jotta kumppanisi ei huomaisi aiheuttamaansa surua ja mielipahaa. Ymmärrän sinun pyrkivän tällä tavoin suojelemaan kumppaniasi, mutta samalla rikot omia rajojasi ja ikään kuin sopeutat itsesi hänen tarpeeseensa.
Voisitko ajatella, että näissä tilanteissa muistuttaisit rauhalliseen sävyyn häntä siitä, mitä olette sopineet? Kertoisit, että sinä et halua puhua asiasta nyt ja sinulle tulee surullinen olo, kun hän siitä puhuu? Et siis lähtisi vakuuttamaan mitään puoleen tai toiseen, ainoastaan mainitsisit, että jätetään tämä keskustelu siihen, kun hän voi paremmin? Voit myös perustella asiaa sillä, että kaikki suuret päätökset on hyvä tehdä silloin, kun te molemmat olette hyvässä ja tasapainoisessa tilassa.
Voi olla, että kumppanisi voisi olla helpompi jättää aihe tulevaan, jos määrittelisitte jonkin selkeän aikaikkunan, jolloin keskustelette aiheesta. Toisinaan sairastuneelle on helpompi ajatella vaikkapa ”ensi kesäkuussa” kuin ”sitten, kun voit paremmin”, sillä hän ei todennäköisesti itse osaa ajatella ajanjaksoa, jolloin voisi paremmin. Jos hänen sairautensa jatkuu, voitte kesäkuussa käydä yhden keskustelun ja määritellä uuden aikamääreen seuraavalle keskustelulle.
Voit myös pyytää häntä pohtimaan itsekseen hänen toiveasuntoaan, sijaintia, suunnitelmia jne. joita sitten käsittelette vaikkapa silloin ”kesäkuussa”. Toisinaan se, että mahdollistaa sairastuneelle kumppanille jonkinlaisen tulevaisuuden visioinnin hänen mieleiseensä suuntaan, antaa hänelle myös tilaa olla jollain tapaa pro-aktiivinen asiassa, joka häntä syystä tai toisesta kiinnostaa. Voit sanoa, että sinä et halua kuulla mitään näistä haaveiluista etukäteen.
Masentuneen on käytännössä vaikea nähdä positiivisuutta ja toivoa tulevassa ja se vaikuttaa usein kumppaniin ja koko perheeseen. Masennus ikään kuin ”vie valon” elämästä. Nyt olisikin tärkeää, että suojelet itseäsi, jotta masennus ei saa sinun elämässäsi tarttumapintaa.
Koita rauhoittaa omaa mieltäsi tekemällä itsellesi mieluisia asioita kotona ja lähialueella. Voi myös sanottaa jokapäiväisessä arjessasi niitä kumppanillesi – ”kävin kävelyllä tuossa lähimetsässä ja olipa se mukavaa…. tuo leikkipuisto on muuten tosi kiva paikka, käytiin siellä tänään… katso, miten kaunis auringonlasku tuosta olkkarin ikkunasta näkyy…jne.” Korostamatta sen enempää nykyisen kotinne ihanuutta, voit pyrkiä ikään kuin ohimennen tuomaan hänen mieleensä arkipäiväisiä, iloa ja hyvää mieltä tuottavia asioita.
Mietit epätietoisuudessa ja epävarmuudessa elämistä oman hyvinvointisi kannalta. Mikä tahansa sairaus tuo parisuhteeseen sellaista kuormaa ja rasitetta, johon ei ole osannut varautua. Epävarmuutta hoitoennusteesta mielen sairauksia kohdattaessa on usein erityisen vaikea kestää. Valitettavan usein sairastuneen kumppani jää näissä tilanteissa vaille tarvitsemaansa tukea. Voit olla yhteydessä maksuttomiin, keskustelutukea tarjoaviin palveluihimme, jos haluat pohtia tilannettasi ja jaksamistasi enemmän. Linkki löytyy alta.